New Jerseyn F1-kisan pääjohtaja jättää tehtävänsä
Tammikuussa New Jerseyn F1-kisayhtiön pääjohtajana aloittanut Tom Cotter jättää tehtävänsä. Cotterin tehtävät ottavat kaksi muuta organisaation johtohenkilöä.
Yhdysvaltain itärannikon osakilpailu suunniteltiin aluperin ensi vuodelle, mutta aiemmin tänä kesänä sarjan kaupallisten oikeuksien omistajayhtiön pääjohtaja Bernie Ecclestone totesi, että tapahtuman valmistelu ei edisty aikataulussa.
F1-miljardöörin hämmennystä herättänyt kommentti oli, että kisa ”ei missään nimessä” tule tapahtumaan 2013, mutta jos järjestäjät pitävät kiirettä, sille on yhä ovi raollaan.
Cotter itse uskoo yhä kisaan ja lupaa sen olevan menestyksekäs tapahtuma.
– Minulla on täysi luottamus järjestäjätiimiin ja odotan innolla istumista katsomossa seuraamassa maailmanluokan kisaa vuonna 2013, Cotter sanoo New York Timesissa julkistetussa lausunnossa.
Cotter jättää pestinsä kuun lopussa ja keskittyy tekemään työtä omassa moottoriurheilupromootointiin keskittyvässä yrityksessään.
LUE MYÖS:
- George Russell: ”Haluan vain autoni olevan samanlainen kuin Kimi Antonellilla”
- F1-tähti sai nykyautoista tarpeekseen – latasi suorat sanat: ”Melko paska tapa ajaa kilpaa”
- Belgian GP 2026 – F1: Tulokset ja uutiset
- Lewis Hamilton osui Ferrarin mekaanikkoon varikkopysähdyksellä – FIA antoi tuomionsa
- Antonellin voitto toi Heikki Kovalaiselle mieleen Kimi Räikkösen hauskan neuvon
- George Russellin katastrofi Belgiassa oli Kimi Antonellin avain onneen – MM-taistelu tiivistyy
- Viron MM-ralli 2026: Tulokset
- Se on siinä! Sami Pajari dominoi Virossa ja nappasi uransa avausvoiton näytöstyyliin
- Lähtöruuturangaistukset sekoittavat pakkaa – tässä Belgian GP:n lähtöjärjestys
- EK17: Sami Pajarin jättipotti enää yhden pätkän päässä
- Kaksi Max Verstappenin ulosajoa riitti – Red Bull palaa vanhaan ratkaisuun Belgiassa
- Antonellin voitto toi Heikki Kovalaiselle mieleen Kimi Räikkösen hauskan neuvon
- Lewis Hamilton osui Ferrarin mekaanikkoon varikkopysähdyksellä – FIA antoi tuomionsa
- F1-autoille povatut vaikeudet kävivät toteen Belgian harjoituksissa – ”Kuin hidastetusta elokuvasta”
- Suomen MM-ralli 2026: Reitti, aikataulu, liput, osallistujat ja televisiointi
- F1-tähti sai nykyautoista tarpeekseen – latasi suorat sanat: ”Melko paska tapa ajaa kilpaa”
- Toto Wolffilta tyly viesti George Russellille
- Kimi Antonelli paalulle Belgiassa – Valtteri Bottakselle tärkeä päänahka
- Ahveniston ensimmäinen Drift Masters oli jättimenestys – yli 12 700 katsojaa
- Isack Hadjarille jättirangaistus – takarivi kutsuu