Singaporen GP:n suuri urotyö hukkui hurjan voittotaistelun seuraamiseen – ”Luulin jo menettäneemme sen”
Singaporen GP:ssä riitti seurattavaa, kun kautta dominovan Red Bullin vauhdin romahtaminen kipinöitti voittotaistelun aina viimeiselle kierrokselle saakka.
Carlos Sainz voitti kilpailun niukasti ennen Lando Norrisia sekä Lewis Hamiltonia, mutta taaempana nähtiin myös kova temppu, kun vähäisellä F1-kokemuksella kaasutellut Liam Lawson tykitti AlphaTaurilla pisteille.
Loukkaantunutta Daniel Ricciardoa tuuraava uusiseelantilainen on iskemässä kovia näyttöjä pöytään F1-pomoille. Vahvasti ajanut tulokaskuski täräytti yhdeksänneksi jo kolmannessa kilpailussaan vaikealla Marina Bayn katuradalla.
21-vuotiaan nuorukaisen fiilikset heittelivät kilpailun aikana vuoristorataa, kun välillä pisteet näyttivät mahdollisilta ja jossain kohtaa hän luuli niiden lipuvan ohitse. Red Bullien varikkokäyntien jälkeen hän luuli pisteiden olevan jo kenties taskussa.
– Siinä kohtaa ajattelin meillä olevan mahdollisuudet, mutta sen jälkeen taas luulimme jo menettäneemme sen, kertoi Lawson Red Bullien painettua lopulta ohitse ja maisemaan.

Kuva: Getty Images
Mahdollisuudet paranivat kuitenkin neljä kierrosta ennen maalia, kun Williamsin Alex Albon otti yhteen Red Bullin Sergio Perezin kanssa. Albon putosi viimeiseltä pistesijalta kauas ja Perez ehti ajaa Lawsonin kiinni ja painella ohi. Kaupanpäällisinä tuli kuitenkin vielä George Russellin dramaattinen viimeisen kierroksen ulosajo, joka nosti uusiseelantilaisen takaisin yhdeksänneksi. Täten tulokaskuski nappasi italialaistallin kauden parhaan tuloksen.
– Heidän nahistelunsa päätteeksi tuntui jälleen turvalliselta, että pystymme nappaamaan ainakin viimeisen pistesijan, jatkaa Lawson.
– Se oli bonus, enkä tarkoita sitä, että on mukavaa nähdä jonkun ajavan edeltä pihalle, mutta meidän kannalta se tarkoitti ylimääräistä pistettä, totesi uusiseelantilainen.
Lawsonin kenties suurin akilleen kantapää hänen kisoissaan on ollut heikot startit. Singaporessakin valojen sammuttua nuorukainen tipahti heti pari sijaa taaksepäin, joten loistavan aika-ajon tuoma etu heikentyi välittömästi.
– Minun täytyy parantaa startteja, sillä olen nyt mokannut sen kahdesti putkeen ja menettänyt sijoja. Se tekee elämämme vaikeammaksi ja se on ollut kisojemme suurin menetys, joka menee täysin minun piikkiin, toteaa Lawson suoraselkäisesti.
AlphaTauri on jo vahvistanut aiemmin, että Lawson jatkaa Ricciardon tuuraajana niin kauan, kunnes australialainen on ajokunnossa.
– Yritän vain maksimoida jokaisen kisan, session ja lopputuloksen niin hyvin kuin mahdollista. Yritämme parantaa jatkossa ja toivottavasti myös tulevaisuudessa, jos saan jälleen mahdollisuuden ajaa, jutteli Lawson.
LUE MYÖS: George Russell musertuneena dramaattisen keskeytyksensä jälkeen: ”En oikein löydä sanoja”
LUE MYÖS:
Voita kisapaketti kahdelle jääkiekon MM-kisoihin!
- Vastaa muutamaan nopeaan kysymykseen.
- Osallistu arvontaan.
- Voit voittaa kisapaketin kahdelle jääkiekon MM-kisoihin Sveitsiin!
-
- Palkinto sisältää:
- otteluliput peliin Suomi-USA (18.5.)
- suorat lennot Helsinki-Zürich-Helsinki
- kahden yön majoituksen aamiaisineen
- lentokenttäkuljetukset
- Palkinto sisältää:
-
- Jatkaako Max Verstappen loppukiriään? – Tässä Meksikon GP:n lähetysajat
- F1-tulevaisuudestaan taisteleva kuski niskuroi USA:n GP:ssä – tallilta rajua ryöpytystä: ”Olemme pettyneitä häneen”
- Red Bull sortui härskiin temppuun – yritti sabotoida Lando Norrisin starttia
- Carlos Sainzilta karu virhearvio – rangaistus seuraavaan kilpailuun
- Max Verstappen lähestyy uskomatonta temppua – nelinkertaiselle mestarille ylivoimainen voitto Texasissa
- Jatkuuko Max Verstappenin loppukiri? Tässä USA:n GP:n lähtöjärjestys
- Kalle Rovanperältä huikea temppu – Toyota varmisti valmistajien mestaruuden
- McLaren-pomo haukkui kilpailijansa pystyyn – perui myöhemmin puheensa
- Max Verstappen jälleen paalulle – MM-kärki Oscar Piastri epäonnistui
- McLarenille katastrofi USA:n sprintistä – Max Verstappenilta kiitos ja kuittaus
- Valtteri Bottakselta yllätyspaluu F1-sarjaan USA:ssa? Tallille kävi hulvaton moka
- Max Verstappen naureskelee McLarenin papaija-säännöille: ”He ovat itse luoneet ongelman”
- F1-tulevaisuudestaan taisteleva kuski niskuroi USA:n GP:ssä – tallilta rajua ryöpytystä: ”Olemme pettyneitä häneen”
- USA:n sprintin aika-ajoissa järjetöntä sekoilua – Max Verstappen jälleen nopein
- Red Bull sortui härskiin temppuun – yritti sabotoida Lando Norrisin starttia
- McLaren-pomo haukkui kilpailijansa pystyyn – perui myöhemmin puheensa
- Carlos Sainzilta karu virhearvio – rangaistus seuraavaan kilpailuun
- Näin Max Verstappen kommentoi mestaruusmahdollisuuksiaan
- Dramatiikkaa! Sébastien Ogier täräytti ulos – Kalle Rovanperällä kärjessä huikea mahdollisuus
- Max Verstappen lähestyy uskomatonta temppua – nelinkertaiselle mestarille ylivoimainen voitto Texasissa