Tallipomo paljastaa: Williams esti Bottaksen siirron Räikkösen tilalle – korvasi menettelyn Mercedes-diilissä
Kuva: Getty Images
Williamsin F1-tallin apulaistallipäällikkö Claire Williams on myöntänyt Valtteri Bottaksen kariutuneen Ferrari-siirron vaikuttaneen päätökseen päästää mies Mercedekselle täksi kaudeksi.
Bottas oli hyvin lähellä sopimusta italialaistallin kanssa kesällä 2015. Siirto maanmies Kimi Räikkösen tilalle kariutui kuitenkin Bottaksen työnantajan asetettua poikkiteloin tallinvaihdokseen. Kun Mercedeksen Nico Rosberg lopetti yllättäen uransa viime kauden päätteeksi, ei talli halunnut asettua Bottaksen unelman eteen toistamiseen.
– Valtteri on ollut tärkeä osa tiimiä, sillä hänellä on palava halu ajaa parhaalla mahdollisella autolla voitoista. Kun hänelle tarjoutui tilaisuus siihen, miksi estäisimme häntä, Williams totesi Autosportille.
– Olimme Valtterin tiellä kerran, kun Ferrari kosiskeli häntä. Lupasin hänelle silloin, että toiste emme enää tee niin. Olen sanojeni mittainen nainen.
Bottas saa nyt suuren näytönpaikkansa, ja Williamsillakin seurataan tarkasti suomalaisen tekemistä.
– Hänellä on nyt elämänsä tilaisuus, ja on jännittävää katsoa, mihin hän pystyy tulevalla kaudella.
LUE MYÖS:
Vuoden kovin tarjous: talleta 1€ ja saat 60 kierrätysvapaata ilmaiskierrosta!
- Talleta 1€
- Saat heti 60 ilmaiskierrosta Reactoonz 100 -peliin!
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- McLaren uskoo tehneensä läpimurron Kiinan GP:n katastrofin jälkeen
- Poikkeuksellinen tilanne: F1-kuljettaja ei käyttänyt tiimiradiota ollenkaan kisan aikana
- Aston Martinilta isoja uutisia: Adrian Newey sivuun – Audin pomo hyppää tilalle
- IL: Suomalainen rallin suurlupaus katosi kisoista – syynä kysta
- Kimi Räikkösen ex-pomolta hulvaton paljastus – Jäämiehen pilailu meni täydestä
- Ferrari-tähti tyrmää sääntökritiikin – ”Hauskaa ja makeeta kisaamista”
- Draamaa F1-radalla – näin Sergio Pérez ja Valtteri Bottas kommentoivat asiaa
- MM-rallin jättiyllätys sai Kalle Rovanperän herkistymään
- F1-maailmassa liikkuu hurja huhu – nyt Toto Wolf laukoi suorat sanat
- IL: Suomalaiskuski aikoo voittaa Max Verstappenin: ”Hän tuo paljon lisähuomiota”
- Valtteri Bottas saavutti Cadillacille merkittävän virstanpylvään
- Kenian MM-ralli: Takamoto Katsutalle uran avausvoitto – Sami Pajarille huippusijoitus
- Valtteri Bottakselle onnistuminen – näin suomalainen kommentoi tallikaverinsa aivopierua
- F1-tähdet ottivat yhteen Kiinan varikolla: Tunteet kuohahtivat myös lehdistötilaisuudessa – katso video
- Kiinan aika-ajoissa tehtiin F1-historiaa – Valtteri Bottakselta täystyrmäys tallitoverinsa suuntaan
- IS: Tällaiset Sami Pajarin ja Enni Mälkösen välit ovat nyt – tästä syystä yhteistyö päättyi
- Lewis Hamiltonilta sisäpiirin paljastus Mercedeksen moottorista – ”Minä tiedän miten he toimivat”
- F1-tähti kovissa kivuissa Kiinan GP:ssä – joutui lopulta keskeyttämään ajamisen
- IL: Suomalaiskuski aikoo voittaa Max Verstappenin: ”Hän tuo paljon lisähuomiota”
- McLarenille katastrofi – molemmat kuskit ulos jo ennen starttia