Tuukka Taponen säkenöi Abu Dhabissa – mestaruus entistä lähempänä
Suomen formulalupaus Tuukka Taponen, 17, väläytteli jälleen kykyjään Lähi-idän Formula Regional -sarjassa.
Mahtavaa kautta kaasutteleva nuorukainen onnistui perjantaina sekä lauantaina jälleen hienosti. Tällä kertaa aikataulu oli normaalista poikkeava, kun perjantaina ajettiin aika-ajojen lisäksi jo ensimmäinen lähtö ja lauantaina heti perään seuraavat kaksi lähtöä.
Perjantain ensimmäisessä aika-ajossa Taponen oli kolmanneksi nopein, mutta nousi kilpailijan rangaistuksen takia kakkoseksi. Toisessa aika-ajossa suomalainen puolestaan täräytti paalupaikalle.
Perjantain ensimmäisessä ja ainoassa lähdössä Taponen koitti väkevästi haastaa hänen päävastustaja Taylor Barnardia, mutta tällä kertaa F2-sarjaan tulevaksi kaudeksi loikkaava britti oli etevämpi. Toiseen lähtöön lähdettiin lauantai-aamuna jälleen avauslähdön käännetyssä järjestyksessä kymmenen kärjen osalta. Lempinimellä ”Tiikeri” kulkeva suomalainen nousi yhdeksännestä lähtöruudusta viidenneksi päävastus Barnardin jäädessä kauas taakse.
Lauantaina ajettiin myöhemmin vielä kolmas ja viimeinen lähtö, johon Taponen hyökkäsi paalupaikalta. Viileä suomalainen tykitti hyvin liikkeelle pitäen paikkansa ja kasvatti välittömästi tarvittavan kaulan takana tuleviin. Taaempana kolisteltiin kilpailun aikana vähän väliä ja turva-auto vieraili useamman kerran radalla. Samalla Taponen pääsi näyttämään kylmänviileitä hermojaan ja piti tontille pyrkijät jokaisessa uusintalähdössä takanaan. Suomalaislupaus johti startista maaliin ja tukevoitti asemiaan mestaruustaiston kärjessä.
Taposen johto ennen Lähi-idän Formula Regional -sarjan viimeistä kisaviikonloppua on jo tukevat 50 pistettä. Samalla suomalaislupaus varmisti jo tässä kohtaa tulokaskuskien mestaruuden.
Juttua muokattu klo 17:00: Korjattu Taposen johto pistekärjessä ja maininta tulokasmestaruudesta
LUE LISÄÄ
Nopan vanhoille asiakkaille 5€ kierrätysvapaa megakierros – vain 1 eurolla!
- Minimitalletus 1 €.
- Vain vanhoille asiakkaille!
- Mercedes turvautumassa radikaaliin ratkaisuun – kärkitallille tuplarangaistus Italiassa?
- Uusi rallitiimi tekee tuloaan MM-sarjaan – nyt debyytistä saatiin uutta tietoa
- Isack Hadjar sivuun Italian GP:stä – Red Bull vahvisti kuskinsa Monzaan
- Chilen ralli 2026: Televisiointi, erikoiskokeet, osallistujat ja MM-sarjan pistetilanne
- Sebastien Ogier myöntää olleensa väärässä Sami Pajarin suhteen
- Sebastien Ogier katui sanomisiaan – pyysi anteeksi FIA-pomolta ja Paraguayn presidentiltä
- Robin Räikkönen jälleen voittoon – IS: ”suuria uutisia” pian luvassa?
- Takamoto Katsutan raju ulosajo säikäytti – ”En päässyt heti ulos autosta”
- Kolmas voitto putkeen! Sami Pajari lähestyy MM-kärkeä – katso pistetilanne
- Paraguayn MM-ralli 2026: Lopputulokset
- Paraguayn MM-ralli 2026: Lopputulokset
- Janni Hussi vaihtaa maisemaa – uusi työpari on Toyotan superlupaus
- Takamoto Katsuta rajusti ulos MM-rallissa – kilpailu keskeytetty
- F1 saa täysin uuden näyttämön – nyt kaikki on valmista
- MM-rallissa täysi kaaos – kärkikuskit putoavat yksi toisensa jälkeen
- Kolmas voitto putkeen! Sami Pajari lähestyy MM-kärkeä – katso pistetilanne
- Sami Pajari tukevassa johdossa – kolmas peräkkäinen voitto häämöttää
- Robin Räikkönen jälleen voittoon – IS: ”suuria uutisia” pian luvassa?
- Rallin MM-sarjaan uusia tulijoita? Peräti kolme autonvalmistajaa kiinnostunut
- Paraguayn MM-rallin yllättäjälle ikävä takaisku – kärkipaikka vaihtui