EK12: Kalle Rovanperä ajaa fiksusti – yllätysnimi nousi kolmanneksi
Kenian MM-rallissa ajettiin lauantaina iltapäivällä 12:s erikoiskoe. Vain noin 15 kilometrin mittaisen rallatuksen nopein oli hieman yllättäen Takamoto Katsuta. Samalla japanilainen nousi rallissa kolmanneksi ohi Elfyn Evansin.
Katsutan kolmatta sijaa voi pitää yllättävänä, sillä japanilainen on vieraillut palkintokorokkeella vain kolmesti aiemmin urallaan.
Kalle Rovanperä varmistelee rallin toista sijaa, eikä yritä enää turhia temppuja ajaakseen kilpailua johtavan Sébastien Ogierin kiinni. Ero tässä kohtaa kaksikon välillä on jo 32 sekuntia ja näillä tuloksilla suomalaisen johto MM-johdossa vankistuisi runsaasti entisestään.
– Iso ero taakse ja jos kummia ei tapahdu, niin Sebin kiinni ajaminen ei ole ajamalla mahdollista. En halua ottaa ylimääräisiä riskejä enää, sanoi Rovanperä maalissa.
Keniassa vahvasti esiintynyt Esapekka Lappi joutui jättämään leikin kesken edellisellä erikoiskokeella. Suomalainen oli rallissa tukevasti kolmantena, mutta Hyundai-auto sanoi sopimuksensa irti.
Lauantaina ajetaan vielä yksi pätkä, joka käynnistyy kello 16:03 Suomen aikaa. Rallin kokonaistilanne alla.
Kenian MM-rallin tilanne, EK 12/19
- Sébastien Ogier, Toyota
- Kalle Rovanperä & Jonne Halttunen +32,0
- Takamoto Katsuta, Toyota +2:23,4
- Elfyn Evans, Toyota +2:25,5
- Dani Sordo, Hyundai +3:09,3
- Ott Tänak, Ford +7:05,9
- Pierre-Louis Loubet, Ford +12:15,5
LUE MYÖS:
- Onko tässä Max Verstappenin taktiikka maailmanmestaruuteen? Muistissa Lewis Hamiltonin härski pelaaminen
- Max Verstappenista kauden paalukuningas Abu Dhabissa – näin mestaruuskandidaatit sijoittuivat aika-ajoissa
- F1-kauden päätösharjoituksissa raju ulosajo ja karmea aivopieru – rangaistuksia luvassa
- Tunteet kuohahtivat F1-harjoituksissa – Max Verstappenille huomautus tuomaristolta
- F1-kauden finaaliviikonloppu korkattu – tuloslista täynnä kummajaisia
- Vahvistus: Esapekka Lappi tekee paluun rallin MM-sarjaan!
- Toyota syventää yhteistyötä Haasin kanssa – Kalle Rovanperän nimi nousi jälleen esiin
- Formula 1 -kausi huipentuu kolmen kuskin mestaruustaistoon – tässä Abu Dhabin GP:n lähetysajat
- Suomeen merkittävä rallin talviosakilpailu? Sarjan tv-lähetykset tavoittavat 55 miljoonaa katsojaa
- Kalle Rovanperä paljasti IS:lle, kuka on vierellä usein kulkeva mystinen Jasse
- Kalle Rovanperä paljasti IS:lle, kuka on vierellä usein kulkeva mystinen Jasse
- IS: Kalle Rovanperä tienasi hirmuisen summan MM-rallikaudesta
- Tunteet kuohahtivat F1-harjoituksissa – Max Verstappenille huomautus tuomaristolta
- Formula 1 -kausi huipentuu kolmen kuskin mestaruustaistoon – tässä Abu Dhabin GP:n lähetysajat
- F1-kauden finaaliviikonloppu korkattu – tuloslista täynnä kummajaisia
- Suomeen merkittävä rallin talviosakilpailu? Sarjan tv-lähetykset tavoittavat 55 miljoonaa katsojaa
- Red Bull vahvisti ensi kauden kuskinsa – Yuki Tsunoda sysätään sivuun