Kimi Antonelli paalulle Belgiassa – Valtteri Bottakselle tärkeä päänahka
Mercedeksen Kimi Antonelli nappasi paalupaikan Belgian GP:n aika-ajoissa lauantaina.
Aika-ajojen kahdessa ensimmäisessä osiossa ei tällä kertaa suurempia yllätyksiä nähty ja putoajien joukosta löytyi tuttuja nimiä.
Katseet kääntyivät oletetusti viimeisen osion ratkaisuhetkille, josta muodostui huippujännittävä. Lando Norris kaivoi alkuun melkoisen kanin hatusta ja raapaisi ensimmäisten vetojen jälkeen kärkipaikalle. MM-kärki Antonelli veti kuitenkin vielä kertaalleen turboruuvista ja nappasi paalupaikan kolmen kymmenyksen erolla ennen Max Verstappenia.
Norris oli lopulta kolmas hänen viimeisen yrityksen lipsahtaessa hietikkojen puolelle. George Russell oli vasta neljäs ja Charles Leclerc täytti viiden kärjen.
Suomalaiskuljettaja Valtteri Bottas jatkoi positiivissävytteistä viikonloppuaan Belgiassa. Bottas on ollut koko viikonlopun tallikaveri Sergio Pereziä nopeampi ja oli sitä myös aika-ajoissa. Suomalaiskonkari sijoittui aika-ajoissa Cadillacille tutulle sijalle 19 ja Perez hänen peräänsä. Taakse jäi jälleen vain Aston Martinit.
Belgian GP starttaa sunnuntaina kello 16:00 Suomen aikaa. Aika-ajojen tulokset alla, mutta lopullinen lähtöjärjestys tulee olemaan erilainen lähtöruuturangaistuksien takia.
Belgian GP:n aika-ajot
- Kimi Antonelli, Mercedes
- Max Verstappen, Red Bull
- Lando Norris, McLaren (10 ruudun rangaistus)
- George Russell, Mercedes
- Charles Leclerc, Ferrari
- Lewis Hamilton, Ferrari
- Oscar Piastri, McLaren
- Arvid Lindblad, RB
- Gabriel Bortoleto, Audi
- Isack Hadjar, Red Bull (startti takaa rangaistuksien johdosta)
- Liam Lawson, RB
- Pierre Gasly, Alpine
- Franco Colapinto, Alpine
- Nico Hülkenberg, Audi
- Carlos Sainz, Williams
- Oliver Bearman, Haas
- Alex Albon, Williams
- Esteban Ocon, Haas
- Valtteri Bottas, Cadillac
- Sergio Perez, Cadillac
- Fernando Alonso, Aston Martin
- Lance Stroll, Aston Martin
LUE LISÄÄ
Nopan vanhoille asiakkaille 5€ kierrätysvapaa megakierros – vain 1 eurolla!
- Minimitalletus 1 €.
- Vain vanhoille asiakkaille!
- Chilen ralli 2026: Televisiointi, erikoiskokeet, osallistujat ja MM-sarjan pistetilanne
- Sebastien Ogier myöntää olleensa väärässä Sami Pajarin suhteen
- Sebastien Ogier katui sanomisiaan – pyysi anteeksi FIA-pomolta ja Paraguayn presidentiltä
- Robin Räikkönen jälleen voittoon – IS: ”suuria uutisia” pian luvassa?
- Takamoto Katsutan raju ulosajo säikäytti – ”En päässyt heti ulos autosta”
- Kolmas voitto putkeen! Sami Pajari lähestyy MM-kärkeä – katso pistetilanne
- Paraguayn MM-ralli 2026: Lopputulokset
- Italian GP 2026 – F1: Aikataulu, ohjelma, tv, tulokset
- Takamoto Katsuta rajusti ulos MM-rallissa – kilpailu keskeytetty
- Sami Pajari ei horju – johto kasvoi Paraguayssa!
- Paraguayn MM-ralli 2026: Lopputulokset
- Janni Hussi vaihtaa maisemaa – uusi työpari on Toyotan superlupaus
- Takamoto Katsuta rajusti ulos MM-rallissa – kilpailu keskeytetty
- F1 saa täysin uuden näyttämön – nyt kaikki on valmista
- MM-rallissa täysi kaaos – kärkikuskit putoavat yksi toisensa jälkeen
- Kolmas voitto putkeen! Sami Pajari lähestyy MM-kärkeä – katso pistetilanne
- Sami Pajari tukevassa johdossa – kolmas peräkkäinen voitto häämöttää
- Rallin MM-sarjaan uusia tulijoita? Peräti kolme autonvalmistajaa kiinnostunut
- Robin Räikkönen jälleen voittoon – IS: ”suuria uutisia” pian luvassa?
- MM-rallissa tapahtuu jatkuvasti – Sami Pajari nousi kärkeen!