Lewis Hamilton tylytti Max Verstappenia kolarin jälkeen – hollantilainen paljasti odottaneensa osumaa
Hallitseva maailmanmestari Max Verstappen oli osallisena paljossa Brasilian osakilpailussa. Kilpailun alussa Lewis Hamiltonin kanssa kolaroinut hollantilainen sai tilanteesta viiden sekunnin aikasakon.
Viime kaudella mestaruudesta todella rajusti taistellut kaksikko ei tunnu vieläkään olevan ylimpiä ystäviä. Molemmat näkivät osuman täysin eri tavalla kilpailun jälkeen. Verstappen myönsi, että hän tiesi osuman tulevan jo ennen tilannetta.
– Ohitukseni oli todella hyvä ja pääsin haastamaan hänet (Hamiltonin) ulkopuolelta, Verstappen aloitti.
– Sitten näin, että hänellä ei ollut aikomustakaan jättää minulle tilaa. Minä päätin, että en anna periksi. Joten totta kai me sitten kolaroimme. Sain siitä rangaistuksen, mistä en todellakaan ole samaa mieltä.
– Osuma maksoi hänelle todennäköisesti voiton, joten ehkä se oli hänen rangaistuksensa.
Hamilton itse kommentoi osumaa lyhyesti ja ytimekkäästi.
– Kyllä te kaikki tiedätte millainen Max on, britti tilitti Felipe Massalle.
Verstappen jätti myös noudattamatta tallimääräystä auttaakseen Sergio Pereziä mestaruuspisteissä.
LUE MYÖS:
Vuoden kovin tarjous: talleta 1€ ja saat 60 kierrätysvapaata ilmaiskierrosta!
- Talleta 1€
- Saat heti 60 ilmaiskierrosta Reactoonz 100 -peliin!
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- IL: Suomalainen rallin suurlupaus katosi kisoista – syynä kysta
- Kimi Räikkösen ex-pomolta hulvaton paljastus – Jäämiehen pilailu meni täydestä
- Ferrari-tähti tyrmää sääntökritiikin – ”Hauskaa ja makeeta kisaamista”
- Draamaa F1-radalla – näin Sergio Pérez ja Valtteri Bottas kommentoivat asiaa
- MM-rallin jättiyllätys sai Kalle Rovanperän herkistymään
- F1-maailmassa liikkuu hurja huhu – nyt Toto Wolf laukoi suorat sanat
- IL: Suomalaiskuski aikoo voittaa Max Verstappenin: ”Hän tuo paljon lisähuomiota”
- Kuva: Valtteri Bottas yksityiskoneessa F1-supertähtien kanssa – yksi kuitenkin puuttui
- MM-ralli palaa Skotlantiin – edellisestä kisasta yli 30 vuotta
- SuomiF1 Podcast: F1-kuskin raju kohtelu nousi jälleen esiin – ”Sinä olet ongelma”
- Kenian MM-ralli: Takamoto Katsutalle uran avausvoitto – Sami Pajarille huippusijoitus
- Valtteri Bottas saavutti Cadillacille merkittävän virstanpylvään
- Valtteri Bottakselle onnistuminen – näin suomalainen kommentoi tallikaverinsa aivopierua
- F1-tähdet ottivat yhteen Kiinan varikolla: Tunteet kuohahtivat myös lehdistötilaisuudessa – katso video
- Kiinan aika-ajoissa tehtiin F1-historiaa – Valtteri Bottakselta täystyrmäys tallitoverinsa suuntaan
- IS: Tällaiset Sami Pajarin ja Enni Mälkösen välit ovat nyt – tästä syystä yhteistyö päättyi
- Lewis Hamiltonilta sisäpiirin paljastus Mercedeksen moottorista – ”Minä tiedän miten he toimivat”
- Ferrari-tähti riehui raivosta sprintin aika-ajoissa – tästä oli kyse
- F1-tähti kovissa kivuissa Kiinan GP:ssä – joutui lopulta keskeyttämään ajamisen
- IL: Suomalaiskuski aikoo voittaa Max Verstappenin: ”Hän tuo paljon lisähuomiota”