Formulalupaus Tuukka Taposen tulevaisuus selvillä

Suomalaiskuljettaja Tuukka Taposen tulevaisuuden kuviot ovat selvillä. 18-vuotias lohjalainen jatkaa ensi kaudellakin F3-sarjassa, mutta talli vaihtuu.
Ensi kaudella Taponen kaasuttelee MP Motorsport -tiimissä. Vielä kesällä suomalaisnuorukaisen spekuloitiin hyppäävän jo astetta kovempaan F2-sarjaan, mutta mollivoittoinen loppukausi johti päätökseen jatkamisesta F3:ssa.
ART:lla tällä kaudella sarjassa debytoineen Taposen loppukausi sisälsi tekniikkamurheita, jonka lisäksi parit pieleen menneet aika-ajot haittasivat pistejahtia. Alkukauden kisojen jälkeen neljäntenä pisteissä ollut suomalaislupaus valahti lopulta yhdeksänneksi.
Jääminen F3-luokkaan ei ole kuitenkaan taka-askel uralle. Muun muassa sarjan mestariksi tänä vuonna kaasutellut Rafael Camara ajoi Formula Regional -sarjassa tuplakaudet ennen siirtymistään ylöspäin. Taponen otti haltuun nopeasti Regionalin ja F4-sarjat, joten nousu ylemmäs tuli tällöin luonnostaan. Taposen asianhoitaja Jussi Kohtala kommentoi Ferrari-akatemian kuskin tilannetta IS:lle.
– Ensin tehdään tulos, sitten eteenpäin. Päätös tehtiin yhdessä Tuukan ja Ferrarin kanssa. Kyse ei ollut siitä, etteikö Tuukalle olisi ollut tarjolla hyviä paikkoja myös F2:ssa. Nyt piti pysähtyä miettimään Tuukan urapolkua pidemmällä aikajänteellä, avaa Kohtala.
Taposella oli F3:een vaihtoehtoina jäädä ART:lle tai hakea raitista ilmaa ja työympäristöä MP Motorsportilta, joka sijoittui tällä kaudella valmistajien pisteissä pykälää korkeammalle kuin ART. Lisäksi MP on ollut Kohtalan mukaan aiemminkin kiinnostunut Taposesta, joten valinta selkeytyi myös tämänkin myötä.
– MP:n autolla voitettiin viime kaudella kisoja. Ei ole mitään syytä, miksei Tuukka pystyisi ensi kaudella samaan, sanoi Kohtala.
F3:n ajaminen ensi kaudella helpottaa Taposta myös armeijan kannalta, sillä lyhyempi kisakalenteri tarjoaa mahdollisuuden hoitaa tämänkin alta pois, eikä aikaa tuhlaannu uusien asioiden opettelemiseen. Ferrari-akatemian kuskilupaus aloittaa asepalveluksensa Puolustusvoimien urheilukoulussa lokakuun aikana.
LUE LISÄÄ
Voita kisapaketti kahdelle jääkiekon MM-kisoihin!
- Vastaa muutamaan nopeaan kysymykseen.
- Osallistu arvontaan.
- Voit voittaa kisapaketin kahdelle jääkiekon MM-kisoihin Sveitsiin!
-
- Palkinto sisältää:
- otteluliput peliin Suomi-USA (18.5.)
- suorat lennot Helsinki-Zürich-Helsinki
- kahden yön majoituksen aamiaisineen
- lentokenttäkuljetukset
- Palkinto sisältää:
-
- F1-harjoituksissa kolaroitiin varikolla – Ferrari tunaroi jälleen
- Christian Horner haki töitä F1-sarjan perällä majailevasta tallista – sai pakit
- Valtteri Bottas myöntää ovelasta tempusta F1-sopimusneuvotteluissa – ”Se taisi herätellä”
- F1-sirkus matkaa Marina Bayn iltavaloihin – tässä Singaporen GP:n lähetysajat
- Formulalupaus Tuukka Taposen tulevaisuus selvillä
- Max Verstappenilla mahdollisuus huikeaan temppuun Singaporessa
- McLarenin mestaruus sinettiä vailla – näin se varmistuu Singaporessa
- Ferrarilla kadutaan Lewis Hamiltonin pestaamista
- Valtteri Bottaksen syrjäyttäjästä hurja vertaus
- Max Verstappenilla kova suoritus toisessa sarjassa – huhut yltyvät
- Ferrarilla kadutaan Lewis Hamiltonin pestaamista
- Valtteri Bottaksen syrjäyttäjästä hurja vertaus
- Formula ykkösiin ehdotetaan radikaalia muutosta
- McLarenin mestaruus sinettiä vailla – näin se varmistuu Singaporessa
- Max Verstappenilla kova suoritus toisessa sarjassa – huhut yltyvät
- Max Verstappenilla mahdollisuus huikeaan temppuun Singaporessa
- Esapekka Lappi mestari – kertoi paljastuksen jatkostaan
- Formulalupaus Tuukka Taposen tulevaisuus selvillä
- F1-sirkus matkaa Marina Bayn iltavaloihin – tässä Singaporen GP:n lähetysajat
- Valtteri Bottas myöntää ovelasta tempusta F1-sopimusneuvotteluissa – ”Se taisi herätellä”