EK1: Järjestäjiltä erikoista sekoilua – Esapekka Lapilta ikävä virhe heti kättelyssä

Keski-Euroopan MM-ralli laitettiin aluilleen Prahassa yleisöerikoiskokeen merkeissä. Ripeän pyörityksen nopein oli edellisen rallin voittanut Ott Tänak.
Uransa toisen mestaruuden varmistamista havitteleva Kalle Rovanperä aloitti Toyotallaan varovasti. Kisajärjestäjien puolesta nähtiin erikoista sekoilua, kun aikataulut muuttuivat viime hetkellä, joten suomalaisen keskittyminen ei välttämättä ollut heti ihan terävimmillään. Rovanperä olikin yhtäkkiä toisena autona lähtöviivalla.
– Ei paras alku. Lähtöjärjestys käännettiin viime hetkellä ja olimme valmistautuneita siihen, että vedämme viimeisenä, joten tuli vähän hoppu. Pätkä meni kuitenkin ihan hyvin, veisteli MM-kärki.
Muutaman vaikean kilpailun jälkeen onnistumista hakeva Esapekka Lappi teki kalliin virheen heti rallin alkajaisiksi ottamalla kymmenyksen turvin varaslähdön. Tämä tarkoittaa kymmenen sekunnin aikasakkoa, joten Lapin kilpailu ei tälläkään kertaa ala kovin vahvasti.
– Tänään on helppo päivä, mutta huomenna tulee olemaan tosi vaikeeta. Pitäis sataa vettäkin, mutta tästä se lähtee, tiivisti Lappi.
Hyundain keikkakuski Teemu Suninen hakee hyvitystä Chilen MM-rallin rajulle pettymykselleen. Ensimmäistä kertaa Hyundaillaan asvaltilla veivaava jokelalainen jakoi tavoitteensa selväksi avauspätkän maalissa.
– Kerätään hyvää kokemusta autosta ja yritetään parantaa ajamista koko ajan, sanoi Suninen.
Torstaina ajetaan vielä Tshekin puolella yksi erikoiskoe, joka käynnistyy kello 19:05 Suomen aikaa. Kilpailun kokonaistilanne Rally 1- autojen osalta avauspätkän jälkeen alla.
Keski-Euroopan MM-rallin tilanne, EK 1/18
- Ott Tänak, M-Sport Ford
- Sébastien Ogier, Toyota +0,7
- Thierry Neuville, Hyundai +1,0
- Teemu Suninen & Mikko Markkula, Hyundai +2,4
- Grégoire Munster, M-Sport Ford +2,8
- Takamoto Katsuta, Toyota +3,4
- Elfyn Evans, Toyota +3,9
- Kalle Rovanperä & Jonne Halttunen, Toyota +4,0
- Pierre-Louis Loubet, M-Sport Ford +4,4
Esapekka Lappi & Janne Ferm, Hyundai +11,6
Aloita sijoittaminen – eToro tarjoaa asiantuntijoiden alustan 0%:n palkkiokuluilla!
- eToron kautta sijoitat asiantuntijoiden kanssa.
- Ei piilokuluja – eTorossa jopa 0%:n palkkiokulut.
- eToro tarjoaa pääsyn 3 000:een eri omaisuuserään, kuten osakkeisiin, ETF:iin, indekseihin ja valuuttoihin.
- Kalle Rovanperä pudotti jättiyllätyksen Viaplaylla – tekemässä uuden aluevaltauksen
- Kuva: Kalle Rovanperä tapasi Max Verstappenin – Toyota ylisti tuoreita maailmanmestareita
- F1-sarjassa pitkä putki päätökseen – vastaavaa tapahtunut viimeksi 71 vuotta sitten
- Ferrari kielsi Charles Leclercin huvit – monacolainen raivostui: ”Voi vi**u sentään”
- Abu Dhabissa tuttu kuningas – Mercedes voitti miljoonien taiston Ferraria vastaan
- Max Verstappenille paalupaikka kauden viimeisessä aika-ajossa – kärkitallit kompuroivat
- Max Verstappenin varikkotötöily aiheuttaa jo toisen sääntömuutoksen – tuomariston linjaus astuu voimaan välittömästi
- MTV: Mika Häkkinen hyppäsi Kalle Rovanperän kyytiin – hurja vauhti oli liikaa: ”Älä nyt s**tana!”
- Valtteri Bottaksen ”peppukalenteri” huutokaupataan – ja miten LV:n takki liittyy tähän kaikkeen?
- Kalle Rovanperän päätös sai rallilegendan vakavoitumaan: ”Surullista nähdä, että…”
- Kalle Rovanperän päätös sai rallilegendan vakavoitumaan: ”Surullista nähdä, että…”
- Ferrari kielsi Charles Leclercin huvit – monacolainen raivostui: ”Voi vi**u sentään”
- Max Verstappenin varikkotötöily aiheuttaa jo toisen sääntömuutoksen – tuomariston linjaus astuu voimaan välittömästi
- Lewis Hamilton ja Max Verstappen päätyivät melkein tallikavereiksi – Red Bull -pomolta yllätyspaljastus tuoreista sopimusneuvotteluista