Niklas Ajo: "Radan luonne vaikuttaa sopivalta"
MotoGP-sarjan italialainen megatähti Valentino Rossi, 33, ja nouseviin tähtiin lukeutuva suomalainen Niklas Ajo, 17, silmäilevät Barcelonan taivaalle erilaisin odotuksin valmistauduttaessa kauden viidenteen MM-osakilpailuviikonvaihteeseen.
MotoGP-luokassa Ducatilla kilpaileva Rossi kaipaa menestyäkseen Le Mansin tavoin sadekelin kilpailua Kataloniaan, kun taas Moto3:ssa KTM:n tehdaspyörää käskyttävä Ajo haluaa viedä urakkansa päätökseen Montmelon kuivalla radalla ilman tulospaineita.
Merkit viittaavat siihen, että todennäköisyys Ajon toiveiden osalta on korkeammalla. Tosin Barcelonan päällä vallitsee viimeisempien ennusteiden mukaan sunnuntaina hienoinen sateen uhka aurinkoiseksi luvattujen perjantain ja lauantain jäljiltä.
– Kauden avannutta Qatarin spesiaalikisaa lukuun ottamatta keli on vaihdellut melkoisesti. Varsinkin viimeksi kaksi viikkoa sitten Ranskassa se oli aivan hirveä. Ei auta kuin toivoa, että edessä olisi keleiltään vihdoinkin tasainen viikonvaihde myös pyörän testaamista ja kehitystyötä silmälläpitäen. Nyt ainakin näyttää hyvältä. Lämmintä ja aurinkoa riittää, kertoo Ajo.
Uran 20:s GP
Meneillään olevalla kaudella Qatarissa ja Ranskassa MM-pisteille yltänyt Ajo ajoi viime vuonna Katalonian osakilpailussa ja silloisessa 125-kuutioisten luokassa 13:nneksi tehtyään vahvan nousun lähtöruudusta 23. – Ihan ok rata. Täältä löytyy kilometrin mittainen suora ja muutamia tosi pitkiä ja nopeita mutkia. Pitää kuitenkin muistaa, että olemme täällä ensimmäistä kertaa Moto3-luokan pyörillä. Radan luonne vaikuttaa sopivalta, mutta vaikeaa siitä on vielä tässä vaiheessa todeta sen tarkempaa. Se nähdään sitten tositoimissa perjantaina, kun ensimmäiset vapaat harjoitukset käynnistyvät. Katalonian GP ajetaan nyt jo 21. kertaa peräkkäin. Ajolle Katalonia merkitsee uran 20. MM-osakilpailua. – Tämä on samalla vähän kuin kotikilpailu. Olen viettänyt tänäkin vuonna paljon aikaa harjoitellen Barcelonassa, josta tiimini henkilökuntaa on kotoisin, kertoo TT Motion Events Racingin riveissä toista kauttaan kilpaileva Ajo.LUE MYÖS:
VUODEN KOVIN TARJOUS! SAAT 1 EUROLLA 50 KIERRÄTYSVAPAATA ILMAISKIERROSTA
- Talleta 1€
- Saat heti 50 ilmaiskierrosta peliin Book of Dead!
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Mikkelin SM-sarja 2026 – aikataulu, erikoiskokeet, kuskit ja televisiointi
- Tommi Mäkisen yllätyspaluu mureni viime hetkelle – tässä syy
- Jari-Matti Latvala täräytti hurjan kommentin Kalle Rovanperän korvaajasta
- Sopimus päättyy – F1-kuljettajasta tulossa Kalle Rovanperän kilpailija?
- Janni Hussista liikkuu rallimaailmassa hurja huhu – näin hän kommentoi asiaa IS:lle
- Kalle Rovanperän ex-kartturi Jonne Halttunen löysi uusia töitä
- Kaikki driftingin SM-sarjasta 2026
- IS: Manageri laukoi suorat sanat Kalle Rovanperän tilanteesta: ”Täysin mahdotonta”
- Kalle Rovanperän formuladebyytti päättyi joukkokolariin
- Kalle Rovanperä ajoi ensimmäiset formulakisansa – asiantuntija vaikuttui: ”Valtava petraus”
- IS: Manageri laukoi suorat sanat Kalle Rovanperän tilanteesta: ”Täysin mahdotonta”
- Kalle Rovanperä ajoi ensimmäiset formulakisansa – asiantuntija vaikuttui: ”Valtava petraus”
- Sopimus päättyy – F1-kuljettajasta tulossa Kalle Rovanperän kilpailija?
- Kalle Rovanperä pääsi irti formuloissa – näin suomalaiselle kävi testeissä
- Janni Hussista liikkuu rallimaailmassa hurja huhu – näin hän kommentoi asiaa IS:lle
- Kalle Rovanperän ex-kartturi Jonne Halttunen löysi uusia töitä
- Jari Matti Latvala VM:lle: Esapekka Lappi -uutinen sai leuan loksahtamaan
- Kalle Rovanperän formuladebyytti päättyi joukkokolariin
- Brutaali arvio: näin Valtteri Bottaksen uudelle tallille käy
- Kalle Rovanperän tulikaste lähestyy – tällaisen tavoitteen suomalainen linjasi