Max Verstappenin käsittämätön tilasto aiheuttaa närää: ”Mahdotonta hyväksyä”
Kuva: Getty Images
Entinen F1-kuski ja urallaan jopa kaksi podium-paikkaa ottanut Jos Verstappen on kommentoinut poikansa kuluvan sesongin uskomatonta epäonnea kovin sanoin.
Tämä tosin on täysin ymmärrettävää, sillä Red Bull on alisuorittanut tällä kaudella, eikä se ole pystynyt vastaamaan odotuksiin.
Jos Verstappenin poika Max Verstappen on keskeyttänyt tällä kaudella käsittämättömästi kuusi kertaa teknisen vian takia. Kisoja on ajettu 12.
Jos Verstappenin lisäksi myös muut tahot antavat lokaa Red Bullin niskaan.
– 50 prosentin epäonnistumistahtia on mahdotonta hyväksyä, Red Bull -juomayhtiön perustaja ja omistaja Dietrich Mateschitz sanoi f1i.comin englanninkielisen sivuston mukaan Speed Weekille.
Sama sivusto muistuttaa eri artikkelissaan, että nyt Max Verstappenin on kuitenkin keskityttävä keinolla millä hyvänsä jäljellä oleviin kisoihin.
Tilanne on nimittäin se, että sekä Daniel Ricciardo että Verstappen ovat kiinnitetty ensi kaudeksi, jonka vuoksi etenkin Verstappenin avautumiset ovat turhia, tosin jokseenkin perusteltujakin.
MM-pisteissä kuudentena oleva epäonnen soturi pääsee yrittämään kelkkansa kääntämistä jo viikonloppuna Italiassa.
LUE MYÖS:
- Kimi Antonelli teki F1-historiaa – ohi Mika Häkkisen
- Kanadan GP:ssä dramatiikkaa: George Russell keskeytti – Kimi Antonelli karkasi mestaruustaistossa
- Kanadan GP alkoi rengaskaaoksella – McLarenin uhkapeli kääntyi nopeasti itseään vastaan
- Robin Räikkösen ylivoimaa – täydellinen suoritus!
- Ruotsin EM-rallissa dramaattinen ratkaisu: Teemu Suninen ulos – Mikko Heikkilälle uran ensimmäinen täysosuma
- Täydellistä dominanssia – formulalupaus Luka Sammalistolle hattutemppu täyteen
- F1-kisasta povataan kaaosta – ”Täydellinen myrsky”
- Esapekka Lappi julkaisi kuvan rajusta ulosajosta – ”Olemme kunnossa”
- Mercedes tyrmäsi McLarenin aika-ajoissa – Valtteri Bottakselle karu nöyryytys
- 18-vuotias suomalainen näyttävään voittoon Italian F4:ssä – F1-unelma elää vahvana
- MM-rallin kulisseista vuoti iso uutinen: uusi valmistaja tulossa mukaan
- Vaimo vahvisti IS:lle: Mika Saloa puukotettu Thaimaassa
- Kiistelty F1-hahmo lähtökuopissa – ”Hänen päivänsä ovat luetut”
- Halpa arkiauto keskellä miljoonakalustoa – Dacia Logan nousi Nürburgringin tähdeksi
- Yle: Luonnonsuojelijoiden vaatimus hylättiin – Toyotan rallitallin jättihanke etenee
- Kimi Räikkönen oli lähellä yllätyssiirtoa – F1-pomo muistelee katkeraa pettymystä
- Mika Salo paljasti Uunolle – näin hän joutui puukotuksen uhriksi
- Valtteri Bottas hirmuvedossa – ajoi ylivoimaiseen voittoon!
- Formulasirkus matkaa Pohjois-Amerikkaan – tässä Kanadan GP:n lähetysajat
- Valtteri Bottaksella epäonnea – Cadillac yllätti silti