Fernando Alonso muistelee tuskaisia vuosiaan ennen F1-taukoa – ”Olisi pitänyt lähteä aikaisemmin”
Kuva: Getty Images
Fernando Alonso kertoo katuvansa venynyttä päätöstään jättää F1-sarja vasta kauden 2018 päätteeksi.
Kaksinkertainen maailmanmestari ei ole onnistunut lisäämään mestaruuksiensa määrää kausien 2005-06 jälkeen. Pitkä ura on pitänyt aiempien Renault-vuosien jälkeen stintit McLarenilla, uudestaan Renaultilla, Ferrarilla sekä toisen kerran McLarenilla ennen paluuta tälle kaudelle Alpinen ohjaksiin.
Alpinella hän suorittaa jälleen paluumuuttoa, sillä talli on sama kuin Renault hänen aiempina vuosinaan, mutta nimi on vain vaihtunut.
Erityisen tuskallisia olivat Alonson McLarenilla vietetyt vuodet 2015-18, jolloin McLaren oli vaikeuksissa silloisen moottoritoimittajansa Hondan kanssa, eikä auto ollut nopea, saatika luotettava.
Neljän kauden aikana McLarenilla Alonsoa ei nähty kertaakaan palkintokorokkeella, eikä vaihto Renaultin moottoreihinkaan kaudeksi 2018 tuntunut tuovan valoa tunnelin päähän, joten espanjalainen hyppäsi sivuun lajin parista.
Sen jälkeen kokenut konkari kokeili kannuksiaan muun muassa IndyCarissa, WEC:ssä sekä Dakarissa. Alonsolta kysyttiin, että katuuko hän mitään uransa varrella tehtyjä peliliikkeitään.
– En kadu mitään, paitsi ehkä sitä, että lähdin liian myöhään. Minun olisi pitänyt lähteä F1:stä aiemmin, sanoo Alonso L’Equipelle.
– Se on helppoa sanoa nyt, mutta ehkä minun ei olisi pitänyt odottaa kauden 2018 loppuun asti.
– Minun olisi pitänyt lähteä 2015 tai 2016, eli kaksi vuotta aiemmin kokeillakseni Dakaria ja kestävyyskisoja. Se oli mielessäni jo 2015, mutta se päätös otti aikansa kypsyä, ehkä liiankin kauan, pohti kaksinkertainen mestari.
Alonso palasi F1-sarjaan tämän kauden alkuun, mutta hänen alkuperäinen tarkoitus oli tulla sitten, kun uuden sukupolven F1-autot otetaan käyttöön.
Alunperin uudet menopelit piti olla jo tänä vuonna tositoimissa, mutta niitä lykättiin vuodella eteenpäin. Alpine sai kuitenkin espanjalaisen jo tälle kaudelle mukaan ja kuluva kausi on ollut hänen sanojensa mukaan valmistautumista kohti ensi vuotta.
Fernando Alonso majailee tällä hetkellä MM-pisteissä kymmenentenä 58 pisteellään.
LUE MYÖS:
- Red Bull vahvisti ensi kauden kuskinsa – Yuki Tsunoda sysätään sivuun
- IS: Kalle Rovanperä tienasi hirmuisen summan MM-rallikaudesta
- F1-mestaruustaisto saa jännittävän päätöksen viimeisessä kilpailussa – McLarenin käsittämätön ratkaisu pilasi voiton
- Oscar Piastri täräytti paalulle Qatarissa – mestaruuskandidaatit herkullisesti peräkkäin
- Oscar Piastri Qatarin sprintin ykkönen – Lando Norrisin MM-johto kaventui
- Sébastien Ogier on jälleen mestari – Kalle Rovanperällä tunteikas päätös ralliuralle
- Saudi-Arabian lotossa jälleen hurjia käänteitä – Sébastien Ogier kiinni mestaruudessa
- Max Verstappenille epäonnistuminen Qatarissa – Lewis Hamiltonin käsittämätön suvanne jatkuu: ”Kuka tahansa muu saisi potkut”
- McLarenit kärjessä Qatarissa – Max Verstappenilla murheita
- Saudi-Arabiassa käsittämätöntä draamaa – lähes kaikki kuskit isoissa ongelmissa
- IS: Kalle Rovanperä tienasi hirmuisen summan MM-rallikaudesta
- Max Verstappenille epäonnistuminen Qatarissa – Lewis Hamiltonin käsittämätön suvanne jatkuu: ”Kuka tahansa muu saisi potkut”
- Venyykö mestaruustaisto viimeiseen osakilpailuun? Tässä Qatarin GP:n lähetysajat
- F1-mestaruustaisto saa jännittävän päätöksen viimeisessä kilpailussa – McLarenin käsittämätön ratkaisu pilasi voiton
- McLarenit kärjessä Qatarissa – Max Verstappenilla murheita
- Red Bull vahvisti ensi kauden kuskinsa – Yuki Tsunoda sysätään sivuun
- Kalle Rovanperän mestaruushaaveille valtava kolaus – laukoi synkän kommentin