Alkaako McLarenin nousu ensi kuussa? Tallipomolta looginen selitys päivitysten esittelyyn vasta Barcelonassa
Kuva: Getty Images
McLaren odottaa tallin tämän kauden auton suorituskyvyn todellisen tason selviävän vasta ensi kuussa Espanjan GP:ssä. Brittitalli tuo Barcelonaan suuren päivityspaketin, jolta se odottaa suuria tuloksia.
McLaren on tällä hetkellä valmistajien sarjassa neljäntenä, mutta vauhdissa on vielä parantamisen varaa. Fernando Alonso ja Stoffel Vandoorne eivät ole yltäneet vielä kertaakaan Q3-osioon aika-ajoissa, minkä lisäksi kolmen kärkitallin vauhti on yhä selvästi parempaa.
Tallipomo Eric Boullier kertoo tallin tiedostaneen alkukauden kisojen olevan vain tulosten maksimoimista.
– Emme tuoneet Australiaan autoa, jonka olisimme halunneet, sillä viivästyimme muutamien tärkeiden osien kehitystyössä, emmekä saaneet testattua niitä tarpeeksi. On myös logistisesti järkevämpää tuoda uusia osia Euroopassa ajettavaan kilpailuun kun rahdata niitä toiselle puolelle maapalloa, Boullier kertoo Sky Sportsille.
McLaren on Renaultin asiakastallina ranskalaismerkin tehdastallia edellä, mutta Red Bullia perässä. Boullierin mukaan energiajuomatalli asettaa tällä hetkellä mittarin, johon McLarenin tulisi itseään verrata.
– Meillä on käytössämme sama moottori ja olemme silti heitä perässä. Emme voi piiloutua nyt minkään selityksen taakse. Meidän täytyy tutkia tarkkaan, miksi tilanne on tämä ja korjata se.
LUE MYÖS:
- Nyt se on julki! Tässä on Suomen MM-rallin osallistujalista
- Lewis Hamilton tykitti sprintin paalulle – Valtteri Bottakselle jälleen pettymys
- Tällaisella erikoisvärityksellä Valtteri Bottas ajaa Britannian GP:ssä
- Lando Norris vihjasi tulevaisuudestaan – vain yksi talli voisi houkutella pois McLarenilta
- Kova väite: Red Bull tarjosi Max Verstappenille miljoonia – syynä kohuttu sopimuspykälä
- McLaren palaa juurilleen – uusi erikoisväritys julki
- Oliver Solberg avautui toistuvista virheistään: ”En tiedä, mitä pitäisi tehdä”
- Tuukka Taponen myönsi karun totuuden Viaplaylle: ”Olisivat tulleet ohi joka tapauksessa”
- Max Verstappenin tulevaisuus puhuttaa – McLaren-pomolta yllättävä kommentti
- Lewis Hamilton latasi Max Verstappenille suorat sanat Itävallan GP:n kohutilanteesta
- Kreikan MM-ralli 2026: Tulokset
- Lewis Hamilton latasi Max Verstappenille suorat sanat Itävallan GP:n kohutilanteesta
- Tällaisella erikoisvärityksellä Valtteri Bottas ajaa Britannian GP:ssä
- Lando Norris vihjasi tulevaisuudestaan – vain yksi talli voisi houkutella pois McLarenilta
- McLaren palaa juurilleen – uusi erikoisväritys julki
- Kova väite: Red Bull tarjosi Max Verstappenille miljoonia – syynä kohuttu sopimuspykälä
- Tuukka Taponen myönsi karun totuuden Viaplaylle: ”Olisivat tulleet ohi joka tapauksessa”
- George Russell voittoon Itävallassa – Valtteri Bottaksen kisa päättyi liekkeihin
- Oliver Solberg avautui toistuvista virheistään: ”En tiedä, mitä pitäisi tehdä”
- Valtteri Bottas antoi karun arvion Cadillacin tilanteesta