Red Bullin Max Verstappen venytti MM-johtoaan Charles Leclerciin entisestään, kun monacolainen päätyi Paul Ricardin radan seinään.

Verstappenin takana Mercedes-kuskit nousivat tällä kaudella ensimmäistä kertaa podiumille yhdessä. Listasimme Ranskan viikonlopun topit ja flopit.

FLOP3

Juuso Koivumäki: Sergio Perez. Red Bull -kuski oli koko viikonlopun todella vaisu. Kohtuullisen aika-ajosuorituksen jälkeen vauhti ei kuitenkaan riittänyt pitämään edes Mercedes-kaksikkoa takanaan. Red Bullin kannalta on onni, että Ferrari petaa viikonlopusta toiseen itse mestaruutta Itävallan suuntaan, koska Perezistä ei tällaisilla esityksillä paljoa apua olisi.

Nooa Ruuth: Sergio Perez. Meksikolaisen ailahtelevat otteet jatkuvat. Kaksoisvoitto olisi pitänyt olla sunnuntaina vähimmäistavoite Leclercin ajaessa ulos. Mercedes-kaksikko ajeli kuitenkin Perezin ohi, eikä miehestä ollut haastamaan palkintosijasta.

Sergio Perez syytti FIA:ta palkintosijan menettämisestä – autoliitto vastasi tylysti

Eetu Lehtonen Ferrari. Maranellon sirkuslauma jaksaa yllättää kisasta toiseen, eikä tälläkään kertaa positiivisella tavalla. Carlos Sainz päästettiin täysin holtittomasti muiden eteen varikkosuoralla, jonka jälkeen lähdettiin varmistelemaan viidettä sijaa? Sen lisäksi espanjalaista koitettiin huutaa varikolle kesken kiivaan taiston Sergio Pereziä vastaan. Ferrari tarvitsee kipeästi vähemmän italialaisia johtoon, sillä he osaavat romantiikan, pizzan sekä pastan teon, mutta moottoriurheilun huipulla operoiminen tuntuu hieman liian haastavalta.

FLOP2

Juuso Koivumäki: Ferrari. Red Bull näyttäisi tällä hetkellä vievän molemmat mestaruudet suvereenisti nimiinsä. Vaikka Leclerc sortui itse ajovirheeseen, mokasi Ferrari Sainzin taktiikassa. Espanjalaisen viimeinen stoppi olisi pitänyt tehdä paljon aiemmin, jotta viimeisestä stintistä olisi saatu paras hyöty irti. Nyt Sainzin aikaa tuhlattiin turhaan Perezin perässä köröttelyyn, vaikka stoppi oli edessä joka tapauksessa.

Nooa Ruuth: Alfa Romeo. Tallin huonoin viikonloppu tällä kaudella. Valtteri Bottas ajoi kauden surkeimman kilpailunsa, eikä strategiakaan toiminut. Tallin onneksi myös Haas sössi oman viikonloppunsa, joten suurempaa takapakkia pistetaulukossa ei tullut.

Eetu Lehtonen Alfa Romeo. Sveitsiläistallin suorituskäyrä jatkaa vahvaa valumistaan kohti alempia sijoituksia. Ranskassakin toinen autoista jäi jälleen radan varteen, eikä Valtteri Bottaksella ollut vauhdillisesti mitään asiaa pistesijoille. Trendin on muututtava jo viikon päästä Budapestissa uusien päivitysosien myötä.

FLOP1

Juuso Koivumäki: Alfa Romeo. Sveitsiläistalli on pudonnut keskikastin kelkasta kehityksessä. Se voidaan sanoa suoraan. Hyvä alkukausi on vaihtunut surkeisiin suorituksiin. Autolla näyttäisi olevan tällä hetkellä lähes mahdoton ajaa pisteille. Alfan on pian löydettävä päivityksiä tai loppukausi menee Williamsin kanssa taistellessa.

Nooa Ruuth: Charles Leclerc. Ranskan kisaviikonloppu oli karu todiste monacolaiselle. Hän ei ole vielä valmis maailmanmestariksi. Max Verstappen ei tule menettämään 63 pisteen johtoa MM-kärjessä. Mikään ei myöskään puolla sen puolesta, että Leclercin ongelmat eivät jatkuisi myös tulevaisuudessa. Tähän päälle vielä roskistulipalo nimeltä Ferrari ja soppa on valmis.

Eetu Lehtonen Charles Leclerc. Julistin monacolaisen vakuuttavien avauskisojen jälkeen jo samalle tasolle Max Verstappenin sekä Lewis Hamiltonin kanssa, mutta Leclerc on todistanut tällaiset aatteet vääriksi. Verstappenia vastaan ei ole virheisiin varaa ja niitä nähtiin jälleen yksi lisää. Kuten Ferrari-kuljettaja sen itsekin sanoi: Hän ei ansaitse mestaruutta tällaisilla suorituksilla.

TOP3

Juuso Koivumäki: Max Verstappen. Suvereeni esitys sen jälkeen, kun pahin kilpailija lipsautti autonsa seinään. Ennen Leclercin kolaria tosin Verstappen oli selvästi putoamassa jo monacolaisen vauhdista.

Nooa Ruuth: Fernando Alonso. Ehjä viikonloppu espanjalaiselta. Erityisesti kilpailussa 40-vuotias näytti taas kyntensä. McLaren on tavoitettavissa, varsinkin jos nämä suoritukset jatkuvat.

Eetu Lehtonen Max Verstappen. Lentävän hollantilaisen vahva sekä tasainen suorittaminen on ihailtavalla tasolla. Muiden kompuroidessa Verstappen nappaa joka kerta kirsikat sekä ylimääräisetkin täytteet, jotka oli tarkoitus kakun päälle valella. Red Bull -tähden tuplamestaruutta tuskin pysäyttää enää mikään.

TOP2

Juuso Koivumäki: Lewis Hamilton. Teki kaiken oikein radalla ja palkinnoksi palkintopallipaikka. Olisi ollut jännä nähdä kilpailun kulku, jos Hamilton olisi ehtinyt varikolta Verstappenin eteen turva-auton aikana. Joka tapauksessa Hamilton osoitti jälleen, miksi hän on seitsenkertainen maailmanmestari.

Lewis Hamilton paini Ranskan GP:ssä ikävän ongelman kanssa – ”Menetin varmaankin kolme kiloa kilpailun aikana”

Nooa Ruuth: Mercedes. Tallin tasaisuus sai jatkoa. Molemmat kuskit palkintopallilla, eikä teknisistä murheista ole tietoakaan. Vauhti ei riitä voittotaisteluun Red Bullia tai Ferraria vastaan, mutta talli on noussut selvästi keskikastin yläpuolelle kolmanneksi.

Eetu Lehtonen Fernando Alonso. Sunnuntaina Kimi Räikkösen ohi ajetuissa kisakierroksissa kiilannut konkari teki sen tyylillä. Alonso oli sunnuntain kisassa selkeästi nopein kolmen kärkitiimin takana, eikä espanjalaisen vanhenemisesta tunnu näkyvän jälkeäkään.

TOP1

Juuso Koivumäki: George Russell. Hamiltonin tapaan virheetön kilpailu Mercedeksen toiselta kuljettajalta. Lopun ohitus Sergio Perezistä virtuaalisen turva-auton jälkeen kruunasi brittikuljettajan erinomaisen viikonlopun. Russell todella on lempinimensä Mr Consistency arvoinen.

George Russell ei sulattanut epäonnistunutta ohitusyritystään Sergio Perezistä edes kilpailun jälkeen – ”Säännöt ovat selvät”

Nooa Ruuth: Max Verstappen. Hollantilainen on aivan omassa luokassaan tällä hetkellä. Paineita ei tunnu Verstappenin harteilla olevan, joten meno ei näytä tahmealta. Mestaruustaisto voi olla paketoitu jo hyvissä ajoin tällä menolla.

Eetu Lehtonen Mercedes. Viime kausien mestaritallilla ei ole tällä kaudella käsissään nopeinta autoa, mutta mestarillinen suoritusvarmuus, luotettavuus sekä tasaisuus löytyy. Hopeanuolet ovat napsineet jatkuvasti hyviä sijoituksia, vaikka auto on melko selkeästikin sarjan kolmanneksi nopein. Sunnuntaina Paul Ricardilla varma työ tuotti kauden ensimmäisen tuplapodiumin.