Punaiset liput häiritsivät Belgian harjoituksia – Kimi Antonelli otti paikkansa
Belgian GP:n toiset vapaat harjoitukset on ajettu ja nopeinta vauhtia legendaarisella Span radalla kaasutteli tällä kertaa MM-kärki Kimi Antonelli.
Toinen harjoitustunti jouduttiin alkuminuuteilla keskeyttämään hetkeksi, kun Max Verstappenin pieni lipsahdus pölläytti runsaasti soraa radalle. Siivoustoimenpiteiden jälkeen ajohommat jatkuivat taas normaalisti.
Verstappen kävi jälleen kerran kuumana tiimiradiossa, kun auton toiminta ja käytös ei miellyttänyt nelinkertaista mestaria.
– Voi luoja näitä alasvaihtoja. Miksi ne ovat niin paskaa? Tämä ei ole hyväksyttävää, tuhisi Verstappen.
Nopeiden vetojen jälkeen kuskit keskittyivät tuttuun tyyliin pidempiin kisasimulaatioihin. Sessio jouduttiin keskeyttämään toistamiseen noin vartti ennen ajan loppumista. Alpine-tallin Pierre Gasly menetti autonsa hallinnan ja karautti perä edellä aitaan.
Siivousoperaatiossa kesti sen verran kauan, ettei autot ehtineet enää kuin kahdeksi viimeiseksi minuutiksi radalle. Tämä tarkoitti käytännössä sitä, että autot valuivat vain tekemään starttiharjoitukset treenien päätteeksi.
Suomalaiskuljettaja Valtteri Bottas sai alle avaustreenien tapaan puhtaan session ja oli tallikaveri Sergio Pereziä tälläkin kertaa nopeampi. Bottas oli tuloslistan 19:s ja eroa kärkeen kertyi noin 3,2 sekuntia.
Belgian GP -viikonloppu jatkuu lauantaina kolmannen harjoitustunnin merkeissä, joka käynnistyy kello 13:30 Suomen aikaa. Toisen harjoituksen tuloslista alla.
Belgian GP:n 2. harjoitukset
- Kimi Antonelli, Mercedes
- Lando Norris, McLaren +0,190
- Max Verstappen, Red Bull +0,472
- Lewis Hamilton, Ferrari +0,747
- Isack Hadjar, Red Bull +0,770
- Oscar Piastri, McLaren +0,982
- Franco Colapinto, Alpine +1,203
- George Russell, Mercedes +1,285
- Arvid Lindblad, RB +1,350
- Liam Lawson, RB
- Charles Leclerc, Ferrari +1,524
- Oliver Bearman, Haas +1,848
- Gabriel Bortoleto, Audi +2,008
- Esteban Ocon, Haas +2,014
- Alex Albon, Williams +2,075
- Carlos Sainz, Williams +2,312
- Nico Hülkenberg, Audi +2,389
- Pierre Gasly, Alpine +3,011
- Valtteri Bottas, Cadillac +3,255
- Sergio Perez, Cadillac +3,652
- Lance Stroll, Aston Martin +5,187
- Fernando Alonso, Aston Martin +5,474
LUE LISÄÄ
Nopan vanhoille asiakkaille 5€ kierrätysvapaa megakierros – vain 1 eurolla!
- Minimitalletus 1 €.
- Vain vanhoille asiakkaille!
- Mercedes turvautumassa radikaaliin ratkaisuun – kärkitallille tuplarangaistus Italiassa?
- Uusi rallitiimi tekee tuloaan MM-sarjaan – nyt debyytistä saatiin uutta tietoa
- Isack Hadjar sivuun Italian GP:stä – Red Bull vahvisti kuskinsa Monzaan
- Chilen ralli 2026: Televisiointi, erikoiskokeet, osallistujat ja MM-sarjan pistetilanne
- Sebastien Ogier myöntää olleensa väärässä Sami Pajarin suhteen
- Sebastien Ogier katui sanomisiaan – pyysi anteeksi FIA-pomolta ja Paraguayn presidentiltä
- Robin Räikkönen jälleen voittoon – IS: ”suuria uutisia” pian luvassa?
- Takamoto Katsutan raju ulosajo säikäytti – ”En päässyt heti ulos autosta”
- Kolmas voitto putkeen! Sami Pajari lähestyy MM-kärkeä – katso pistetilanne
- Paraguayn MM-ralli 2026: Lopputulokset
- Paraguayn MM-ralli 2026: Lopputulokset
- Janni Hussi vaihtaa maisemaa – uusi työpari on Toyotan superlupaus
- Takamoto Katsuta rajusti ulos MM-rallissa – kilpailu keskeytetty
- F1 saa täysin uuden näyttämön – nyt kaikki on valmista
- MM-rallissa täysi kaaos – kärkikuskit putoavat yksi toisensa jälkeen
- Kolmas voitto putkeen! Sami Pajari lähestyy MM-kärkeä – katso pistetilanne
- Sami Pajari tukevassa johdossa – kolmas peräkkäinen voitto häämöttää
- Robin Räikkönen jälleen voittoon – IS: ”suuria uutisia” pian luvassa?
- Paraguayn MM-rallin yllättäjälle ikävä takaisku – kärkipaikka vaihtui
- MM-rallissa tapahtuu jatkuvasti – Sami Pajari nousi kärkeen!
