Lähde: Daniel Ricciardolle muhkea vuosipalkka – näin paljon F1-tähden uskotaan tienaavan Renault’lla
Kuva: Getty Images
SportsMailin tietojen mukaan Daniel Ricciardo tienaa Renault’lla jopa 20 miljoonaa puntaa eli 22,4 miljoonaa euroa vuodessa.
Uutisoimme perjantaina Ricciardon siirrosta ranskalaisvalmistajan talliin kahdeksi seuraavaksi vuodeksi. Australialaisen pitkä pesti Red Bullilla päättyy tähän kauteen.
Vaikka Ricciardo kertoikin halunneensa vaihtaa tallia lähinnä vaihtelun vuoksi, ovat monet arvioineet taustalla olleen taloudelliset tekijät ja halu päästä ”ykköskuskin” rooliin.
Renaultilla miehelle maksetaan lähteiden mukaan jopa 22,4 miljoonaa euroa, joka on todennäköisesti reilusti enemmän kuin Red Bull olisi ollut valmis hänelle tarjoamaan.
Ricciardon sopimuksen hintaa on mielenkiintoista verrata Renault’n kilpaurheilujaoston johtajan Jerome Stollin aiempiin puheisiin tiukasta talouskurista. Stoll vakuutti aiemmin haluavansa saavuttaa menestystä F1:ssä pienemmällä budjetilla.
Toisaalta Ricciardon nappaaminen oli niin upea tilaisuus noususta F1:n kärkitaisteluun haaveilevalle Renault’lle, että sitä ei tohdittu jättää käyttämättä.
– Renault päätti tulla takaisin Formula 1:een taistelemaan maailmanmestaruuksista. Daniel Ricciardon palkkaaminen on ainutlaatuinen mahdollisuus liikkua kohti tuota tavoitetta. Emme voineet jättää tätä tilaisuutta välistä, Stoll avasi Renault’n tiedotteessa perjantaina.
Lähde: SportsMail
LUE MYÖS:
Vuoden kovin tarjous: talleta 1€ ja saat 60 kierrätysvapaata ilmaiskierrosta!
- Talleta 1€
- Saat heti 60 ilmaiskierrosta Reactoonz 100 -peliin!
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Kimi Räikkösen ex-pomolta hulvaton paljastus – Jäämiehen pilailu meni täydestä
- Ferrari-tähti tyrmää sääntökritiikin – ”Hauskaa ja makeeta kisaamista”
- Draamaa F1-radalla – näin Sergio Pérez ja Valtteri Bottas kommentoivat asiaa
- MM-rallin jättiyllätys sai Kalle Rovanperän herkistymään
- F1-maailmassa liikkuu hurja huhu – nyt Toto Wolf laukoi suorat sanat
- IL: Suomalaiskuski aikoo voittaa Max Verstappenin: ”Hän tuo paljon lisähuomiota”
- Kuva: Valtteri Bottas yksityiskoneessa F1-supertähtien kanssa – yksi kuitenkin puuttui
- MM-ralli palaa Skotlantiin – edellisestä kisasta yli 30 vuotta
- SuomiF1 Podcast: F1-kuskin raju kohtelu nousi jälleen esiin – ”Sinä olet ongelma”
- Kipuihin Kiinan GP:n keskeyttänyt Fernando Alonso pitää huumoria yllä: ”Häviämme akkumestaruuskilpailun”
- Kenian MM-ralli: Takamoto Katsutalle uran avausvoitto – Sami Pajarille huippusijoitus
- Valtteri Bottas saavutti Cadillacille merkittävän virstanpylvään
- Valtteri Bottakselle onnistuminen – näin suomalainen kommentoi tallikaverinsa aivopierua
- F1-tähdet ottivat yhteen Kiinan varikolla: Tunteet kuohahtivat myös lehdistötilaisuudessa – katso video
- Kiinan aika-ajoissa tehtiin F1-historiaa – Valtteri Bottakselta täystyrmäys tallitoverinsa suuntaan
- IS: Tällaiset Sami Pajarin ja Enni Mälkösen välit ovat nyt – tästä syystä yhteistyö päättyi
- Lewis Hamiltonilta sisäpiirin paljastus Mercedeksen moottorista – ”Minä tiedän miten he toimivat”
- Ferrari-tähti riehui raivosta sprintin aika-ajoissa – tästä oli kyse
- F1-tähti kovissa kivuissa Kiinan GP:ssä – joutui lopulta keskeyttämään ajamisen
- IL: Suomalaiskuski aikoo voittaa Max Verstappenin: ”Hän tuo paljon lisähuomiota”