Haas-kuskin ulosajossa karmeaa epäonnea – tanskalaisen romut osuivat katsojaan
Sunnuntaisessa Australian GP:ssä koettiin ikävä tilanne, kun kilpailun loppuhetkillä Haasin Kevin Magnussenin autosta lentänyt osa sinkosi katsomoon asti ja osuen katsojaan.
Tanskalainen paiskautui seinään kierroksella 54 lipsautettuaan kakkosmutkan ulostulossa kilpurinsa kaiteen puolelle. Magnussenin Haasista lenteli niin paljon romua ympäri rataa, että kilpailun johto päätti keskeyttää ajot punaisella lipulla.
PlanetF1:n mukaan noin metrin pituinen metalliosa oli onnistunut löytämään tiensä turva-aitojen yli ja osunut yhtä katsojaa käsivarteen. Katsoja ei onneksi loukkaantunut vakavasti, vaikka romu oli jonkinlaisen viillon käsivarteen tehnytkin.
Sunrise oli löytänyt kyseisen katsojan myöhemmin haastatteluun, jossa Will Street -niminen henkilö kertoi olevansa kunnossa, vaikkakin hän oli mielestään onnekas, sillä Magnussenin autosta lentänyt osa oli ollut melko suuri.
– Olin oikeastaan aika onnekas, eikä se ollut niin vakavaa kuin se olisi voinut olla, sillä osa oli aika iso, kertoo Street tapahtumasta.
– Seisoin vierekkäin kihlattuni kanssa ja hän on minua hieman lyhyempi, joten se olisi saattanut osua häntä suoraan päähän, jos en olisi seissyt siinä. Tuntuu enemmänkin onnekkaalta, ettei käynyt pahemmin, sanoi Street.
LUE MYÖS:
Vuoden kovin tarjous: talleta 1€ ja saat 60 kierrätysvapaata ilmaiskierrosta!
- Talleta 1€
- Saat heti 60 ilmaiskierrosta Reactoonz 100 -peliin!
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- McLaren uskoo tehneensä läpimurron Kiinan GP:n katastrofin jälkeen
- Poikkeuksellinen tilanne: F1-kuljettaja ei käyttänyt tiimiradiota ollenkaan kisan aikana
- Aston Martinilta isoja uutisia: Adrian Newey sivuun – Audin pomo hyppää tilalle
- IL: Suomalainen rallin suurlupaus katosi kisoista – syynä kysta
- Kimi Räikkösen ex-pomolta hulvaton paljastus – Jäämiehen pilailu meni täydestä
- Ferrari-tähti tyrmää sääntökritiikin – ”Hauskaa ja makeeta kisaamista”
- Draamaa F1-radalla – näin Sergio Pérez ja Valtteri Bottas kommentoivat asiaa
- MM-rallin jättiyllätys sai Kalle Rovanperän herkistymään
- F1-maailmassa liikkuu hurja huhu – nyt Toto Wolf laukoi suorat sanat
- IL: Suomalaiskuski aikoo voittaa Max Verstappenin: ”Hän tuo paljon lisähuomiota”
- Valtteri Bottas saavutti Cadillacille merkittävän virstanpylvään
- Kenian MM-ralli: Takamoto Katsutalle uran avausvoitto – Sami Pajarille huippusijoitus
- Valtteri Bottakselle onnistuminen – näin suomalainen kommentoi tallikaverinsa aivopierua
- F1-tähdet ottivat yhteen Kiinan varikolla: Tunteet kuohahtivat myös lehdistötilaisuudessa – katso video
- Kiinan aika-ajoissa tehtiin F1-historiaa – Valtteri Bottakselta täystyrmäys tallitoverinsa suuntaan
- IS: Tällaiset Sami Pajarin ja Enni Mälkösen välit ovat nyt – tästä syystä yhteistyö päättyi
- Lewis Hamiltonilta sisäpiirin paljastus Mercedeksen moottorista – ”Minä tiedän miten he toimivat”
- F1-tähti kovissa kivuissa Kiinan GP:ssä – joutui lopulta keskeyttämään ajamisen
- IL: Suomalaiskuski aikoo voittaa Max Verstappenin: ”Hän tuo paljon lisähuomiota”
- McLarenille katastrofi – molemmat kuskit ulos jo ennen starttia