Kanadassa herätellään vanhaa mestaria – Max Verstappen raivona autonsa käytöksestä

Kanadan GP:n kolmas ja viimeinen harjoitussessio on ajettu ja kaikista vikkelimmin Montrealin radan kiersi seitsenkertainen maailmanmestari Lewis Hamilton.
Brittikonkari oli lähes neljä kymmenystä nopeampi kuin toiseksi ehtinyt MM-kärki Max Verstappen. Hamilton on puhunut koko viikonlopun positiiviseen sävyyn autonsa käytöksestä ja Mercedeksen uusi päivityspaketti tuntuu toimivan. Aika-ajoissa kuitenkin nähdään jälleen, onko saksalaisvalmistajan harjoitusvauhti silkkaa utopiaa.
Aika-ajoihin valmistava harjoitus alkoi varsin hyvissä olosuhteissa kuivalla radalla. Sadetta ei myöskään nähty tällä kertaa viikonlopun aiemmista harjoituksista poiketen, joten kuskit saivat kerättyä enemmän hyödyllistä dataa.
Ongelmitta ei päästy tälläkään kertaa läpi, kun Sauber-tallin Zhou Guanyu täräytti heti session alkupuolella ulos radalta. Kiinalaiskuski menetti autonsa hallinnan radan ensimmäisen mutkan jälkeen ja liukui perä edellä aitaan. Sauber-auto jäi radan varteen ja sessio jouduttiin hetkeksi keskeyttämään punaisilla lipuilla.
F1-sarjan mahtitalli Red Bullin viikonloppu ei ole ollut ruusuilla tanssimista. Verstappenin lisäksi Sergio Perez ihmetteli autonsa huonoa käytöstä ja pidon puutetta. Verstappen kävi etenkin session loppupuolella kuumana, kun Red Bull -kilpuri ei tuntunut tottelevan.
– Auto hyppii koko ajan joka paikassa, tuhahti hollantilainen.
Verstappen osui vielä viime hetkillä aikakierroksellaan viimeisessä mutkassa mestareiden muuriin. Hollantilaistähti selvisi kuitenkin ilman isompaa vahinkoa, mutta auton ajettavuus ei näytä tällä hetkellä miellyttävän maailmanmestaria.
Myös Williams-tallin Alex Albon otti lähempää tuttavuutta kuuluisaan mestareiden muuriin radan viimeisessä mutkassa, mutta sai nilkutettua hieman telotun autonsa varikolle. Thai-kuskin kilpurista näytti oikean takapyörän ripustukset menneen hajalle.
Suomalaiskuljettaja Valtteri Bottas oli kohtalaisessa kyydissä viime kisoihin verraten ja myös sveitsiläistallin menopelissä on tälle viikonlopulle päivitysosia. Konkarikuskin viimeinen veto meni kuitenkin pieleen ruuhkan takia ja Bottas oli tuloslistan 13:s. Eroa kärkeen tuli noin sekunnin verran.
Kanadan GP:n aika-ajot käynnistyvät kello 23:00 Suomen aikaa. Kolmansien harjoitusten tuloslista alla.
Kanadan GP:n 3. harjoitukset
- Lewis Hamilton, Mercedes
- Max Verstappen, Red Bull +0,374
- George Russell, Mercedes +0,408
- Lance Stroll, Aston Martin +0,477
- Oscar Piastri, McLaren +0,717
- Daniel Ricciardo, RB +0,730
- Lando Norris, McLaren +0,744
- Fernando Alonso, Aston Martin +0,791
- Sergio Perez, Red Bull +0,793
- Charles Leclerc, Ferrari +0,800
- Kevin Magnussen, Haas
- Carlos Sainz, Ferrari
- Valtteri Bottas, Sauber
- Logan Sargeant, Williams
- Yuki Tsunoda, RB
- Pierre Gasly, Alpine
- Nico Hülkenberg, Haas
- Alex Albon, Williams
- Esteban Ocon, Alpine
- Zhou Guanyu, Sauber
LUE LISÄÄ
Kierrätysvapaita ilmaiskierroksia tai 5 000 käteistä
- Tuohi – Turvallinen ja luotettava
- Ei kierrätystä!
- Voitot tilille minuutissa
- Katastrofaalinen viikonloppu – tekniikka petti Tuukka Taposen jälleen
- Shokkiuutinen: F1-kuskilta jää kilpailu väliin
- Red Bull -kuski koko Espanjan aika-ajojen hitain – McLareneilta jännittävä taisto paalupaikasta
- McLarenit harjoituskärkenä – Lewis Hamilton jälleen vaikeuksissa
- Tuukka Taposelle pettymys – kisa loppui ennen kuin alkoikaan
- Tuukka Taponen epäonnistui ratkaisuhetkillä – välttyi onneksi katastrofilta
- Espanjan F1-viikonlopulle rauhallinen startti – McLaren-tähdelle kärkiaika
- Muuttuvatko voimasuhteet? F1-sarjan sääntöuudistus astuu voimaan Espanjassa
- F1-kauden toinen triplaputki päätökseen – tässä Espanjan GP:n lähetysajat
- F1-tähti sai rajun rangaistuksen – tässä FIA:n selvennys
- F1-tähti sai rajun rangaistuksen – tässä FIA:n selvennys
- Muuttuvatko voimasuhteet? F1-sarjan sääntöuudistus astuu voimaan Espanjassa
- F1-kauden toinen triplaputki päätökseen – tässä Espanjan GP:n lähetysajat
- Tuukka Taponen epäonnistui ratkaisuhetkillä – välttyi onneksi katastrofilta
- Espanjan F1-viikonlopulle rauhallinen startti – McLaren-tähdelle kärkiaika
- Lando Norris voittoon Monacossa – kisassa härskiä taktikointia
- Red Bull -kuski koko Espanjan aika-ajojen hitain – McLareneilta jännittävä taisto paalupaikasta
- Tuukka Taposelle pettymys – kisa loppui ennen kuin alkoikaan
- Shokkiuutinen: F1-kuskilta jää kilpailu väliin
- McLarenit harjoituskärkenä – Lewis Hamilton jälleen vaikeuksissa