Palanen nostalgiaa! Ayrton Senna nappasi F1-uransa ensimmäisen GP-voiton tänä päivänä 33 vuotta sitten
Kuva: Getty Images
21. huhtikuuta 1985 yksi F1-historian suurimmista kuskilegendoista, Ayrton Senna, otti nimiinsä autourheilun kuninkuusluokan ensimmäisen GP-voittonsa Portugalissa.
Brasilialaistähti hallitsi koko kisaviikonloppua Estorilin radalla alusta loppuun. Vaikka kyseessä oli vasta nuorukaisen 17. GP-viikonloppu, ylsi Senna aika-ajoissa paalupaikalle.
Senna ryösti Lotuksellaan paalupaikan kilpakumppaninsa Alain Prostin nenän edestä vain neljän sekunnin kymmenyksen erolla. Taakse jäi todella pienellä erolla myös muuan Williams-Hondan Keke Rosberg.
Lotus-tähti väläytteli lahjakkuuttaan jo heti kilpailun alussa. Senna aloitti kisan todella vahvasti ja oli kymmenenteen kierrokseen mennessä jopa 13 sekuntia edellä toista sijaa hallussaan pitänyttä Lotuksen tallitoveriaan Elio de Angelista.
Prostin, de Angeliksen ja Rosbergin taistellessa kiivaasti toisesta sijasta Senna kasvatti johtoaan 20 kierroksen kohdilla jo puoleen minuuttiin.
Kisan edetessä painajaismainen rankkasade alkoi piiskata rataa ja teki kilpailusta äärimmäisen vaarallisen. Rosberg, Prost ja Mauro Baldi spinnasivat liukkaissa olosuhteissa autoillaan ja joutuivat keskeyttämään.
Senna yritti viittoa kilpailun toimitsijoita pysäyttämään kisan vaarallisen sään vuoksi. Järjestäjät eivät kuitenkaan suostuneet keskeyttämään kilpailua, ja kilvoittelu jatkoi hurjissa olosuhteissa – tosin harvinaisen hitaalla vauhdilla.
Portugalin GP:n oli alun perin määrä olla 70 kierroksen pituinen. Haastavan sään vuoksi kisa kuitenkin venähti yli kahden tunnin aikarajan. Toimitsijat näyttivät ylivoimaisessa johdossa ajaneelle Sennalle viimeisen kierroksen merkin 67. kierroksen jälkeen.
Brassinousukas ajoi maalilinjan yli johdettuaan kisaa jokaisella kierroksella hurjan etumatkan voimin.
Mies tuuletti villisti rankkasateessa nousten miltei puoliksi seisomaan Lotuksensa ohjaamosta. Ikoninen hetki piirtyi lukemattomien formulafanien mieleen.
Portugalin GP:n voitto oli Sennan ensimmäinen yhteensä hänen 41:stä F1-voitosta. Monet eivät vielä tuolloin tienneet, kuinka huimaa dynastiaa brasilialainen oli rakentamassa.
LUE MYÖS:
Vuoden kovin tarjous: talleta 1€ ja saat 60 kierrätysvapaata ilmaiskierrosta!
- Talleta 1€
- Saat heti 60 ilmaiskierrosta Reactoonz 100 -peliin!
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Aston Martinilta isoja uutisia: Adrian Newey sivuun – Audin pomo hyppää tilalle
- IL: Suomalainen rallin suurlupaus katosi kisoista – syynä kysta
- Kimi Räikkösen ex-pomolta hulvaton paljastus – Jäämiehen pilailu meni täydestä
- Ferrari-tähti tyrmää sääntökritiikin – ”Hauskaa ja makeeta kisaamista”
- Draamaa F1-radalla – näin Sergio Pérez ja Valtteri Bottas kommentoivat asiaa
- MM-rallin jättiyllätys sai Kalle Rovanperän herkistymään
- F1-maailmassa liikkuu hurja huhu – nyt Toto Wolf laukoi suorat sanat
- IL: Suomalaiskuski aikoo voittaa Max Verstappenin: ”Hän tuo paljon lisähuomiota”
- Kuva: Valtteri Bottas yksityiskoneessa F1-supertähtien kanssa – yksi kuitenkin puuttui
- MM-ralli palaa Skotlantiin – edellisestä kisasta yli 30 vuotta
- Kenian MM-ralli: Takamoto Katsutalle uran avausvoitto – Sami Pajarille huippusijoitus
- Valtteri Bottas saavutti Cadillacille merkittävän virstanpylvään
- Valtteri Bottakselle onnistuminen – näin suomalainen kommentoi tallikaverinsa aivopierua
- F1-tähdet ottivat yhteen Kiinan varikolla: Tunteet kuohahtivat myös lehdistötilaisuudessa – katso video
- Kiinan aika-ajoissa tehtiin F1-historiaa – Valtteri Bottakselta täystyrmäys tallitoverinsa suuntaan
- IS: Tällaiset Sami Pajarin ja Enni Mälkösen välit ovat nyt – tästä syystä yhteistyö päättyi
- Lewis Hamiltonilta sisäpiirin paljastus Mercedeksen moottorista – ”Minä tiedän miten he toimivat”
- Ferrari-tähti riehui raivosta sprintin aika-ajoissa – tästä oli kyse
- F1-tähti kovissa kivuissa Kiinan GP:ssä – joutui lopulta keskeyttämään ajamisen
- IL: Suomalaiskuski aikoo voittaa Max Verstappenin: ”Hän tuo paljon lisähuomiota”