Lando Norrisin painekattila kesti – Sauber-kuskille uran ensimmäiset MM-pisteet
McLaren-tallin Lando Norris ajoi paalulta voittoon sunnuntaina Itävallassa. Ykköspaikka on brittikuskille uran seitsemäs.
Kilpailun startti venyi muutamalla minuutilla, kun Williams-tallin Carlos Sainzin auto ei lähtenyt liikkeelle lähtöruudukosta. Muiden tullessa jo lämmittelykierrokselta pääsuoralle Sainz pääsi matkaan, mutta peli oli jo pelattu. Matkalla varikolle Williams-kilpurin takajarrut syttyivät tuleen, joten ongelman juurisyy ainakin löytyi, mutta kilpailu jäi ajamatta.
Ensimmäisellä kierroksella nähtiin heti dramatiikkaa, kun Kimi Antonelli kolasi avauskierroksella Max Verstappenin ja molempien kisa jäi heti kesken.
McLarenit kävivät hurjaa taistoa kärkipaikasta kilpailun ensimmäisellä kolmanneksella ja kaksikko vaihtoi kertaalleen jo hetkeksi marssijärjestystä. Osumakaan ei ollut kaukana, mutta tällä kertaa selvittiin ilman kolaria. Tilanne rauhottui ensimmäisten varikkokäyntien yhteydessä, kun Norris pääsi muutaman sekunnin karkumatkalle.
Radalla tapahtui muuallakin ja Red Bull Ring tarjosi hyvää kahinaa jatkuvasti. Kierroksella 31 Yuki Tsunoda kolautti Franco Colapintoa oikeaan takakulmaan ja Colapinto pyörähti. Tsunoda ajoi jälleen katastrofaalisen kilpailun ja tämä saattoi olla jo japanilaisen viimeinen kisa Red Bullilla.
McLaren-kuskien ero oli toisten varikkokäyntien jälkeen noin kolmen sekunnin luokkaa. Piastri onnistui loppukierroksilla kaventamaan eron kierroksellaohitettavien ollessa aussikuskille suotuisammissa kohdissa. Norris piti kuitenkin tällä kertaa päänsä kylmänä ja ajoi ykköseksi ruutulipulle ennen tallikaveriaan.
Palkintopallin täytti Charles Leclerc ennen tallikaveri Lewis Hamiltonia, joka jäi neljänneksi. Viidenneksi körötteli George Russell ja kuudes oli päivän suurimpiin onnistujiin lukeutunut Liam Lawson. Seitsemäs oli Fernando Alonso ja kahdeksanneksi kaasutteli uransa ensimmäiset MM-pisteensä napannut Gabriel Bortoleto. Päivä oli Sauberille kirkas, kun Nico Hülkenberg oli yhdeksäs ja viimeisen pistesijan nappasi Esteban Ocon.
Norris kavensi voitollaan Piastrin MM-johdon 15 pisteeseen. F1-kausi jatkuu jo ensi viikonloppuna Britannian Silverstonessa. Itävallan GP:n alustavat lopputulokset alla.
Itävallan GP
- Lando Norris, McLaren
- Oscar Piastri, McLaren
- Charles Leclerc, Ferrari
- Lewis Hamilton, Ferrari
- George Russell, Mercedes
- Liam Lawson, RB
- Fernando Alonso, Aston Martin
- Gabriel Bortoleto, Sauber
- Nico Hülkenberg, Sauber
- Esteban Ocon, Haas
- Oliver Bearman, Haas
- Isack Hadjar, RB
- Pierre Gasly, Alpine
- Lance Stroll, Aston Martin
- Franco Colapinto, Alpine
- Yuki Tsunoda, Red Bull
Keskeyttäneet: Carlos Sainz, Kimi Antonelli, Max Verstappen sekä Alex Albon.
LUE LISÄÄ
- F1-kauden finaaliviikonloppu korkattu – tuloslista täynnä kummajaisia
- Vahvistus: Esapekka Lappi tekee paluun rallin MM-sarjaan!
- Toyota syventää yhteistyötä Haasin kanssa – Kalle Rovanperän nimi nousi jälleen esiin
- Formula 1 -kausi huipentuu kolmen kuskin mestaruustaistoon – tässä Abu Dhabin GP:n lähetysajat
- Suomeen merkittävä rallin talviosakilpailu? Sarjan tv-lähetykset tavoittavat 55 miljoonaa katsojaa
- Kalle Rovanperä paljasti IS:lle, kuka on vierellä usein kulkeva mystinen Jasse
- Red Bull vahvisti ensi kauden kuskinsa – Yuki Tsunoda sysätään sivuun
- IS: Kalle Rovanperä tienasi hirmuisen summan MM-rallikaudesta
- F1-mestaruustaisto saa jännittävän päätöksen viimeisessä kilpailussa – McLarenin käsittämätön ratkaisu pilasi voiton
- Oscar Piastri täräytti paalulle Qatarissa – mestaruuskandidaatit herkullisesti peräkkäin
- Kalle Rovanperä paljasti IS:lle, kuka on vierellä usein kulkeva mystinen Jasse
- IS: Kalle Rovanperä tienasi hirmuisen summan MM-rallikaudesta
- Max Verstappenille epäonnistuminen Qatarissa – Lewis Hamiltonin käsittämätön suvanne jatkuu: ”Kuka tahansa muu saisi potkut”
- Red Bull vahvisti ensi kauden kuskinsa – Yuki Tsunoda sysätään sivuun
- Suomeen merkittävä rallin talviosakilpailu? Sarjan tv-lähetykset tavoittavat 55 miljoonaa katsojaa
- Toyota syventää yhteistyötä Haasin kanssa – Kalle Rovanperän nimi nousi jälleen esiin
- Formula 1 -kausi huipentuu kolmen kuskin mestaruustaistoon – tässä Abu Dhabin GP:n lähetysajat
- F1-mestaruustaisto saa jännittävän päätöksen viimeisessä kilpailussa – McLarenin käsittämätön ratkaisu pilasi voiton
- Oscar Piastri Qatarin sprintin ykkönen – Lando Norrisin MM-johto kaventui
- Sébastien Ogier on jälleen mestari – Kalle Rovanperällä tunteikas päätös ralliuralle
