Näin Mika Häkkinen arvioi Kimi Räikkösen mahdollisuuksia F1-titteliin

Mika Häkkinen näkee meneillään olevan F1-kauden mielenkiintoisena.
Häkkisen mukaan Kimi Räikkönen on vakuuttava, mutta myös Red Bullin Sebastian Vettel loistaa. Sen sijaan Fernando Alonsolla on Häkkisen mukaan vaikeata.
– Mestaruustaistelu on vielä auki ja se on hyvin mielenkiintoista katsojille. Sebastian Vettel tekee hienoa työtä ja Kimi ajaa mahtavalla tavalla. Alonson toiminta ei näytä niin stabiililta kuin mitä hän itse haluaisi, Häkkinen sanoo Championat-sivustolle.
– Omasta kokemuksesta voin sanoa, että jos autosi toimii hyvin sekä suurilla että pienillä nopeuksilla, niin se on upeata. Mutta jos se toimii ainoastaan suurilla nopeuksilla, se ei ole niin hyvä asia, koska kaikki radat ovat erilaisia. Kaiken kaikkiaan kausi on mielenkiintoinen.
Ja mitkä ovat Kimin mahdollisuudet mestaruuteen?
– Red Bull on voittanut jo kolme titteliä putkeen ja he uskovat itseensä. Red Bull on vahva ja se on taloudellisesti tasapainossa – heillä on loistavat suunnittelijat. Tuollaisen tiimin nujertaminen on hyvin vaikeaa, mutta katsotaan miten mestaruustilanne kehittyy.
Kymmenen GP:n jälkeen Vettel on pienessä karussa 172 pisteellä, kun taas Kimillä on vyöllä 134 MM-pinnaa. Alonso on Räikkösestä pisteen päässä.
Kierrätysvapaita ilmaiskierroksia tai 5 000 käteistä
- Tuohi – Turvallinen ja luotettava
- Ei kierrätystä!
- Voitot tilille minuutissa
- Kommentti: Flavio osaa myydä, mutta tätä tarinaa ei osteta
- Vahvistus: Jack Doohanille potkut – mutta vain hetkeksi?
- F1-tallissa shokkilähtö: Formuloihin porttikiellon saanut kohupersoona nousee tallipäälliköksi
- Ferrarilla kuohuu: Lewis Hamilton sanaharkassa tallipäällikön kanssa Miamin GP:n jälkeen – ”Älä ole noin herkkä”
- Lähde: F1-tulokas on saanut potkut – tuttu korvaaja nähdään radalla jo ensi viikolla
- Lewis Hamilton turhautui Ferrarin toimintaan Miamin GP:ssä – ”Pitäkää teetauko, kun mietitte sitä”
- McLarenin ylivoimaa Miamissa – Max Verstappenin törkytemppu pilasi voittotaistelun
- Miamin GP:n alla hätkähdyttävä näky – Paras kuskiparaati ikinä?
- Lewis Hamiltonilta huolestuttava paljastus Ferrarista – ”Williams on meitä nopeampi”
- McLaren-pomo syyttää Red Bullia valehtelusta – ”Eivät he mitään ihmeitä tee”
- Lähde: F1-tulokas on saanut potkut – tuttu korvaaja nähdään radalla jo ensi viikolla
- Miamin sprinttikilpailun tulokset uusiksi – kolme kuskia pisteiltä ulos
- F1-kuskin potkut lipsahti ulos suorassa tv-lähetyksessä? – Näin vastaa tallipäällikkö
- Ferrarilla kuohuu: Lewis Hamilton sanaharkassa tallipäällikön kanssa Miamin GP:n jälkeen – ”Älä ole noin herkkä”
- McLarenin ylivoimaa Miamissa – Max Verstappenin törkytemppu pilasi voittotaistelun
- Max Verstappenilta jälleen mestarillista venymistä – Ferrarin vauhti kateissa