Belgian GP:n topit ja flopit: Räikköstä vaaditaan eläkkeelle, Bottas umpisurkea

Belgian GP ei tarjonnut sunnuntaina odotettua kiimaa, kun kilpailua ei päästy koskaan edes aloittamaan. Tai päästiin, mutta ainoat kierrokset ajettiin turva-auton perässä sateisella Span radalla.
SuomiF1-sivusto jakoi keskustelua herättäneen Belgian GP:n topit ja flopit tuttuun tapaan.
TOP3
Juuso Koivumäki: Sebastian Vettel. Saksalainen osoitti jälleen inhimillisyyttään, jota häneltä on nähty monesti aiemminkin. Lauantain aika-ajossa McLarenin Lando Norris ajoi seinään ja Vettel oli ensimmäisenä tarkistamassa nuoren brittikuljettajan vointia. Tämän lisäksi myös radalla kulki mainiosti ja viidessija oli erinomainen suoritus Aston Martinilla. Sebastian Vettel raivosi kilpailujohdolle: ”Mitä v*ttua sanoinkaan?” Nooa Ruuth: Max Verstappen. Vaikka voitto tulikin erikoisella tavalla, niin palasi hollantilainen kuitenkin komeasti aika-ajoissa huipulle. Vaikeissa olosuhteissa Verstappen peittosi puhtaasti kilpakumppani Hamiltonin. Seuraavana viikonloppuna vuorossa onkin kotikisa. Täydellinen paikka 23-vuotiaalle napata takaisin johtoasema MM-taistossa. Eetu Lehtonen: Belgian GP:n katsojat. Ympäri Span rata-aluetta nähtiin koko sateisen viikonlopun sitkeästi runsas määrä katsojia, jotka jaksoivat odotella. Harmi, että lopulta kisapäivänkin odottelun jälkeen he joutuivat pakata retkituolit kainaloon ja todeta nähneensä pari kierrosta turva-auton perässä köröttelyä. Toivottavasti yleisö saa edes osan rahoistaan takaisin, sillä muutama satanen harjakoneen työskentelyn ihmettelystä on jo hieman liikaa.TOP2

TOP1
Näin George Russellin uskomaton aikakierros syntyi – Williams-pomo paljastaa tallin uhkarohkean taktiikan Juuso Koivumäki: George Russell. Ilmiömäinen aika-ajosuoritus Williamsilla nuorelta brittikuljettajalta. Russellin suoritukset kahdessa edellisessä kilpailussa ovat olleet sitä luokkaa, että Mercedeksellä ei ole enää muita vaihtoehtoja kuin laittaa Valtteri Bottas sivuun ja tuoda Russell tilalle. Nooa Ruuth: George Russell. Uskomattoman aika-ajon ansiosta mukaan Belgiasta tarttui uran ensimmäinen palkintosija. Sunnuntain pannukakun ei pitäisi viedä mitään pois brittikuskin älyttömästä suorituksesta. Huomiotta on jäänyt myös se, että kaikki muut paitsi Sergio Perez paransivat viimeisellä aikakierroksellaan. Russellin paikka Mercedeksellä on lähes taattu. Olisi silti ollut mielenkiintoista nähdä, miten 23-vuotias olisi suoriutunut itse kilpailusta. Eetu Lehtonen: George Russell. Tämän miehen kohdalla alkaa sanakirjasta ylistyssanat loppumaan kesken. Jälleen kerran täysin käsittämätön suoritus heikolla Williams-autolla ja tällä kertaa kaveri täräytti aina eturiviin asti. Kisasta ei olisi pitänyt jakaa pisteitä, mutta tällä kertaa ”Herra Lauantain” supersuoritus palkittiin.FLOP3
Juuso Koivumäki: Valtteri Bottas. En tiedä mitä Bottakselle on tapahtunut, mutta tällä hetkellä suomalaisen vauhti on aivan surkeaa. Aika-ajoesitys Spassa oli oikeastaan niin huono, että mikäli kyseessä olisi kaliiperia heikompi kuljettaja, hän tuskin saisi jatkaa edes F1:ssä ensi kaudella. Jos tämä meno jatkuu, ei Bottakselle kohta enää ole ottajia edes heikommissa talleissa. Mercedes-sopimuksen Toto Wolff on jo takuulla huuhtonut pöntöstä alas.
FLOP2
Juuso Koivumäki: Sergio Perez. Olosuhteet olivat hankalat, mutta lumessa tarpovan mummon vauhdista seinään ryhmittymiskierroksella? Auton lähdettyä lapasesta Checolla ei varmasti ollut mitään tehtävissä, mutta Red Bullin jatkosopimuksen saaneen kuljettajan ei olisi pitänyt edes ajautua siihen pisteeseen. Nooa Ruuth: Kimi Räikkönen. Värilasienkin läpi alkaa jo näkyä karu tosiasia. Räikkösen rahkeet moottoriurheilun kuninkuusluokassa eivät enää vain riitä. Jatkuvat tappiot aika-ajossa tallikaverilleen alkavat olla enemmän sääntö kuin poikkeus. ”Jäämies” kerää paljon sijoituksia avauskierroksilla, mutta pistesaldo näyttää silti vain kahta. Q2-osiokin on jo useina viikonloppuina tekemätön paikka. Kokemuksessa Räikköstä ei voi korvata, mutta talli tarvitsee silti tasaista suorittamista. Mielestäni suomalaisen aika kisakuljettajana F1-sarjassa on ohi, mutta muita rooleja kuninkuusluokasta saattaisi löytyä. Eetu Lehtonen: Kimi Räikkönen. F1-sarjan kokenein konkari taisi olla hieman ruosteessa kesätauon jälkeen. Harjoitusten osuma varikkomuuriin varikon sisääntulossa oli alokasmainen ja sateisessa aika-ajosssa taakse jäi ainoastaan Haas-tallin Nikita Mazepin.FLOP1
Mestarikuljettajat ymmällään pisteiden jakamisesta – ”En saanut edes mahdollisuutta taistella noista pisteistä” Juuso Koivumäki: Michael Masi. Kilpailujohtajalla ei tällä hetkellä ole homma hanskassa. Lauantaina aika-ajo olisi pitänyt puhaltaa poikki ennen Norrisin ulosajoa ja jatkaa kuivemmalla. Sunnuntaina jatkuva lykkäily ja lopulta pari turhaa kierrosta turva-auton perässä vetävät sanattomaksi. Ymmärrän, että aika-ajon suorituksilla täytyy jonkinlainen painoarvo olla, mutta ratkaisu jakaa keinotekoiset pisteet parin turva-auton perässä ajetun kierroksen perusteella ei ole oikein. Nooa Ruuth: Michael Masi ja kumppanit. Belgian GP:n lopettaminen oli oikea päätös. Se ei kuitenkaan poista sitä tosiasiaa, että sitä edeltänyt kolmetuntinen oli täysi farssi. Kilpailunjohto kuulosti siltä, kuin sääntökirjaa avattaisiin vasta nyt ensimmäistä kertaa. Faneja kylmetettiin useita tunteja, eikä heille informoitu mitään. Myös yhteistyötä sarjan kanssa tekevä Sky Sports jätettiin arvailemaan, mitä ihmettä tapahtuu. Ilman twitteriä olisi ollut mahdoton tietää, että kisakello alkoi käymään jo kello 16, tai että se pysäytettiin kaksi tuntia myöhemmin. Minulla on ikävä Charlie Whitingia.
LUE MYÖS:
Voita kisapaketti kahdelle jääkiekon MM-kisoihin!
- Vastaa muutamaan nopeaan kysymykseen.
- Osallistu arvontaan.
- Voit voittaa kisapaketin kahdelle jääkiekon MM-kisoihin Sveitsiin!
-
- Palkinto sisältää:
- otteluliput peliin Suomi-USA (18.5.)
- suorat lennot Helsinki-Zürich-Helsinki
- kahden yön majoituksen aamiaisineen
- lentokenttäkuljetukset
- Palkinto sisältää:
-
- Max Verstappen lähestyy uskomatonta temppua – nelinkertaiselle mestarille ylivoimainen voitto Texasissa
- Jatkuuko Max Verstappenin loppukiri? Tässä USA:n GP:n lähtöjärjestys
- Kalle Rovanperältä huikea temppu – Toyota varmisti valmistajien mestaruuden
- McLaren-pomo haukkui kilpailijansa pystyyn – perui myöhemmin puheensa
- Max Verstappen jälleen paalulle – MM-kärki Oscar Piastri epäonnistui
- McLarenille katastrofi USA:n sprintistä – Max Verstappenilta kiitos ja kuittaus
- Draamaa mestaruustaistossa! McLarenit kolaroivat jälleen
- Kalle Rovanperä kärjessä Keski-Euroopan MM-rallin päätöspäivään – pahimmasta kilpailijasta tipahti iso uutinen
- Dramatiikkaa! Sébastien Ogier täräytti ulos – Kalle Rovanperällä kärjessä huikea mahdollisuus
- Valtteri Bottakselta yllätyspaluu F1-sarjaan USA:ssa? Tallille kävi hulvaton moka
- Näin näet Keski-Euroopan MM-rallin kaikki erikoiskokeet – osa näkyy ilmaiseksi
- Valtteri Bottakselta yllätyspaluu F1-sarjaan USA:ssa? Tallille kävi hulvaton moka
- USA:n sprintin aika-ajoissa järjetöntä sekoilua – Max Verstappen jälleen nopein
- F1-sarja palaa Pohjois-Amerikkaan – tässä USA:n GP:n lähetysajat
- Max Verstappen naureskelee McLarenin papaija-säännöille: ”He ovat itse luoneet ongelman”
- Lewis Hamilton matkalla ikävään F1-ennätykseen
- Suomalaisbrändi yhteistyöhön F1-tallin kanssa
- Virallinen vahvistus: Tässä ovat Mercedeksen ensi kauden kuljettajat
- Tuukka Taponen ja Kalle Rovanperä samaan aikaan F2-sarjaan? – ”Aika siistiä”
- Christian Horner Ferrari-huhuissa – tuulinen pesti jälleen vaakalaudalla