Jännittävää! Lewis Hamilton paljasti pohtivansa hyppyä Formula 1:stä aivan eri kilpasarjaan
Kuva: Getty Images
F1-sarjan hallitseva maailmanmestari Lewis Hamilton väläytteli mahdollisuutta Formula E -sarjaan liittymisestä F1-uransa jälkeen.
Vaikka Hamiltonin taskussa on jo viisi kuninkuusluokan mestaruutta, ei brittitähti ole vielä miettinyt lopettamista.
Hamiltonilla on sopimus Mercedeksen kanssa vuoteen 2020. Vaikka jatkoakin tulosten säilyessä hyvänä varmastikin löytyisi, aikoo englantilainen pitää vaihtoehtonsa auki.
Tähtipilotti paljasti lehdistölle Mercedeksen promootiotapahtumassa harkitsevansa myös aivan uutta aluevaltausta – sähköistä moottoriurheilua.
[readmore from=”hamilton lewis”]
– Olen miettinyt sitä jo jonkin aikaa. Tähän asti kaikessa on ollut kyse vain Formula ykkösistä. Tulen kokemaan massiivisia vieroitusoireita, kun lopetan kilvanajon, sillä olen ajanut kilpaa kahdeksanvuotiaasta asti, Hamilton pohdiskeli The Sunin mukaan.
– Kai sitä olisi muitakin luokkia, missä voisin ajaa. Kukapa siis tietää, ehkä se [Formula E] olisi alue, jossa voisin käyttää taitojani tulevaisuudessa.
– Kun tulee vanhemmaksi, on kuitenkin haastavampi löytää motivaatiota pysyä keskittyneenä. Silloin on löydettävä jotain, mitä rakastaa, englantilaismestari mietti.
Rasismi urheilussa puhuttaa – Lewis Hamilton keskustellut lajipomojen kanssa toimista
Lähde: The Sun
LUE MYÖS:
- Nyt se on julki! Tässä on Suomen MM-rallin osallistujalista
- Lewis Hamilton tykitti sprintin paalulle – Valtteri Bottakselle jälleen pettymys
- Tällaisella erikoisvärityksellä Valtteri Bottas ajaa Britannian GP:ssä
- Lando Norris vihjasi tulevaisuudestaan – vain yksi talli voisi houkutella pois McLarenilta
- Kova väite: Red Bull tarjosi Max Verstappenille miljoonia – syynä kohuttu sopimuspykälä
- McLaren palaa juurilleen – uusi erikoisväritys julki
- Oliver Solberg avautui toistuvista virheistään: ”En tiedä, mitä pitäisi tehdä”
- Tuukka Taponen myönsi karun totuuden Viaplaylle: ”Olisivat tulleet ohi joka tapauksessa”
- Max Verstappenin tulevaisuus puhuttaa – McLaren-pomolta yllättävä kommentti
- Lewis Hamilton latasi Max Verstappenille suorat sanat Itävallan GP:n kohutilanteesta
- Kreikan MM-ralli 2026: Tulokset
- Lewis Hamilton latasi Max Verstappenille suorat sanat Itävallan GP:n kohutilanteesta
- Tällaisella erikoisvärityksellä Valtteri Bottas ajaa Britannian GP:ssä
- Lando Norris vihjasi tulevaisuudestaan – vain yksi talli voisi houkutella pois McLarenilta
- McLaren palaa juurilleen – uusi erikoisväritys julki
- Kova väite: Red Bull tarjosi Max Verstappenille miljoonia – syynä kohuttu sopimuspykälä
- Tuukka Taponen myönsi karun totuuden Viaplaylle: ”Olisivat tulleet ohi joka tapauksessa”
- George Russell voittoon Itävallassa – Valtteri Bottaksen kisa päättyi liekkeihin
- Max Verstappenin pinna paloi – näytti George Russellille keskisormea
- Oliver Solberg avautui toistuvista virheistään: ”En tiedä, mitä pitäisi tehdä”