McLaren-pomon mukaan talli ei ole mukana kärkikahinoissa – ”Emme halua kehuskella niin kuin Aston Martin”
Kuva: Getty Images
McLarenin tallipäällikkö Zak Brown jarruttelee odotuksia brittitallin ensi kautta ajatellen. Legendaarinen valmistaja on hinannut itseään määrätietoisesti takaisin kohti F1-maailman huippua viime vuosina.
Talli nappasi ensimmäisen voittonsa sitten 2012 viime kaudella Italiassa. Lopulta valmistajien mestaruustaistossa McLaren joutui kuitenkin taipumaan Ferrarilla.
Brownin mukaan mestaruuden voittaminen ensi kaudella on epätodennäköistä. Uudet sääntömuutokset sekä kulukatto on auttanut tallia, mutta matkaa sarjan kärkeen löytyy vielä.
– Mielestäni mestaruus ei ole meille realistinen tavoite. Jahtaamme edelleen mestaruuskandidaatteja tehtaamme infrastruktuurissa, erityisesti tuulitunnelin kanssa. Se on todella iso osa auton kehitystä, mutta olemme siltä osin muita heikompia, Brown kommentoi RACER-julkaisulle.
– Näin se vain on. Olemme pudonneet kärkitallien kelkasta infrastruktuurissa vuosia sitten. Vaikka olemme jo ostaneet kaiken, niin menee uuden tuulitunnelin rakentamisessa vielä muutama vuosi.
– Voimmeko voittaa kilpailun? Teimme sen viime kaudella, voitimme melkein kaksi kertaa. En halua ruveta ennustamaan kilpailuta. Emme halua lupailla huipputuloksia niin kuin Aston Martin teki, ja sitten koko kausi lässähtääkin, Brown sivalsi kilpailijansa suuntaan.
McLaren lähtee ensi kauteen tutulla kuljettajakaksikolla, kun Lando Norris sekä Daniel Ricciardo hyppäävät ratin taakse.
LUE MYÖS:
Vuoden kovin tarjous: talleta 1€ ja saat 60 kierrätysvapaata ilmaiskierrosta!
- Talleta 1€
- Saat heti 60 ilmaiskierrosta Reactoonz 100 -peliin!
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Draamaa F1-radalla – näin Sergio Pérez ja Valtteri Bottas kommentoivat asiaa
- MM-rallin jättiyllätys sai Kalle Rovanperän herkistymään
- F1-maailmassa liikkuu hurja huhu – nyt Toto Wolf laukoi suorat sanat
- IL: Suomalaiskuski aikoo voittaa Max Verstappenin: ”Hän tuo paljon lisähuomiota”
- Kuva: Valtteri Bottas yksityiskoneessa F1-supertähtien kanssa – yksi kuitenkin puuttui
- MM-ralli palaa Skotlantiin – edellisestä kisasta yli 30 vuotta
- SuomiF1 Podcast: F1-kuskin raju kohtelu nousi jälleen esiin – ”Sinä olet ongelma”
- Kipuihin Kiinan GP:n keskeyttänyt Fernando Alonso pitää huumoria yllä: ”Häviämme akkumestaruuskilpailun”
- Max Verstappen raivosi faneille Kiinan GP:n jälkeen – ”Jos pidät tästä, et tiedä lajista mitään”
- IS: Tällaiset Sami Pajarin ja Enni Mälkösen välit ovat nyt – tästä syystä yhteistyö päättyi
- Kenian MM-ralli: Takamoto Katsutalle uran avausvoitto – Sami Pajarille huippusijoitus
- Valtteri Bottas saavutti Cadillacille merkittävän virstanpylvään
- Valtteri Bottakselle onnistuminen – näin suomalainen kommentoi tallikaverinsa aivopierua
- F1-tähdet ottivat yhteen Kiinan varikolla: Tunteet kuohahtivat myös lehdistötilaisuudessa – katso video
- Kiinan aika-ajoissa tehtiin F1-historiaa – Valtteri Bottakselta täystyrmäys tallitoverinsa suuntaan
- IS: Tällaiset Sami Pajarin ja Enni Mälkösen välit ovat nyt – tästä syystä yhteistyö päättyi
- Lewis Hamiltonilta sisäpiirin paljastus Mercedeksen moottorista – ”Minä tiedän miten he toimivat”
- Ferrari-tähti riehui raivosta sprintin aika-ajoissa – tästä oli kyse
- F1-tähti kovissa kivuissa Kiinan GP:ssä – joutui lopulta keskeyttämään ajamisen
- Kiinan GP:n harjoituksissa selkeä marssijärjestys