F1-kuski sadatteli turhautuneena pistesijansa menetystä Unkarin GP:ssä – ”Olen todella pettynyt”
Kuva: Getty Images
Toro Rosson F1-tallin kuljettaja Brendon Hartley kertoi Motorsport Weekille pettyneensä pahasti pistesijansa menettämiseen Unkarin F1-kisassa.
Uusiseelantilainen taisteli ensi kertaa tälle kaudelle kolmanteen aika-ajosessioon ja pääsi aloittamaan sunnuntain kilpailun kahdeksannesta lähtöruudusta.
Hartley piti Unkarin kisassa jonkin aikaa kiinni MM-pisteisiin oikeuttavasta sijoituksestaan. Mies kuitenkin jäi lopulta Renaultin Carlos Sainzin ja Haasin Kevin Magnussenin taakse.
Budapestistä ei jäänyt kotiin vietäväksi ainuttakaan pistettä. Hartley myönsi sunnuntain pettymyksen kirvelleen erityisen kovasti juuri siksi, että pistesaalis oli taas kerrankin niin lähellä.
– Olen todella pettynyt 11. sijaan. Minulla oli hyvä lähtö ja hyvin vauhtia, mutta ei yhtään mahdollisuutta ohittaa, uusiseelantilainen harmitteli.
Toro Rosso -kuski koki kisataktiikkansa epäonnistuneen harvinaisen pahasti.
– Ymmärrän, että tallina meidän on joskus jaettava strategiat. Se ei kuitenkaan toiminut minulle tällä kertaa. Minua ei oikeastaan ohitettu kertaakaan, mutta hävisimme kaiken strategiallamme.
– Minulla oli vielä paljon renkaan pintaa jäljellä tullessani varikolle, mutta kovemmalla rengasseoksella olin hitaampi kuin ne, jotka pysyivät pehmeillä renkailla. En ole nähnyt kaikkia kisan yksityiskohtia, mutta olen tietenkin pettynyt, Hartley sadatteli.
Lähde: Motorsport Week
LUE MYÖS:
Vuoden kovin tarjous: talleta 1€ ja saat 60 kierrätysvapaata ilmaiskierrosta!
- Talleta 1€
- Saat heti 60 ilmaiskierrosta Reactoonz 100 -peliin!
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- McLaren uskoo tehneensä läpimurron Kiinan GP:n katastrofin jälkeen
- Poikkeuksellinen tilanne: F1-kuljettaja ei käyttänyt tiimiradiota ollenkaan kisan aikana
- Aston Martinilta isoja uutisia: Adrian Newey sivuun – Audin pomo hyppää tilalle
- IL: Suomalainen rallin suurlupaus katosi kisoista – syynä kysta
- Kimi Räikkösen ex-pomolta hulvaton paljastus – Jäämiehen pilailu meni täydestä
- Ferrari-tähti tyrmää sääntökritiikin – ”Hauskaa ja makeeta kisaamista”
- Draamaa F1-radalla – näin Sergio Pérez ja Valtteri Bottas kommentoivat asiaa
- MM-rallin jättiyllätys sai Kalle Rovanperän herkistymään
- F1-maailmassa liikkuu hurja huhu – nyt Toto Wolf laukoi suorat sanat
- IL: Suomalaiskuski aikoo voittaa Max Verstappenin: ”Hän tuo paljon lisähuomiota”
- Valtteri Bottakselle onnistuminen – näin suomalainen kommentoi tallikaverinsa aivopierua
- Valtteri Bottas saavutti Cadillacille merkittävän virstanpylvään
- F1-tähdet ottivat yhteen Kiinan varikolla: Tunteet kuohahtivat myös lehdistötilaisuudessa – katso video
- IS: Tällaiset Sami Pajarin ja Enni Mälkösen välit ovat nyt – tästä syystä yhteistyö päättyi
- Kenian MM-ralli: Takamoto Katsutalle uran avausvoitto – Sami Pajarille huippusijoitus
- Kiinan aika-ajoissa tehtiin F1-historiaa – Valtteri Bottakselta täystyrmäys tallitoverinsa suuntaan
- F1-tähti kovissa kivuissa Kiinan GP:ssä – joutui lopulta keskeyttämään ajamisen
- Lewis Hamiltonilta sisäpiirin paljastus Mercedeksen moottorista – ”Minä tiedän miten he toimivat”
- IL: Suomalaiskuski aikoo voittaa Max Verstappenin: ”Hän tuo paljon lisähuomiota”
- McLarenille katastrofi – molemmat kuskit ulos jo ennen starttia