Edes kesätauko ei auttanut kismitykseen – Sebastian Vettel on vieläkin näreissään Unkarin GP:n hylkäyksestä

Nelinkertainen maailmanmestari Sebastian Vettel joutui aloittamaan kesätaukonsa allapäin. Loistavasti toisena maaliviivan Unkarissa ylittänyt saksalainen hylättiin lopulta liian pienen polttoainenäytteen takia.
Aston Martin protestoi tuomariston päätöstä ja lopulta lähes kolme viikkoa kestänyt saaga päättyi siihen, että talli vetäytyi protestistaan.
Vettel itse ei tiedä, mistä äkillinen polttoaineen katoaminen johtui. Hän ei kuitenkaan peitellyt torstain lehdistötilaisuudessa sitä, kuinka ärtynyt hän oli asiasta.
– Tilanne on todella ärsyttävä, sillä emme edes hyötyneet siitä mitään. Toiseksi, emme tehneet sitä tarkoituksella. Meillä ei ole mitään selitystä sille, miksi bensa vain yhtäkkiä katosi autosta, Vettel aloitti Belgian lehdistötilaisuudessa.
– Ehkä bensatankissa oli jokin vuoto, mutta huomasimme viimeisellä kierroksella, että jotain oli pielessä. Olimme kaikki yllättyneitä, kun huomasimme, että tankissa ei enää ollut bensaa.
– Se on ikävää, mutta säännöt ovat sääntöjä. Meidän täytyy hyväksyä se ja jatkaa eteenpäin. Kaudessa on vielä monta kilpailua jäljellä, Vettel päätti.
Kierrätysvapaita ilmaiskierroksia tai 5 000 käteistä
- Tuohi – Mutkaton suomalainen nettikasino
- Ei kierrätystä!
- Voitot tilille minuutissa
- Kommentti: Flavio osaa myydä, mutta tätä tarinaa ei osteta
- Vahvistus: Jack Doohanille potkut – mutta vain hetkeksi?
- F1-tallissa shokkilähtö: Formuloihin porttikiellon saanut kohupersoona nousee tallipäälliköksi
- Ferrarilla kuohuu: Lewis Hamilton sanaharkassa tallipäällikön kanssa Miamin GP:n jälkeen – ”Älä ole noin herkkä”
- Lähde: F1-tulokas on saanut potkut – tuttu korvaaja nähdään radalla jo ensi viikolla
- Lewis Hamilton turhautui Ferrarin toimintaan Miamin GP:ssä – ”Pitäkää teetauko, kun mietitte sitä”
- McLarenin ylivoimaa Miamissa – Max Verstappenin törkytemppu pilasi voittotaistelun
- Miamin GP:n alla hätkähdyttävä näky – Paras kuskiparaati ikinä?
- Lewis Hamiltonilta huolestuttava paljastus Ferrarista – ”Williams on meitä nopeampi”
- McLaren-pomo syyttää Red Bullia valehtelusta – ”Eivät he mitään ihmeitä tee”
- Lähde: F1-tulokas on saanut potkut – tuttu korvaaja nähdään radalla jo ensi viikolla
- F1-kuskin potkut lipsahti ulos suorassa tv-lähetyksessä? – Näin vastaa tallipäällikkö
- Miamin sprinttikilpailun tulokset uusiksi – kolme kuskia pisteiltä ulos
- Ferrarilla kuohuu: Lewis Hamilton sanaharkassa tallipäällikön kanssa Miamin GP:n jälkeen – ”Älä ole noin herkkä”
- McLarenin ylivoimaa Miamissa – Max Verstappenin törkytemppu pilasi voittotaistelun
- Red Bullin toisen auton kirous jatkuu – tiimiltä nolo kämmi
- Max Verstappenilta jälleen mestarillista venymistä – Ferrarin vauhti kateissa
- Lewis Hamiltonilta huolestuttava paljastus Ferrarista – ”Williams on meitä nopeampi”
- McLaren-pomo syyttää Red Bullia valehtelusta – ”Eivät he mitään ihmeitä tee”
- Miamin GP:n sprintissä mieletöntä draamaa – Max Verstappen putosi viimeiseksi