F1-kuskia syytetään Meksikon GP:n rajusta vaaratilanteesta
Meksikon moottoriurheilujärjestö OMDAI syyttää Racing Bulls -kuski Liam Lawsonia sunnuntaisesta Meksikon GP:n vaaratilanteesta.
Uusiseelantilainen oli ajaa ratavirkailijan yli Meksikon GP:n kolmannella kierroksella ensimmäisessä mutkassa. Lawson oli virtuaalisen turva-auton aikana käynyt vaihtamassa uuden etusiiven autoonsa avauskierroksen kontaktin myötä. Kaksi ratavirkailijaa olivat poimimassa romua radalta RB-kuskin tullessa varikolta takaisin radalle ja pelästyi ihmisten poukkoillessa hänen edessään.
– Olisin voinut vi**u tappaa heidät!, huudahti pelästynyt Lawson tiimiradioon.
Tapaus on edelleen FIA:n tutkinnassa, mutta Meksikon suunnilta syyttävä sormi osoittaa Lawsonia. Järjestön mielestä Lawson ei tehnyt tilanteessa tarvittavia toimia vaaratilanteen ehkäisemiseksi tuplakeltaisista huolimatta.
– Kuvat osoittavat Liam Lawsonin pitävän rattinsa kääntökulman samana muuttamatta linjaa, vaikka virkailijat olivat ylittämässä rataa kiirehtiäkseen takaisin valvontapisteelleen, lukee OMDAI:n lausunnossa.
– Nämä toimet näkyvät henkilöiden vielä työskennellessä alueella. Tämä osoittaa sen, ettei kuljettaja muuttanut linjaansa ratavirkailijoiden selkeästä läsnäolosta huolimatta.
Muiden kuljettajien mennessä tapahtumapaikan ohi, huomattiin Lawsonin menneen varikolle, jolloin FIA:n sunnuntaisen raportin mukaan virkailijoiden toimet pyydettiin keskeyttämään ja alueelle lyötiin tuplakeltaiset liput. Siitä huolimatta ratavirkailijat poukkaroivat vielä radalla, kun uusiseelantilainen tuli ihmisistä tietämättömänä avausmutkaan.
– Tutkimme edelleen mitä tämän jälkeen (ohjeistuksen annon) siinä kohtaa tapahtui, lisäsi FIA.
LUE LISÄÄ
Vuoden kovin tarjous: talleta 1€ ja saat 60 kierrätysvapaata ilmaiskierrosta!
- Talleta 1€
- Saat heti 60 ilmaiskierrosta Reactoonz 100 -peliin!
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Poikkeuksellinen tilanne: F1-kuljettaja ei käyttänyt tiimiradiota ollenkaan kisan aikana
- Aston Martinilta isoja uutisia: Adrian Newey sivuun – Audin pomo hyppää tilalle
- IL: Suomalainen rallin suurlupaus katosi kisoista – syynä kysta
- Kimi Räikkösen ex-pomolta hulvaton paljastus – Jäämiehen pilailu meni täydestä
- Ferrari-tähti tyrmää sääntökritiikin – ”Hauskaa ja makeeta kisaamista”
- Draamaa F1-radalla – näin Sergio Pérez ja Valtteri Bottas kommentoivat asiaa
- MM-rallin jättiyllätys sai Kalle Rovanperän herkistymään
- F1-maailmassa liikkuu hurja huhu – nyt Toto Wolf laukoi suorat sanat
- IL: Suomalaiskuski aikoo voittaa Max Verstappenin: ”Hän tuo paljon lisähuomiota”
- Kuva: Valtteri Bottas yksityiskoneessa F1-supertähtien kanssa – yksi kuitenkin puuttui
- Valtteri Bottas saavutti Cadillacille merkittävän virstanpylvään
- Kenian MM-ralli: Takamoto Katsutalle uran avausvoitto – Sami Pajarille huippusijoitus
- Valtteri Bottakselle onnistuminen – näin suomalainen kommentoi tallikaverinsa aivopierua
- F1-tähdet ottivat yhteen Kiinan varikolla: Tunteet kuohahtivat myös lehdistötilaisuudessa – katso video
- Kiinan aika-ajoissa tehtiin F1-historiaa – Valtteri Bottakselta täystyrmäys tallitoverinsa suuntaan
- IS: Tällaiset Sami Pajarin ja Enni Mälkösen välit ovat nyt – tästä syystä yhteistyö päättyi
- Lewis Hamiltonilta sisäpiirin paljastus Mercedeksen moottorista – ”Minä tiedän miten he toimivat”
- F1-tähti kovissa kivuissa Kiinan GP:ssä – joutui lopulta keskeyttämään ajamisen
- IL: Suomalaiskuski aikoo voittaa Max Verstappenin: ”Hän tuo paljon lisähuomiota”
- McLarenille katastrofi – molemmat kuskit ulos jo ennen starttia
