Sähköformuloissa kovaa tuomaripeliä: Voittaja hylättiin jälleen!
Kuva: Getty Images
Sähköformulasarja Formula E:n eilinen Meksikon osakilpailu näytti jo päättyneen sarjajohtaja Lucas di Grassin ylivoimaiseen voittoon, mutta kilpailun jälkeen tuomaristo päätti hylätä brassikuskin ajon.
Tuomaristo totesi di Grassin ajaneen ensimmäisen puoliskon kilpailusta 1,8 kiloa alipainoisella autolla. Vaikka di Grassi ei saanutkaan mitättömän kuuloisesta painoedustaan suurta hyötyä radalla, eivät tuomarit nähneet muuta vaihtoehtoa kuin hylätä hänen suorituksensa.
Kilpailun voittoon nousi lopulta Jerome d’Ambrosio, jolle voitto on uran toinen sähköformulasarjassa. Hämmästyttävästi edellinenkin voitto lohkesi tuomaripelillä, kun di Grassi hylättiin voittajana myös viime syksynä Berliinin osakilpailun jälkeen.
Toiseksi tuloksissa nostettiin Sebastien Buemi, joka nousi myös sarjajohtoon. Tuomaristo langetti rangaistuksia kisan jälkeen kovalla kädellä. D’Ambrosio menetti kilpailun nopeimmasta kierroksesta jaettavat lisäpisteet tuomariston katsottua hänen oikaisseen parhaimmalla kierroksella. Kolmanneksi uusissa tuloksissa noussut Loic Duval puolestaantiputettiin takaisin neljänneksi aikasakon myötä.
LUE MYÖS:
Vuoden kovin tarjous: talleta 1€ ja saat 60 kierrätysvapaata ilmaiskierrosta!
- Talleta 1€
- Saat heti 60 ilmaiskierrosta Reactoonz 100 -peliin!
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Kimi Räikkösen ex-pomolta hulvaton paljastus – Jäämiehen pilailu meni täydestä
- Ferrari-tähti tyrmää sääntökritiikin – ”Hauskaa ja makeeta kisaamista”
- Draamaa F1-radalla – näin Sergio Pérez ja Valtteri Bottas kommentoivat asiaa
- MM-rallin jättiyllätys sai Kalle Rovanperän herkistymään
- F1-maailmassa liikkuu hurja huhu – nyt Toto Wolf laukoi suorat sanat
- IL: Suomalaiskuski aikoo voittaa Max Verstappenin: ”Hän tuo paljon lisähuomiota”
- Kuva: Valtteri Bottas yksityiskoneessa F1-supertähtien kanssa – yksi kuitenkin puuttui
- MM-ralli palaa Skotlantiin – edellisestä kisasta yli 30 vuotta
- SuomiF1 Podcast: F1-kuskin raju kohtelu nousi jälleen esiin – ”Sinä olet ongelma”
- Kipuihin Kiinan GP:n keskeyttänyt Fernando Alonso pitää huumoria yllä: ”Häviämme akkumestaruuskilpailun”
- Kenian MM-ralli: Takamoto Katsutalle uran avausvoitto – Sami Pajarille huippusijoitus
- Valtteri Bottas saavutti Cadillacille merkittävän virstanpylvään
- Valtteri Bottakselle onnistuminen – näin suomalainen kommentoi tallikaverinsa aivopierua
- F1-tähdet ottivat yhteen Kiinan varikolla: Tunteet kuohahtivat myös lehdistötilaisuudessa – katso video
- Kiinan aika-ajoissa tehtiin F1-historiaa – Valtteri Bottakselta täystyrmäys tallitoverinsa suuntaan
- IS: Tällaiset Sami Pajarin ja Enni Mälkösen välit ovat nyt – tästä syystä yhteistyö päättyi
- Lewis Hamiltonilta sisäpiirin paljastus Mercedeksen moottorista – ”Minä tiedän miten he toimivat”
- Ferrari-tähti riehui raivosta sprintin aika-ajoissa – tästä oli kyse
- F1-tähti kovissa kivuissa Kiinan GP:ssä – joutui lopulta keskeyttämään ajamisen
- Kiinan GP:n harjoituksissa selkeä marssijärjestys