Hiekalta sankariksi – Kevin Magnussenin aika-ajoissa riitti ylimääräisiä sydämentykytyksiä

Haas-tallin Kevin Magnussen oli helpottunut saadessaan perjantain aika-ajoista lopulta loistavan tuloksen.
Pienoiseksi super-yllättäjäksi noussut tanskalainen starttaa lauantain sprinttikilpailuun upeasti neljännestä lähtöruudusta. Huomattavasti heikompi lähtöruutu oli kuitenkin enemmän kuin lähellä, kun Magnussen pyörähti hiekalle aika-ajojen viimeisessä osiossa.
Haas-kuljettaja esitteli ajo- sekä reaktiotaitojaan pyörähtäessään Acgue Minerali -mutkassa hiekalle. Magnussen meni pyörähdyksen jälkeen nopeasti hieman kaasulle, ettei hän jäänyt hiekka-alueelle jumiin ja veivasi itsensä lopulta taidokkaasti takaisin radalle.
Magnussen täräytti tämän jälkeen loistavan ajan tauluun ja saavutti uransa parasta aika-ajoa vastaavan neljännen lähtöruudun.
– Olen super helpottunut, sanoi Magnussen RaceFansille.
– Jälleen yksi uskomaton suoritus meiltä. Auto oli mahtava, todella nopea sekä nautonnollinen ajaa ja olen todella ylpeä tiimistä.
Viimeisen osion pyörähdyksestä udellessa tanskalainen oli elementissään. Magnussen tosin myönsi, että luuli aika-ajonsa päättyvän siihen, kun joutui spinnatessaan matkustajaksi Haas-autossaan.
– Taidot loppuivat kesken. Kosketin hieman valkoista viivaa ja sitten luulin vain liukuvani seinään saakka, jatkaa Magnussen.
– Sitten olin hiekalla, joka hidastikin aika paljon. Näin anti-stallin varoituksen, vedin kytkimestä ollessani vielä takaperin ja menin juuri tarpeeksi kaasulle päästäkseni huoltotielle saakka, kuvaili Magnussen tapahtunutta.
Haas-kuljettaja kertoi myös parempaankin olleen mahdollisuuksia, sillä hän oli parantamassa omaa aikaansa ennen Lando Norrisin aiheuttamia punaisia lippuja.
– Jäin joitain sadasosia kolmen joukosta, joten yritin päästä sinne. Olinkin hieman pettynyt, kun punaiset liput tulivat. Sen jälkeen kuitenkin tajusin olevamme neljänsiä, joten olen todella tyytyväinen, sanaili Magnussen.
LUE MYÖS:
Voita kisapaketti kahdelle jääkiekon MM-kisoihin!
- Vastaa muutamaan nopeaan kysymykseen.
- Osallistu arvontaan.
- Voit voittaa kisapaketin kahdelle jääkiekon MM-kisoihin Sveitsiin!
-
- Palkinto sisältää:
- otteluliput peliin Suomi-USA (18.5.)
- suorat lennot Helsinki-Zürich-Helsinki
- kahden yön majoituksen aamiaisineen
- lentokenttäkuljetukset
- Palkinto sisältää:
-
- F1-tulevaisuudestaan taisteleva kuski niskuroi USA:n GP:ssä – tallilta rajua ryöpytystä: ”Olemme pettyneitä häneen”
- Red Bull sortui härskiin temppuun – yritti sabotoida Lando Norrisin starttia
- Carlos Sainzilta karu virhearvio – rangaistus seuraavaan kilpailuun
- Max Verstappen lähestyy uskomatonta temppua – nelinkertaiselle mestarille ylivoimainen voitto Texasissa
- Jatkuuko Max Verstappenin loppukiri? Tässä USA:n GP:n lähtöjärjestys
- Kalle Rovanperältä huikea temppu – Toyota varmisti valmistajien mestaruuden
- McLaren-pomo haukkui kilpailijansa pystyyn – perui myöhemmin puheensa
- Max Verstappen jälleen paalulle – MM-kärki Oscar Piastri epäonnistui
- McLarenille katastrofi USA:n sprintistä – Max Verstappenilta kiitos ja kuittaus
- Draamaa mestaruustaistossa! McLarenit kolaroivat jälleen
- Valtteri Bottakselta yllätyspaluu F1-sarjaan USA:ssa? Tallille kävi hulvaton moka
- Max Verstappen naureskelee McLarenin papaija-säännöille: ”He ovat itse luoneet ongelman”
- USA:n sprintin aika-ajoissa järjetöntä sekoilua – Max Verstappen jälleen nopein
- F1-sarja palaa Pohjois-Amerikkaan – tässä USA:n GP:n lähetysajat
- Virallinen vahvistus: Tässä ovat Mercedeksen ensi kauden kuljettajat
- F1-tulevaisuudestaan taisteleva kuski niskuroi USA:n GP:ssä – tallilta rajua ryöpytystä: ”Olemme pettyneitä häneen”
- Red Bull sortui härskiin temppuun – yritti sabotoida Lando Norrisin starttia
- Christian Horner Ferrari-huhuissa – tuulinen pesti jälleen vaakalaudalla
- Näin Max Verstappen kommentoi mestaruusmahdollisuuksiaan
- McLaren-pomo haukkui kilpailijansa pystyyn – perui myöhemmin puheensa