Lewis Hamilton tarjoaa mielenkiintoisen teorian Red Bullin romahduksesta

Mercedes-tähti Lewis Hamilton pohti sunnuntaina Singaporen GP:n jälkeen mahtitalli Red Bullin vauhdin katoamista.
Ennen Singaporea kuluvan kauden kaikki kilpailut voittanut Red Bull oli yhtäkkiä vaikeuksissa Marina Bayn katuradalla. Energiajuomatallin molemmat kuljettajat tippuivat ulos aika-ajojen viimeisestä osiosta, eikä kilpailussakaan nähty sen räjähtävämpää vauhtia.
Max Verstappen ylitti ruutulipun viidentenä ja Sergio Perez kahdeksantena. Hamilton ei kuitenkaan usko Red Bullin yhtäkkiä romahtaneen pois pelistä, vaikkakin tarjoaa oman teoriansa energiajuomatallin vauhdin puutteesta viime viikonloppuna. Kilpailijat rummuttavat edelleen jatkuvasti isoja päivityksiä autoihinsa, kun Red Bullilla taas on jo aikaa hengähtää.
– He keskittyvät jo ensi vuoden autoon ja heillä on vähemmän tuulitunneliaikaa. Ehkä he käyttävät osan siitä jo ensi vuoden autoon, tuumaa Hamilton PlanetF1:n mukaan.
– Se on vain yksi monista asioista. He ovat niin kaukana edellä, että ehkä he vain kehittävät autoaan vähemmän samalla, kun me muut jatkamme edelleen nykyisen kanssa. Aikahan sen näyttää, tarjosi seitsenkertainen mestari näkemyksensä.
Hamilton ajoi vahvan kisan sunnuntaina Marina Bayn katuradalla ja kaasutteli kolmanneksi. Mercedeksen taktinen veto virtuaalisen turva-auton takana oli tarjota mustille autoille jopa sauman voittoon, mutta kierrokset loppuivat kesken.
F1-kausi jatkuu jo ensi viikonloppuna Japanissa. Japanin GP:n aikataulun ja lähetysajat näet tästä.
LUE MYÖS: Valtteri Bottas toimi liikkuvana shikaanina Singaporessa – ”Ei vain ollut vauhtia”
Kierrätysvapaita ilmaiskierroksia tai 5 000 käteistä
- Tuohi – Mutkaton suomalainen nettikasino
- Ei kierrätystä!
- Voitot tilille minuutissa
- Kommentti: Flavio osaa myydä, mutta tätä tarinaa ei osteta
- Vahvistus: Jack Doohanille potkut – mutta vain hetkeksi?
- F1-tallissa shokkilähtö: Formuloihin porttikiellon saanut kohupersoona nousee tallipäälliköksi
- Ferrarilla kuohuu: Lewis Hamilton sanaharkassa tallipäällikön kanssa Miamin GP:n jälkeen – ”Älä ole noin herkkä”
- Lähde: F1-tulokas on saanut potkut – tuttu korvaaja nähdään radalla jo ensi viikolla
- Lewis Hamilton turhautui Ferrarin toimintaan Miamin GP:ssä – ”Pitäkää teetauko, kun mietitte sitä”
- McLarenin ylivoimaa Miamissa – Max Verstappenin törkytemppu pilasi voittotaistelun
- Miamin GP:n alla hätkähdyttävä näky – Paras kuskiparaati ikinä?
- Lewis Hamiltonilta huolestuttava paljastus Ferrarista – ”Williams on meitä nopeampi”
- McLaren-pomo syyttää Red Bullia valehtelusta – ”Eivät he mitään ihmeitä tee”
- Lähde: F1-tulokas on saanut potkut – tuttu korvaaja nähdään radalla jo ensi viikolla
- F1-kuskin potkut lipsahti ulos suorassa tv-lähetyksessä? – Näin vastaa tallipäällikkö
- Miamin sprinttikilpailun tulokset uusiksi – kolme kuskia pisteiltä ulos
- Ferrarilla kuohuu: Lewis Hamilton sanaharkassa tallipäällikön kanssa Miamin GP:n jälkeen – ”Älä ole noin herkkä”
- McLarenin ylivoimaa Miamissa – Max Verstappenin törkytemppu pilasi voittotaistelun
- Red Bullin toisen auton kirous jatkuu – tiimiltä nolo kämmi
- Max Verstappenilta jälleen mestarillista venymistä – Ferrarin vauhti kateissa
- Lewis Hamiltonilta huolestuttava paljastus Ferrarista – ”Williams on meitä nopeampi”
- McLaren-pomo syyttää Red Bullia valehtelusta – ”Eivät he mitään ihmeitä tee”
- Miamin GP:n sprintissä mieletöntä draamaa – Max Verstappen putosi viimeiseksi