Virallinen vahvistus: F1-sarjan suosikkikuskille lähtöpassit kesken kauden

Red Bullin sisartalli VCARB vahvisti torstaina odotetun uutisen. F1-fanien suosikkikuskiksi persoonansa ansiosta muodostunut Daniel Ricciardo ei aja tiimin leivissä kuluvaa kautta loppuun.
Kahdeksankertaisen osakilpailuvoittajan F1-ura näkee todennäköisesti samalla päätöksensä kokonaan. 35-vuotias australialainen ehti kulkea pitkän tien kuninkuusluokassa yli 250 kisastartin myötä.
Ricciardo lähti tähän kauteen toiveikkaana siitä, että hyvät suoritukset toisivat vielä kenties paikan Red Bullin ykköstiimissä Max Verstappenin tallikaverina. Suoritustaso ei kuitenkaan ole ollut toivotulla tasolla ja VCARB-kilpurin puikkoihin hyppää viime kaudella juurikin Ricciardoa muutaman kisan tuurannut Liam Lawson.
Ricciardo väläytteli vauhtiaan silloin tällöin, mutta epätasaisuus ja tallikaveri Yuki Tsunodan yksinkertainen paremmuus laittoi Red Bullin johdon kovan päätöksen eteen. Aussikuskin keräsi 12 pistettä Tsunodan 22 vastaan ja siinä missä Ricciardo ylsi kolmesti aika-ajojen päätösosioon, on Tsunoda onnistunut samassa jo yhdeksän kertaa.
Ricciardo aloitti uransa Red Bull -juniorina HRT-tallissa Britannian GP:ssä 2011, josta siirtyi pariksi kaudeksi Red Bullin sisartalli Toro Rossolle, ennen stinttiään Red Bullin ykköstiimissä. Lopulta sympaattisen ja aina hymyilevän aussin tie vei Renaultin ja McLarenin kautta takaisin Red Bull -perheeseen, jossa viimeinen puristus jäi piippuun.
LUE LISÄÄ
Kierrätysvapaita ilmaiskierroksia tai 5000 käteistä
- Tuohi – Turvallinen ja luotettava
- Ei kierrätystä!
- Voitot tilille minuutissa
- Max Verstappen luovuttaa mestaruustaistossa – ”Ihan sama”
- Huimaa draamaa Britannian GP:ssä – 15-vuotta odottanut F1-suosikki ajoi Sauberilla palkintokorokkeelle
- ”Olen sanaton” – Max Verstappenilta uskomaton suoritus Britannian aika-ajoissa
- Harjoituksissa tötöilleelle F1-tulokkaalle jättirangaistus
- Valtteri Bottas neuvottelee kahden F1-tallin kanssa – suomalainen paljasti formula-unelman takarajan
- F1-tulokkaalta nolo moka britannian harjoituksissa – ”Ei varikko ole mikään nakkikioski”
- Valtteri Bottas vahvisti Alpine-neuvottelut – suomalaiselta päivitys tilanteesta
- Kestääkö Lando Norris kotiyleisön paineet? Tässä Britannian GP:n lähetysajat
- Ajaako Valtteri Bottas Cadillacilla? Näin tallipäällikkö kommentoi kuumaa huhua
- Lähde: Max Verstappen vaihtaa tallia – hyväksynyt Toto Wolffin tarjouksen
- Lähde: Max Verstappen vaihtaa tallia – hyväksynyt Toto Wolffin tarjouksen
- McLaren-tähdeltä painava viesti kotikisansa alla – ”Älkää buuatko hänelle”
- Ajaako Valtteri Bottas Cadillacilla? Näin tallipäällikkö kommentoi kuumaa huhua
- Kestääkö Lando Norris kotiyleisön paineet? Tässä Britannian GP:n lähetysajat
- Max Verstappenilta huolestunut päivitys
- Valtteri Bottas vahvisti Alpine-neuvottelut – suomalaiselta päivitys tilanteesta
- Valtteri Bottas neuvottelee kahden F1-tallin kanssa – suomalainen paljasti formula-unelman takarajan
- Harjoituksissa tötöilleelle F1-tulokkaalle jättirangaistus
- ”Olen sanaton” – Max Verstappenilta uskomaton suoritus Britannian aika-ajoissa
- Valtteri Bottaksen nimi nostettiin jälleen esiin – F1-floppitalli vaihtamassa kuskia toistamiseen