Kimi Räikkösen paluusta yllätyspaljastus – muuan F1-mestari takapiruna!
Kolminkertainen F1-mestari Jackie Stewart oli merkittävässä roolissa Kimi Räikkösen F1-paluussa, raportoi MotorSport Magazine. Stewart palkattiin viime vuonna Lotus-tallin omistajan, Genii Capitalin konsultiksi.
– Minä arvelin, että Räikkönen on täysin eri eläin kuin (Michael) Schumacher ja uskoin aidosti, että hän pystyisi laittamaan johdon takaisin seinään ja saavuttamaan tuloksia – ja hyvin nopeasti, Stewart sanoo brittilehdelle.
Omaa rooliaan tallissa Stewart ei tee aivan selväksi, joskin lehden mukaan hän on ”selkeästi näytellyt merkittävää roolia kaiken vetämisessä yhteen” ja ehdotti Räikkösen palkkaamista Genii-pomo Gerard Lopezille.
– Tietenkään en ole suoranaisesti mukana tallin toiminnassa. Mutta tämä on erittäin hyvä tiimi nykyisin. Sillä on hyvä tekninen johtaja, hyvä pääsuunnittelija, hyvä tehdas.
– Mitä tulee puolestaan Kimiin, olen tyytyväinen häneen kaikissa suhteissa. Hän harjoittelee kovaa, hän on hyvässä fyysisessä kunnossa, hän on tehnyt hyvää työtä alusta alkaen. Sama pätee Romain Grosjeaniin – myös hän voi voittaa osakilpailun tänä vuonna – ja tämä on loistava tilanne molemmille, sillä he ovat erittäin kilpailuhenkisiä ja puskevat toisiaan eteenpäin.
– Kimi on Kimi ja pohjimmiltaan häntä ei voi muuttaa. Mitään draamaa tai ylimielisyyttä ei ole kuitenkaan ollut ja minun on sanottava, että hän näyttää nauttivan kilpa-ajosta enemmän kuin pystyn ikinä muistamaan. Minusta hän on ajanut kauniisti.
LUE MYÖS:
VUODEN KOVIN TARJOUS! SAAT 1 EUROLLA 50 KIERRÄTYSVAPAATA ILMAISKIERROSTA
- Talleta 1€
- Saat heti 50 ilmaiskierrosta peliin Book of Dead!
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Osakilpailut – Formula 1
- Formula 1 – televisiointi
- Formula 1 – kausi 2026
- MM-ralli – kausi 2026
- Yllätysuutinen! Täysin uusi kuljettaja rallin MM-sarjaan
- Super Formula – kausi 2026
- IS: Manageri paljasti uutta tietoa Kalle Rovanperän tilanteesta
- Lewis Hamilton latasi terveiset epäilijöilleen – lopettamispuheet voidaan unohtaa
- Rallin MM-sarjaan palaava talli paljasti kuljettajansa
- Tässä ovat F1-kuskien palkat kaudella 2025 – kärjessä Max Verstappen ja Ferrari-kuskit
- Kalle Rovanperä jäi formulatesteissä jumboksi – tallipäällikkö paljasti syyn
- Rallin MM-sarjaan palaava talli paljasti kuljettajansa
- Tässä ovat F1-kuskien palkat kaudella 2025 – kärjessä Max Verstappen ja Ferrari-kuskit
- Kalle Rovanperälle heti takaisku formulatesteissä – näin suomalainen kommentoi asiaa