Janni Hussi on törmännyt ralleissa törkeyksiin – saanut kysymyksiä pikkuhousuistaan
Kartanlukija Janni Hussi kertoo AKK:n haastattelussa, että hän on törmännyt rallimaailmassa sellaisiin tilanteisiin, joista tulisi päästä eroon.
Hussi paljastaa, ettei hän ole säästynyt täysin epäasiallisilta kommenteilta, vaikka hänet onkin otettu muuten hyvin vastaan.
– Räikein esimerkki on, kun ensin heitettiin kuskin kanssa hauskaa läppää ja sen jälkeen minulta kysyttiin, että minkä väriset pikkuhousut sinulla on. Valitettavasti tätä vielä on, kuten myös monessa muussa lajissa. Sitä pitää aktiivisesti pyrkiä kitkemään pois.
Hussi sanoo kuitenkin, että oikeaan suuntaan ollaan koko ajan menossa tasa-arvon suhteen myös rallissa ja muualla urheilumaailmassa.
– Mitä enemmän puhutaan, sitä enemmän tulee julki ja toivottavasti näistä päästään eroon joskus.
Hussi nähdään ensi vuonna WRC2-luokassa
Vuonna 2024 Hussin ura kartturina jatkuu WRC2-luokassa, Lauri Joonan kartturina. Hussin mukaan hänellä on hyvät lähtökohdat kauteen, sillä elämä hymyilee juuri tällä hetkellä.
– Arkeni on tällä hetkellä tosi hyvässä balanssissa. Olen etsinyt pitkään tasapainoa elämääni. Minulla on vähän sellainen huono piirre, että tykkään tehdä paljon asioita, enkä aina ymmärrä missä menee jaksamisen raja. Viime vuosina olen opetellut löytämään balanssia tekemisen ja levon välille. Nyt tuntuu, että se balanssi on löytynyt.
Rallin ulkopuolisia saattaa hämmästyttää, mutta Hussille rauha ja tasapaino elämään on paljolti löytynyt sorarännissä päätähuimaavaa vauhtia kiitävän auton sisältä.
– Ralli on tuonut minulle hirveästi sellaista kaivattua rauhaa. Kun olen siellä ralliautossa, niin silloin ei ole mitään muuta. Se on sellaista omaa meditaatiota. Vaikka kartturin roolissa tapahtuu tosi monia asioita samaan aikaan ja pitää multitaskata, niin silti koen, että se on minun paikka tavallaan rentoutua. Fyysisesti ei tarvitse olla missään muualla kuin siinä, Hussi sanoo AKK:lle.
LUE MYÖS:
Vuoden kovin tarjous: talleta 1€ ja saat 60 kierrätysvapaata ilmaiskierrosta!
- Talleta 1€
- Saat heti 60 ilmaiskierrosta Reactoonz 100 -peliin!
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Kimi Räikkösen ex-pomolta hulvaton paljastus – Jäämiehen pilailu meni täydestä
- Ferrari-tähti tyrmää sääntökritiikin – ”Hauskaa ja makeeta kisaamista”
- Draamaa F1-radalla – näin Sergio Pérez ja Valtteri Bottas kommentoivat asiaa
- MM-rallin jättiyllätys sai Kalle Rovanperän herkistymään
- F1-maailmassa liikkuu hurja huhu – nyt Toto Wolf laukoi suorat sanat
- IL: Suomalaiskuski aikoo voittaa Max Verstappenin: ”Hän tuo paljon lisähuomiota”
- Kuva: Valtteri Bottas yksityiskoneessa F1-supertähtien kanssa – yksi kuitenkin puuttui
- MM-ralli palaa Skotlantiin – edellisestä kisasta yli 30 vuotta
- SuomiF1 Podcast: F1-kuskin raju kohtelu nousi jälleen esiin – ”Sinä olet ongelma”
- Kipuihin Kiinan GP:n keskeyttänyt Fernando Alonso pitää huumoria yllä: ”Häviämme akkumestaruuskilpailun”
- Kenian MM-ralli: Takamoto Katsutalle uran avausvoitto – Sami Pajarille huippusijoitus
- Valtteri Bottas saavutti Cadillacille merkittävän virstanpylvään
- Valtteri Bottakselle onnistuminen – näin suomalainen kommentoi tallikaverinsa aivopierua
- F1-tähdet ottivat yhteen Kiinan varikolla: Tunteet kuohahtivat myös lehdistötilaisuudessa – katso video
- Kiinan aika-ajoissa tehtiin F1-historiaa – Valtteri Bottakselta täystyrmäys tallitoverinsa suuntaan
- IS: Tällaiset Sami Pajarin ja Enni Mälkösen välit ovat nyt – tästä syystä yhteistyö päättyi
- Lewis Hamiltonilta sisäpiirin paljastus Mercedeksen moottorista – ”Minä tiedän miten he toimivat”
- Ferrari-tähti riehui raivosta sprintin aika-ajoissa – tästä oli kyse
- F1-tähti kovissa kivuissa Kiinan GP:ssä – joutui lopulta keskeyttämään ajamisen
- IL: Suomalaiskuski aikoo voittaa Max Verstappenin: ”Hän tuo paljon lisähuomiota”