Kalle Rovanperä päätti vaikean päivän pohja-aikaan! Suomalaiset hyvissä kyttäysasemissa
Ruotsin MM-rallin perjantainen ajopäivä on saatu pakettiin. Yötauolle kärkipaikalta lähtee Hyundain Craig Breen.
Ruotsin lumilla ollaan toistaiseksi vältytty kuumimman kärjen osalta suuremmalta draamalta. Päivän dramaattisin hetki koettiin viidennellä pätkällä, kun Toyotan Takamoto Katsuta rysäytti rajusti penkkaan ja putosi myöhemmin toden teolla pelistä pois auton ylikuumennuttua.
Suomen Kalle Rovanperä joutui tyytymään perjantaina aurakuskin rooliin ja eroa kärkeen jää lauantain takaa-ajolle 31,1 sekuntia. Voittotaistoon nousemiseen tarvitaan hallitsevalta mestarilta jo jonkinlaista ihmettä, mutta palkintopallista ajetaan vielä tosissaan.
M-Sportin Fordilla ajava Ott Tänak on repinyt laitteistaan kaiken mahdollisen irti vakuuttavaan tyyliin ja taistelee edelleen vahvasti voitosta. Virolainen on perjantain jälkeen rallissa toisena ja eroa kärkimies Breeniin on vain 2,6 sekuntia. Irlantilainen on Hyundaillaan hyödyntänyt esimerkillisesti hyvän lähtöpaikkansa ja ajanut hyvin.
Esapekka Lappi on pitänyt oivallista kyytiä Ruotsin lumilla. Hyundai-kuljettaja on kolkutellut kärkivauhtia koko päivän, mutta harmillinen pyörähdys päivän kuudennella ek:lla himmensi päivän positiivista antia. Eroa Pieksämäen miehellä on perjantain jälkeen kärkeen 11,2 sekuntia.
– Ei ollut lopulta paha, mutta uskon, että parannettavaa on. Pitää miettiä yön yli ja yritettävä olla parempia huomenna, kommentoi Lappi päivän antia.
Ralli jatkuu lauantai-aamuna kello 09:05 Suomen aikaa. Koko rallin aikataulun näet tästä. Rallin kokonaistilanne alla.
Ruotsin MM-rallin tilanne, ek 8/18
- Craig Breen, Hyundai
- Ott Tänak, M-Sport Ford +2,6
- Esapekka Lappi & Janne Ferm, Hyundai +11,2
- Elfyn Evans, Toyota +26,5
- Kalle Rovanperä & Jonne Halttunen, Toyota +31,1
- Thierry Neuville, Hyundai +36,8
- Pierre-Louis Loubet, M-Sport Ford +1:16,2
LUE MYÖS:
Vuoden kovin tarjous: talleta 1€ ja saat 60 kierrätysvapaata ilmaiskierrosta!
- Talleta 1€
- Saat heti 60 ilmaiskierrosta Reactoonz 100 -peliin!
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Poikkeuksellinen tilanne: F1-kuljettaja ei käyttänyt tiimiradiota ollenkaan kisan aikana
- Aston Martinilta isoja uutisia: Adrian Newey sivuun – Audin pomo hyppää tilalle
- IL: Suomalainen rallin suurlupaus katosi kisoista – syynä kysta
- Kimi Räikkösen ex-pomolta hulvaton paljastus – Jäämiehen pilailu meni täydestä
- Ferrari-tähti tyrmää sääntökritiikin – ”Hauskaa ja makeeta kisaamista”
- Draamaa F1-radalla – näin Sergio Pérez ja Valtteri Bottas kommentoivat asiaa
- MM-rallin jättiyllätys sai Kalle Rovanperän herkistymään
- F1-maailmassa liikkuu hurja huhu – nyt Toto Wolf laukoi suorat sanat
- IL: Suomalaiskuski aikoo voittaa Max Verstappenin: ”Hän tuo paljon lisähuomiota”
- Kuva: Valtteri Bottas yksityiskoneessa F1-supertähtien kanssa – yksi kuitenkin puuttui
- Valtteri Bottas saavutti Cadillacille merkittävän virstanpylvään
- Kenian MM-ralli: Takamoto Katsutalle uran avausvoitto – Sami Pajarille huippusijoitus
- Valtteri Bottakselle onnistuminen – näin suomalainen kommentoi tallikaverinsa aivopierua
- F1-tähdet ottivat yhteen Kiinan varikolla: Tunteet kuohahtivat myös lehdistötilaisuudessa – katso video
- Kiinan aika-ajoissa tehtiin F1-historiaa – Valtteri Bottakselta täystyrmäys tallitoverinsa suuntaan
- IS: Tällaiset Sami Pajarin ja Enni Mälkösen välit ovat nyt – tästä syystä yhteistyö päättyi
- Lewis Hamiltonilta sisäpiirin paljastus Mercedeksen moottorista – ”Minä tiedän miten he toimivat”
- F1-tähti kovissa kivuissa Kiinan GP:ssä – joutui lopulta keskeyttämään ajamisen
- IL: Suomalaiskuski aikoo voittaa Max Verstappenin: ”Hän tuo paljon lisähuomiota”
- McLarenille katastrofi – molemmat kuskit ulos jo ennen starttia