George Russell: ”Haluan vain autoni olevan samanlainen kuin Kimi Antonellilla”
Mercedeksen George Russell kertoo kokevansa, ettei hänellä ole tällä hetkellä samanlaisia menestysmahdollisuuksia kuin tallikaveri Kimi Antonellilla.
Russell raportoi jo ennen Belgian GP -viikonloppua Englannin Silverstonessa mystisestä suoravauhdin puutteesta ja sama meno jatkui myös Span pitkillä suorilla. Esimerkiksi lauantain aika-ajoissa britti hävisi tallikaverilleen pelkästään viimeisessä sektorissa neljä kymmenystä, jossa ei ole käytännössä kuin yksi shikaani ajettavaa.
Sunnuntain kilpailussa Russell ei päässyt ensimmäistä sektoria pidemmälle, kun kontakti Lewis Hamiltonin kanssa päättyi soralle. Britti kävi kuumana tilanteen jälkeen tiimiradiossa ja osoitti talliaan syyttävällä sormella, sillä Russellilla oli akku tyhjä jo Kemmelin suoralle tultaessa, jonka takia hän joutui puolustusasemiin.
– Olen ulkona. Mitä helvettiä tapahtui latauksen kanssa suoralla? Minulla ei ollut vi**u yhtään akkua suoralla. Kaverit, tämä on anteeksiantamatonta. Täysin anteeksiantamatonta koko viikonlopun, purkautui brittikuski.
Osumasta maanveljensä kanssa Russellilla oli selkeä näkemys, eikä hän lähtenyt syyttelemään seitsenkertaista maailmanmestaria.
– Se oli kilpailutilanne. Ehkä olisin voinut ajaa leveämmällä linjalla ja ehkä hän olisi voinut jarruttaa enemmän. Kyse on kuitenkin siitä, ettei sitä olisi tapahtunut, jos minulla olisi ollut vauhtia suoralla, purkitti Russell.
Tallipäällikkö Toto Wolffin mukaan kaikissa Mercedes-voimanlähteissä oli hetkellinen ohjelmistovika, joka häiritsi kisan alkumetreillä. Osa kärsi enemmän ja osa vähemmän, kuten muun muassa Antonelli, joka jäi heti Max Verstappenin taakse, ennen kuin italialaisella oli taas potkua laitteissa pörhältäen heti takaisin kärkeen Kemmelin suoralla.
Russell kokee teknisten murheiden kohdistuvan enemmän hänen autoonsa ja toivookin tallinsa löytävän ratkaisun mystisiin ongelmiin hänen voimayksikkönsä kanssa.
– Haluan vain autoni olevan samanlainen kuin Antonellilla. En voi pyytää yhtään enempää, kommentoi Russell.
– Meidän ei olisi pitänyt olla tuollaisessa tilanteessa. Minulla ei ollut voimaa, eikä akkua ja Charles Leclerc sekä Hamilton lensivät ohi. Jopa Oscar Piastri oli lähellä. Se oli vaarallista, sillä rehellisesti olin hitaampi kuin Formula 2 -auto.
Foliohatut kannattaa kuitenkin tässä kohtaa pitää vielä sivussa, sillä Mercedes tekee varmasti kaikkensa, jotta syy selviää. Russell vakuutteli olevansa Spassa Antonellia vauhdikkaampi mutkissa, jonka ansiosta ensi viikonlopun Unkarin GP Hungaroringillä tulee oivaan paikkaan. Kyseisestä radasta käytetään nimitystä ”Monaco ilman seiniä”, joten brittikuskilla on oiva paikka todistella itselleen sekä muille, että tappiot Antonellille ovat johtuneet auton suoravauhdin puutteesta.
Mestaruustaistelun kannalta Russellilla tulee kiire, mikäli Rouva Fortuna ei tarjoile enää Antonellin puolelle teknisiä vikoja. Russell on nyt kolmantena MM-sarjassa ja eroa tallikaveriin on jo 50 pistettä ennen Unkaria.
LUE LISÄÄ
Nopan vanhoille asiakkaille 5€ kierrätysvapaa megakierros – vain 1 eurolla!
- Minimitalletus 1 €.
- Vain vanhoille asiakkaille!
- Mercedes nousi Monzan harjoitusten ykköseksi, mutta Kimi Antonelli kärsii kovasta rangaistuksesta
- Jari-Matti Latvala arvioi Janni Hussin tason – yksi asia jäi heti mieleen
- Hyundai puntaroi vetäytymistä MM-sarjasta – tähtikuski myöntää olevansa huolissaan
- Kimi Antonelli Ferrarin väreihin? Vastaus ei jättänyt paljoa arvailtavaa
- Uusi aluevaltaus: Lando Norris perusti oman formulatallin
- Mercedes turvautumassa radikaaliin ratkaisuun – kärkitallille tuplarangaistus Italiassa?
- Uusi rallitiimi tekee tuloaan MM-sarjaan – nyt debyytistä saatiin uutta tietoa
- Isack Hadjar sivuun Italian GP:stä – Red Bull vahvisti kuskinsa Monzaan
- Chilen ralli 2026: Televisiointi, erikoiskokeet, osallistujat ja MM-sarjan pistetilanne
- Sebastien Ogier myöntää olleensa väärässä Sami Pajarin suhteen
- Paraguayn MM-ralli 2026: Lopputulokset
- Takamoto Katsuta rajusti ulos MM-rallissa – kilpailu keskeytetty
- Kimi Antonelli Ferrarin väreihin? Vastaus ei jättänyt paljoa arvailtavaa
- Robin Räikkönen jälleen voittoon – IS: ”suuria uutisia” pian luvassa?
- Sebastien Ogier myöntää olleensa väärässä Sami Pajarin suhteen
- Kolmas voitto putkeen! Sami Pajari lähestyy MM-kärkeä – katso pistetilanne
- Sami Pajari tukevassa johdossa – kolmas peräkkäinen voitto häämöttää
- Uusi rallitiimi tekee tuloaan MM-sarjaan – nyt debyytistä saatiin uutta tietoa
- Chilen ralli 2026: Televisiointi, erikoiskokeet, osallistujat ja MM-sarjan pistetilanne
- Paraguayn MM-ralli: Sami Pajari jatkaa kärjessä!