Avautuuko Kimi Räikköselle vielä tämän kauden aikana parempi mahdollisuus pistesijoihin? – ”Tahdomme kuroa eroa umpeen”
Kimi Räikkösen edustama Alfa Romeo -talli aikoo vielä tämän kauden aikana lyödä uutta palikkaa autoihinsa ja yrittää saavuttaa edellä meneviä kilpailijoitaan.
Kauden alussa sveitsiläistalli ilmoitti monien muiden tiimien tapaan, etteivät he juurikaan puske päivityksiä autoihinsa tämän kauden aikana. Alfa Romeo onkin rohkaistunut odotuksia vahvemmasta vauhdistaan ja yrittää ottaa vielä keskikastin tiimejä kiinni, jotta he pystyisivät vahvemmin taistelemaan pisteistä jo tämän kauden aikana.
Viime viikonloppuna ajetussa Espanjan GP:ssä Räikkönen pystyi ajamaan Alfansa jopa toisen Aston Martinin edelle, eikä pistesijat ollut taaskaan kovinkaan kaukana.
– Yritämme voittaa ainakin heidät, sillä he ovat siinä etäisyydellä tällä hetkellä, että pystymme kilpailemaan heidän kanssaan, sanoi Alfa Romeon ratatoimintojen johtava insinööri Xevi Pujolar.
– Sanoin jo edellisen kilpailun jälkeen, että tällaiset tilanteet, joissa renkaiden kesto ei ole täysin selvää, avaa meille mahdollisuuksia.
Pujolar vertaa kilpuriaan kilpailijoihinsa ja kertoo ainakin Alpinella olevan selkeästi nopeampi auto kuin heillä, vaikka kisapäivänä he pystyivätkin olemaan heitä paremmassa vauhdissa. Espanjalaisinsinööri fiilisteli myös sitä, että he kisasivat aidosti AlphaTaurin Pierre Gaslya vastaan.
– Kimi oli Pierrenkin edellä jo, mutta sitten hän pystyi ohittamaan meidät, koska jouduimme ruuhkaan. Vapaassa ilmassa Kimi olisi pystynyt pitämään hänetkin takanaan, sanoi Pujolar.
– Pystyimme taistelemaan, mutta tarvitsemme hieman vielä vauhtia ollaksemme kymmenen joukossa. Uskon, että se on mahdollista, paalutti espanjalaisinssi.
Pujolar ei paljastanut, missä vaiheessa he lopettavat tämän kauden autonsa kehitystyön kokonaan, mutta varmisti sen, että lisää päivityksiä on vielä tulossa.
– Puskemme vielä joitakin päivityksiä ja meillä on uusia osia autoissamme jo seuraavissa kisoissa, kertoi Pujolar.
– Tahdomme ehdottomasti kuroa eroa umpeen ja taistella niiden tiimien kanssa, jotka ovat edellämme, lisäsi Pujolar.
Alfa Romeo on neljän ajetun osakilpailun jälkeen MM-sarjassa edelleen pisteittä.
LUE MYÖS:
Vuoden kovin tarjous: talleta 1€ ja saat 60 kierrätysvapaata ilmaiskierrosta!
- Talleta 1€
- Saat heti 60 ilmaiskierrosta Reactoonz 100 -peliin!
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Kimi Räikkösen ex-pomolta hulvaton paljastus – Jäämiehen pilailu meni täydestä
- Ferrari-tähti tyrmää sääntökritiikin – ”Hauskaa ja makeeta kisaamista”
- Draamaa F1-radalla – näin Sergio Pérez ja Valtteri Bottas kommentoivat asiaa
- MM-rallin jättiyllätys sai Kalle Rovanperän herkistymään
- F1-maailmassa liikkuu hurja huhu – nyt Toto Wolf laukoi suorat sanat
- IL: Suomalaiskuski aikoo voittaa Max Verstappenin: ”Hän tuo paljon lisähuomiota”
- Kuva: Valtteri Bottas yksityiskoneessa F1-supertähtien kanssa – yksi kuitenkin puuttui
- MM-ralli palaa Skotlantiin – edellisestä kisasta yli 30 vuotta
- SuomiF1 Podcast: F1-kuskin raju kohtelu nousi jälleen esiin – ”Sinä olet ongelma”
- Kipuihin Kiinan GP:n keskeyttänyt Fernando Alonso pitää huumoria yllä: ”Häviämme akkumestaruuskilpailun”
- Kenian MM-ralli: Takamoto Katsutalle uran avausvoitto – Sami Pajarille huippusijoitus
- Valtteri Bottas saavutti Cadillacille merkittävän virstanpylvään
- Valtteri Bottakselle onnistuminen – näin suomalainen kommentoi tallikaverinsa aivopierua
- F1-tähdet ottivat yhteen Kiinan varikolla: Tunteet kuohahtivat myös lehdistötilaisuudessa – katso video
- Kiinan aika-ajoissa tehtiin F1-historiaa – Valtteri Bottakselta täystyrmäys tallitoverinsa suuntaan
- IS: Tällaiset Sami Pajarin ja Enni Mälkösen välit ovat nyt – tästä syystä yhteistyö päättyi
- Lewis Hamiltonilta sisäpiirin paljastus Mercedeksen moottorista – ”Minä tiedän miten he toimivat”
- Ferrari-tähti riehui raivosta sprintin aika-ajoissa – tästä oli kyse
- F1-tähti kovissa kivuissa Kiinan GP:ssä – joutui lopulta keskeyttämään ajamisen
- Kiinan GP:n harjoituksissa selkeä marssijärjestys