Kimi Räikkösen erinomainen suoritus sai ansaitsemansa kehut kuskiarvosanoissa – sivusi kauden parastaan

Autosport jakoi arvosanoja kuljettajille Unkarin kisaviikonlopusta.
Erinomaisesti seitsemänneksi ajanut Alfa Romeon Kimi Räikkönen sai arvostetulta medialta arvosanakseen kiitettävän yhdeksikön. Kyseessä oli toinen kerta, kun 31 MM-pistettä tällä kaudella kerännyt suomalainen sai kyseisen arvosanan. Kauden keskiarvosanaksi Räikköselle on muodostunut toistaiseksi mukava 7,7.
– Ehkä olisi voinut olla kymmenettä ruutua korkeammalla aika-ajoissa, mutta sijoitus oli silti hyvä Alfa Romeolle. Kuten yleensä, ajoi huomaamatta tehokkaan kisan, ja vaikka Pierre Gasly ohittikin hänet varikkokäynnillä, piti Räikkönen Valtteri Bottaksen takanaan kisan lopussa. EI häikäisevä esitys, mutta mies on täydellinen pisteidenkerääjä tallilleen, lehti kehuu.
Kimi Räikkönen paljasti C Morelle kesälomasuunnitelmansa – ”Ekana mennään Baariin, jos ymmärrät”
Vaikeuksiin sunnuntaina ajautunut Bottas sai arvosanakseen viitosen. Aika-ajojen kakkosruutu ja kisan voittajan Lewis Hamiltonin päihittäminen sessiossa ei paljoa lämmittänyt.
– Nopea, mutta hänellä oli oma osuus etusiipirikossa Charles Leclercin kanssa, sillä hän siirtyi itse oikealle. Ei riittävästi vauhtia paremman nousun tekemiseksi.
Kisan kärjessä Hamilton ja Max Verstappen saivat Räikkösen tapaan yhdeksiköt. Täyden kympin nappasi Williamsin George Russell.
LUE MYÖS: SuomiF1-sivuston topit & flopit -listaus Unkarin GP:stä
Kierrätysvapaita ilmaiskierroksia tai 5 000 käteistä
- Tuohi – Turvallinen ja luotettava
- Ei kierrätystä!
- Voitot tilille minuutissa
- McLaren-tähdeltä rehti ja karu tilitys: ”Tein itsestäni pellen”
- Hurjaa draamaa Kanadan GP:ssä: McLaren-kuljettajat kolaroivat kilpailun loppuhetkillä
- Kanadan GP:ssä surullinen hetki: Murmeli jäi Lewis Hamiltonin Ferrarin alle
- Kanadan aika-ajoissa sensaatio: Mercedeksen George Russell paalulle viime hetkillä
- F1-tuomari on hyllytetty Kanadan GP:stä – syynä kommentit Max Verstappenista
- Ferrarin myrsky yltyy: Charles Leclercille hurja kolari Kanadan harjoituksissa
- Vahvistus: Lance Stroll tekee paluun Kanadassa
- F1-sarja matkaa jälleen Pohjois-Amerikkaan – tässä Kanadan GP:n lähetysajat
- Kalle Rovanperä päätti Sardinian rallin kunnialla
- Mersun George Russell voi tehdä yllättävän siirron