Kalle Rovanperä paukutti jälleen pohjat – taistelu kärjessä tiivistyi entisestään
Ruotsin MM-ralli jatkui huoltotauon jälkeen EK12:lla. Nopeinta vauhtia lumivallien välissä rallatteli
Toyotan Kalle Rovanperä kohenteli säätövaikeuksista huolimatta lauantain kolmella ensimmäisellä pätkällä asemiaan nousten neljänneksi. 12:lla erikoiskokeella suomalainen oli .. Hallitsevan mestarin suunnitelmissa on ajaa puhtaasti ja koittaa säästää rengasta, jotta selviää kunnialla päivän kolme viimeistä pätkää.
– Hieman paremmalta tuntui nyt kuin eilen. Toivottavasti tulee hyvä iltapäivä, mutta pätkillä on paljon soraa, joten renkaat käyvät aika kuumina, kommentoi Rovanperä.
Hyundain Esapekka Lappi meni Rovanperän tapaan lauantai-aamuksi väärään suuntaan auton säätöjen kanssa, eikä nauttinut ajamisesta. Iltapäivän ensimmäisellä pätkällä Pieksämäen mies kaasutteli hyvin, eikä jäänyt pätkän pohjista kuin
– Oli puhdas veto, vaikka lähtö oli huono, mutta loppu hyvä, tiivisti Lappi.
Suomalaiset ajavat edelleen peräkkäin sijoilla kolme ja neljä. Kärkitaisto tiivistyi entisestään, kun Fordin Ott Tänak onnistui jälleen nipistämään Hyundailla ajavan Craig Breenin johtoasemaa. Kärkikaksikon ero on enää vain 1,7 sekuntia.
Lauantaina ajetaan vielä kolme pätkää. Koko aikataulun näet tästä. Rallin kokonaistilanne alla.
Ruotsin MM-rallin tilanne, ek 11/18
- Craig Breen, Hyundai
- Ott Tänak, M-Sport Ford +1,7
- Esapekka Lappi & Janne Ferm, Hyundai +16,5
- Kalle Rovanperä & Jonne Halttunen, Toyota +26,0
- Thierry Neuville, Hyundai +33,1
- Elfyn Evans, Toyota +50,5
- Pierre-Louis Loubet, M-Sport Ford +2:05,7
- Oliver Solberg, Skoda (WRC2) +4:46,8
- Ole Christian Veiby, Volkswagen (WRC2) +5:18,0
- Sami Pajari, Skoda (WRC2) 5:43,7
LUE MYÖS:
Vuoden kovin tarjous: talleta 1€ ja saat 60 kierrätysvapaata ilmaiskierrosta!
- Talleta 1€
- Saat heti 60 ilmaiskierrosta Reactoonz 100 -peliin!
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- IL: Suomalainen rallin suurlupaus katosi kisoista – syynä kysta
- Kimi Räikkösen ex-pomolta hulvaton paljastus – Jäämiehen pilailu meni täydestä
- Ferrari-tähti tyrmää sääntökritiikin – ”Hauskaa ja makeeta kisaamista”
- Draamaa F1-radalla – näin Sergio Pérez ja Valtteri Bottas kommentoivat asiaa
- MM-rallin jättiyllätys sai Kalle Rovanperän herkistymään
- F1-maailmassa liikkuu hurja huhu – nyt Toto Wolf laukoi suorat sanat
- IL: Suomalaiskuski aikoo voittaa Max Verstappenin: ”Hän tuo paljon lisähuomiota”
- Kuva: Valtteri Bottas yksityiskoneessa F1-supertähtien kanssa – yksi kuitenkin puuttui
- MM-ralli palaa Skotlantiin – edellisestä kisasta yli 30 vuotta
- SuomiF1 Podcast: F1-kuskin raju kohtelu nousi jälleen esiin – ”Sinä olet ongelma”
- Kenian MM-ralli: Takamoto Katsutalle uran avausvoitto – Sami Pajarille huippusijoitus
- Valtteri Bottas saavutti Cadillacille merkittävän virstanpylvään
- Valtteri Bottakselle onnistuminen – näin suomalainen kommentoi tallikaverinsa aivopierua
- F1-tähdet ottivat yhteen Kiinan varikolla: Tunteet kuohahtivat myös lehdistötilaisuudessa – katso video
- Kiinan aika-ajoissa tehtiin F1-historiaa – Valtteri Bottakselta täystyrmäys tallitoverinsa suuntaan
- IS: Tällaiset Sami Pajarin ja Enni Mälkösen välit ovat nyt – tästä syystä yhteistyö päättyi
- Lewis Hamiltonilta sisäpiirin paljastus Mercedeksen moottorista – ”Minä tiedän miten he toimivat”
- Ferrari-tähti riehui raivosta sprintin aika-ajoissa – tästä oli kyse
- F1-tähti kovissa kivuissa Kiinan GP:ssä – joutui lopulta keskeyttämään ajamisen
- IL: Suomalaiskuski aikoo voittaa Max Verstappenin: ”Hän tuo paljon lisähuomiota”