F1-kuski povaa Espanjan GP:stä kaaosta – ”Laittaisin rahani punaisen lipun puolesta”
Espanjan GP ajetaan tänä viikonloppuna ensimmäistä kertaa Madridin uudella Madring-radalla.
Kyseessä on F1-sarjalle täysin uusi tuttavuus, ja radan haastavuus on noussut nopeasti yhdeksi isoimmista puheenaiheista.
Rata on paikoin kapea, mutkia on paljon ja joukossa on myös osittain sokeita kaarteita. Lisäksi radalla on korkeuseroja ja kallistettuja mutkia, joten virheisiin ei ole varaa.
Alpinen Pierre Gasly pitääkin punaista lippua sunnuntain GP:ssä erittäin todennäköisenä.
– Laittaisin rahani sen puolesta, että punainen lippu nähdään, Gasly totesi medialle.
Gasly on ajanut Madringia paljon simulaattorissa ja kertoo radan tuntuneen erittäin haastavalta.
– Siellä on vähän kaikkea. Jarrutuspaikat ovat hieman erikoisia ja monet mutkat ovat sokeita. Lisäksi mukana on kallistuksia ja korkeuseroja.
– Se on hieman Monacon kaltainen rata. Jos teet pienen virheen, seuraukset voivat olla heti suuret.
Huolta lisää se, mitä radalla tapahtui hiljattain järjestetyssä F3-testissä. Kahden testipäivän aikana nähtiin peräti 19 punaista lippua, joista 11 johtui ulosajoista.
- Luetuimmat
- Uusimmat
- Valtteri Bottakselle 50 lähtöruudun rangaistus Meksikossa
- Kalle Rovanperä ja Sami Pajari testasivat Toyotan uutta ralliautoa – korimalli herättää huomiota
- Lähde: Hyllytetyn F1-kuskin tilanteesta uutta tietoa – taustalla fyysinen yhteenotto tallipomon kanssa
- Ella Häkkinen, 15, päätti ensimmäisen formulakautensa mestarina
- Rengasjätti suunnittelee yllätyspaluuta F1:een
- Kimi Antonellista F1-historian nuorin mestari – Valtteri Bottas kiidätettiin jatkotutkimuksiin jättikolarin seurauksena
- F1-faneille hyviä uutisia: Viaplay näyttää kisalähetyksiä maksutta marraskuussa
- Kimi Antonelli sairastui – myös Valtteri Bottas sivuun
- Daniel Ricciardo avautuu F1-uran päättäneestä nöyryytyksestä
- Lähde: F1-lupauksen sopimusneuvottelut vaikeuksissa – palkkavaatimus liikaa tallille
- Ferrarin sisällä kuohuu – Lewis Hamilton latasi suorat sanat Charles Leclercistä
- IS: Kalle Rovanperä palaa rallin MM-sarjaan – tällainen sopimus on
- Valtteri Bottas joutui rajuun onnettomuuteen – kommentoi nyt tapahtunutta
- Meksikon GP 2026 – F1: Tulokset ja pisteet

- Ollie Bearmanilta suoraa puhetta Haasin kuljettajasotkusta
- Esteban Ocon kiistää syytökset – näin ranskalainen kommentoi hyllyttämistään
- Tyly takaisku – Liam Lawson hylättiin Meksikon GP:n aika-ajoissa
- Lewis Hamiltonille uran ensimmäinen paalu Ferrarilla – McLaren-kuski epäonnistui totaalisesti