Niki Laudan perhe julkaisi lausunnon F1-legendan kuolemasta – valotti formulatähden julkisuudelle näkymätöntä puolta
Kuva: Getty Images
Niki Laudan perhe julkaisi tiistaina julkisen lausunnon formulalegendan poismenosta.
Formula ykkösten historian suurimpiin tähtiin kuulunut nimi on poissa. Kolminkertainen kuninkuusluokan maailmanmestari Lauda on menehtynyt 70 vuoden iässä.
Lauda oli taistellut jo vuosikymmenten ajan vaikeita keuhko- ja munuaisongelmia vastaan, jotka johtuivat hänen kuuluisasta vuoden 1976 Saksan GP:n onnettomuudestaan.
Itävaltalaiskonkari oli viikonloppuna munuaisdialyysihoidossa yksityisellä klinikalla. Viime vuonna hän joutui tehohoitoon influenssan vietyä hänet kriittiseen tilaan.
[readmore from=”lauda niki”]
Hänelle tehtiin aiemmin saman vuonna myös keuhkosiirto seki vuosia sitten useampi munuaissirto.
Laudan perhe vakuutti F1-tähden olleen elämänsä mittaan myös paljon enemmän kuin kilparatojen legendanimi.
– Hänen ainutlaatuinen menestyksensä urheilijana ja yrittäjänä ovat ja pysyvät unohtumattomina. Hänen väsymätön palonsa, suoruutensa ja rohkeutensa jäävät esimerkiksi ja merkkipaaluksi meille kaikille, itävaltalaisen perhe tunnelmoi lausunnossaan.
– Julkisuuden ulkopuolella hän oli rakastava ja välittävä aviomies, isä ja isoisä. Kaipaamme häntä todella paljon, Laudan läheiset kirjoittavat.
LUE MYÖS:
Vuoden kovin tarjous: talleta 1€ ja saat 60 kierrätysvapaata ilmaiskierrosta!
- Talleta 1€
- Saat heti 60 ilmaiskierrosta Reactoonz 100 -peliin!
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- IL: Suomalainen rallin suurlupaus katosi kisoista – syynä kysta
- Kimi Räikkösen ex-pomolta hulvaton paljastus – Jäämiehen pilailu meni täydestä
- Ferrari-tähti tyrmää sääntökritiikin – ”Hauskaa ja makeeta kisaamista”
- Draamaa F1-radalla – näin Sergio Pérez ja Valtteri Bottas kommentoivat asiaa
- MM-rallin jättiyllätys sai Kalle Rovanperän herkistymään
- F1-maailmassa liikkuu hurja huhu – nyt Toto Wolf laukoi suorat sanat
- IL: Suomalaiskuski aikoo voittaa Max Verstappenin: ”Hän tuo paljon lisähuomiota”
- Kuva: Valtteri Bottas yksityiskoneessa F1-supertähtien kanssa – yksi kuitenkin puuttui
- MM-ralli palaa Skotlantiin – edellisestä kisasta yli 30 vuotta
- SuomiF1 Podcast: F1-kuskin raju kohtelu nousi jälleen esiin – ”Sinä olet ongelma”
- Kenian MM-ralli: Takamoto Katsutalle uran avausvoitto – Sami Pajarille huippusijoitus
- Valtteri Bottas saavutti Cadillacille merkittävän virstanpylvään
- Valtteri Bottakselle onnistuminen – näin suomalainen kommentoi tallikaverinsa aivopierua
- F1-tähdet ottivat yhteen Kiinan varikolla: Tunteet kuohahtivat myös lehdistötilaisuudessa – katso video
- Kiinan aika-ajoissa tehtiin F1-historiaa – Valtteri Bottakselta täystyrmäys tallitoverinsa suuntaan
- IS: Tällaiset Sami Pajarin ja Enni Mälkösen välit ovat nyt – tästä syystä yhteistyö päättyi
- Lewis Hamiltonilta sisäpiirin paljastus Mercedeksen moottorista – ”Minä tiedän miten he toimivat”
- Ferrari-tähti riehui raivosta sprintin aika-ajoissa – tästä oli kyse
- F1-tähti kovissa kivuissa Kiinan GP:ssä – joutui lopulta keskeyttämään ajamisen
- IL: Suomalaiskuski aikoo voittaa Max Verstappenin: ”Hän tuo paljon lisähuomiota”