Red Bullin kauhuskenaariosta varoitetaan jo kilpailevassa leirissäkin: ”Hän pystyisi lopettamaan tallinsa”
Kuva: Getty Images
Red Bullin F1-tulevaisuus on yhä kaikkea muuta kuin selvillä. Talli on ajautumassa pahaan tilanteeseen tulevan kauden voimanlähteensä kanssa, eikä takavuosien menestystallin mukanaolokaan sarjassa ole edes kirkossakuulutettu.
Tallin nykyisen moottorintoimittajan Renault’n kanssa välit polttanut talli on yhtä ilman voimanlähdettä ensi kaudeksi. Mercedes antoi jo rukkaset, eivätkä sopimusneuvottelut Ferrarinkaan kanssa ole sujuneet mallikkaasti.
Italialaistiimi on valmis antamaan Red Bullille käyttöön vain tämän kauden voimanlähteensä. Menestyshaaveet tulisivat olemaan ohuet, joten takavuosina mestaruuksia niittänyt itävaltalaistalli ei ole luonnollisestikaan mielissään Ferrarin ideasta.
Red Bullin moottoriurheiluasioista vastaava johtaja Helmut Marko syyttääkin Ferrarin vain pelleilevän tallin kustannuksella.
– Emme aio kuitenkaan olla leikin kohteena. Tällaiset asiat vain lisäävät bensaa liekkeihin lopettamispäätöksetä puhuttaessa, Marko uhkaili motorsport.comin mukaan.
Red Bullin kärsivällisyys alkaa todella olla koetuksella, uskoo myös F1-legenda Niki Lauda, joka työskentelee nykyisin Mercedes-tallissa. Hän kertoo Autosportille Red Bull -yhtiön johtajan Dietrich Mateschitzin kärsivällisyyden olla lopussa.
– Hän on menettänyt minusta kiinnostuksensa koko lajiin. ”Didin” hyvin tuntevana voin sanoa, että hän pystyisi lopettamaan oman F1-tallinsa toiminnan, Lauda varoittelee.
LUE MYÖS:
Vuoden kovin tarjous: talleta 1€ ja saat 60 kierrätysvapaata ilmaiskierrosta!
- Talleta 1€
- Saat heti 60 ilmaiskierrosta Reactoonz 100 -peliin!
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- IL: Suomalainen rallin suurlupaus katosi kisoista – syynä kysta
- Kimi Räikkösen ex-pomolta hulvaton paljastus – Jäämiehen pilailu meni täydestä
- Ferrari-tähti tyrmää sääntökritiikin – ”Hauskaa ja makeeta kisaamista”
- Draamaa F1-radalla – näin Sergio Pérez ja Valtteri Bottas kommentoivat asiaa
- MM-rallin jättiyllätys sai Kalle Rovanperän herkistymään
- F1-maailmassa liikkuu hurja huhu – nyt Toto Wolf laukoi suorat sanat
- IL: Suomalaiskuski aikoo voittaa Max Verstappenin: ”Hän tuo paljon lisähuomiota”
- Kuva: Valtteri Bottas yksityiskoneessa F1-supertähtien kanssa – yksi kuitenkin puuttui
- MM-ralli palaa Skotlantiin – edellisestä kisasta yli 30 vuotta
- SuomiF1 Podcast: F1-kuskin raju kohtelu nousi jälleen esiin – ”Sinä olet ongelma”
- Kenian MM-ralli: Takamoto Katsutalle uran avausvoitto – Sami Pajarille huippusijoitus
- Valtteri Bottas saavutti Cadillacille merkittävän virstanpylvään
- Valtteri Bottakselle onnistuminen – näin suomalainen kommentoi tallikaverinsa aivopierua
- F1-tähdet ottivat yhteen Kiinan varikolla: Tunteet kuohahtivat myös lehdistötilaisuudessa – katso video
- Kiinan aika-ajoissa tehtiin F1-historiaa – Valtteri Bottakselta täystyrmäys tallitoverinsa suuntaan
- IS: Tällaiset Sami Pajarin ja Enni Mälkösen välit ovat nyt – tästä syystä yhteistyö päättyi
- Lewis Hamiltonilta sisäpiirin paljastus Mercedeksen moottorista – ”Minä tiedän miten he toimivat”
- Ferrari-tähti riehui raivosta sprintin aika-ajoissa – tästä oli kyse
- F1-tähti kovissa kivuissa Kiinan GP:ssä – joutui lopulta keskeyttämään ajamisen
- IL: Suomalaiskuski aikoo voittaa Max Verstappenin: ”Hän tuo paljon lisähuomiota”