Monte Carlon spesialisti teki sen jälleen – Kalle Rovanperälle torjuntavoitto
MM-rallikauden 2025 avannut Monte Carlon MM-ralli on saatu päätökseen ja voittoa juhlii Toyotan ranskalaiskonkari Sébastien Ogier. Kahdeksankertaiselle mestarille voitto ruhtinaskunnassa on jo hänen uransa kymmenes. Monte Carlon kuningas kontrolloi kilpailua perjantai-illasta saakka ja ralliuran 62:s voitto irtosi lopulta 18:n sekunnin erolla ennen Elfyn Evansia.
Viimeiselle erikoiskokeelle ratkaisevaan rooliin nousi aamulla tehdyt rengasvalinnat. Legendaarisen Col de Turinin päättäessä rallin tällä kertaa pätkän alussa oli kuivaa asvalttia, mutta ylös noustessa tiellä alkoi olla lunta, jäätä ja loskaa.
Rattimiehet selvittivät päätöspätkän ilman haavereita, eikä niin isoja eroja lopulta nähty kuin ehkä alkuun ennakoitiin. Adrien Fourmaux taisteli pitkään Evansin kanssa kakkospaikasta, mutta oli Hyundai-debyytissään lopulta upeasti kolmas.
Kalle Rovanperän kauden avaus oli vaikea, mutta lopulta rallista jäi kohtalainen maku suuhun. Suomalainen onnistui napsimaan päätöspäivänä lauantaina menetetyn neljännen sijan takaisin Ott Tänakilta, jonka lisäksi supersunnuntailta ja power stagelta tuli lisäpisteitä matkaan. Neljännen sijan lisäksi Rovanperä nappasi supersunnuntaista neljä lisäpistettä ja power stagelta kaksi MM-pistettä.
– Ei tuntunut kauhean hyvältä. Sekarengastus oli vaikea ja olisin voinut olla nopeampi. Lumella oli ihan hyvä. Pettynyt tähän viikonloppuun, eikä oltu sellaisessa vauhdissa kuin haluamme. Katsotaan Ruotsissa osaammeko vielä ajaa ralliautoa, summasi Rovanperä kilpailunsa.
Hallitsevan maailmanmestarin Thierry Neuvillen kauden aloitus oli karmea. Belgialainen ajoi perjantaina kahdesti ulos ja vieläpä samassa mutkassa. Siitä huolimatta hän onnistui roikkumaan kilpailussa mukana keskeyttämättä ja sai raavittua jonkinlaiset pisteet matkaansa kuudennella sijallaan.
Sami Pajarin ensimmäinen Monte Carlo Rally1-autolla päättyi sunnuntai-aamun ensimmäisellä pätkällä ulosajoon. Musta jää yllätti nuoren suomalaisen, mutta siitä huolimatta oppia kertyi runsaasti kilpailun tarjoamista haasteista.
Rallikausi jatkuu perinteiseen tyyliin seuraavaksi Ruotsissa 13.–16.2, jolloin suomalaiskuskien odotetaan olevan huomattavasti vahvempia kuin Monte Carlossa. Avauskilpailun kokonaistilanteen, supersunnuntain sekä power stagen lopputulokset alla.
Monte Carlon MM-rallin kokonaiskilpailu
- Sébastien Ogier, Toyota
- Elfyn Evans, Toyota
- Adrien Fourmaux, Hyundai
- Kalle Rovanperä & Jonne Halttunen, Toyota
- Ott Tänak, Hyundai
- Thierry Neuville, Hyundai
- Joshua McErlean, M-Sport Ford
- Yohan Rossel, Citroën (WRC2)
- Nikolay Gryazin, Skoda (WRC2)
- Eric Camilli, Hyundai (WRC2)
- Leo Rossel, Citroën (WRC2)
- Gus Greensmith, Skoda (WRC2)
Supersunnuntai
- Elfyn Evans, Toyota (5p)
- Kalle Rovanperä & Jonne Halttunen, Toyota (4p)
- Sébastien Ogier, Toyota (3p)
- Adrien Fourmaux, Hyundai (2p)
- Thierry Neuville (1p)
Power Stage
- Sébastien Ogier (5p)
- Elfyn Evans (4p)
- Adrien Fourmaux (3p)
- Kalle Rovanperä (2p)
- Ott Tänak (1p)
LUE LISÄÄ
Vuoden kovin tarjous: talleta 1€ ja saat 60 kierrätysvapaata ilmaiskierrosta!
- Talleta 1€
- Saat heti 60 ilmaiskierrosta Reactoonz 100 -peliin!
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Poikkeuksellinen tilanne: F1-kuljettaja ei käyttänyt tiimiradiota ollenkaan kisan aikana
- Aston Martinilta isoja uutisia: Adrian Newey sivuun – Audin pomo hyppää tilalle
- IL: Suomalainen rallin suurlupaus katosi kisoista – syynä kysta
- Kimi Räikkösen ex-pomolta hulvaton paljastus – Jäämiehen pilailu meni täydestä
- Ferrari-tähti tyrmää sääntökritiikin – ”Hauskaa ja makeeta kisaamista”
- Draamaa F1-radalla – näin Sergio Pérez ja Valtteri Bottas kommentoivat asiaa
- MM-rallin jättiyllätys sai Kalle Rovanperän herkistymään
- F1-maailmassa liikkuu hurja huhu – nyt Toto Wolf laukoi suorat sanat
- IL: Suomalaiskuski aikoo voittaa Max Verstappenin: ”Hän tuo paljon lisähuomiota”
- Kuva: Valtteri Bottas yksityiskoneessa F1-supertähtien kanssa – yksi kuitenkin puuttui
- Valtteri Bottas saavutti Cadillacille merkittävän virstanpylvään
- Kenian MM-ralli: Takamoto Katsutalle uran avausvoitto – Sami Pajarille huippusijoitus
- Valtteri Bottakselle onnistuminen – näin suomalainen kommentoi tallikaverinsa aivopierua
- F1-tähdet ottivat yhteen Kiinan varikolla: Tunteet kuohahtivat myös lehdistötilaisuudessa – katso video
- Kiinan aika-ajoissa tehtiin F1-historiaa – Valtteri Bottakselta täystyrmäys tallitoverinsa suuntaan
- IS: Tällaiset Sami Pajarin ja Enni Mälkösen välit ovat nyt – tästä syystä yhteistyö päättyi
- Lewis Hamiltonilta sisäpiirin paljastus Mercedeksen moottorista – ”Minä tiedän miten he toimivat”
- F1-tähti kovissa kivuissa Kiinan GP:ssä – joutui lopulta keskeyttämään ajamisen
- IL: Suomalaiskuski aikoo voittaa Max Verstappenin: ”Hän tuo paljon lisähuomiota”
- McLarenille katastrofi – molemmat kuskit ulos jo ennen starttia