EK12: Vanha mestari näyttää mallia Monte Carlossa – Kalle Rovanperällä vaikeaa
Monte Carlon MM-rallin lauantain aamupäivän pätkät on ajettu ja kilpailua johtaa edelleen Monten mestari Sébastien Ogier.
Aamupäivän viimeinen pohja-aika meni Takamoto Katsutalle, joka on lauantaina ajanut hyvin. Flunssasta toipuva japanilainen jatkaa kilpailua kuudennella sijalla.
Kalle Rovanperän aamupäivästä muodostui lupaavan alun jälkeen hieman vaikeampi. Ero eteenpäin pääsi kasvamaan ja haastetta on riittänyt.
– Aika vaikeat olosuhteet. Etenkin pätkän alussa oli kapeaa ja hitaita mutkia, missä ei ole itseluottamusta, sanoi Rovanperä.
Rovanperän kapuaminen ylöspäin on muuttunut taisteluun neljännen sijan pitämisestä. Viidentenä väijyvä Ott Tänak on vain sekunnin päässä kaksinkertaisesta mestarista ennen iltapäivän lenkkejä.
Sami Pajari selvitti jälleen isoja haasteita ensimmäisessä Montessaan Rally1-autolla. Vauhti on ollut lauantaina jo parempaa kuin perjantaina.
– Aika liukasta oli ja sitten alkoi sataakin. Loppuosa on hyvin mutainen, totesi suomalainen.
Ogier repi aamupäivän päätteeksi lisää eroa takana tuleviin. Adrien Fourmaux on edelleen hienosti toisena 17,2 sekunnin päässä maanmiehestään. Kolmantena lipsuttelee edelleen Toyotan Elfyn Evans, joka käy taistoa kakkospaikasta.
Monte Carlon MM-rallin ohjelmassa on seuraavaksi huoltotauko. Ajot jatkuvat EK13:n merkeissä kello 15:56 Suomen aikaa. Kilpailun kokonaistilanne alla.
Monte Carlon MM-rallin tilanne, EK 12/18
- Sébastien Ogier, Toyota
- Adrien Fourmaux, Hyundai +17,2
- Elfyn Evans, Toyota +20,0
- Kalle Rovanperä & Jonne Halttunen, Toyota +45,4
- Ott Tänak, Hyundai +46,4
- Takamoto Katsuta, Toyota +1:35,2
- Sami Pajari & Marko Salminen, Toyota +3:50,1
- Thierry Neuville, Hyundai +5:06,2
- Yohan Rossel, Citroën (WRC2) +6:48,6
- Joshua McErlean, M-Sport Ford +7:12,3
- Nikolay Gryazin, Skoda (WRC2) +7:16,9
Grégoire Munster, M-Sport Ford +11:29,3
LUE LISÄÄ
Vuoden kovin tarjous: talleta 1€ ja saat 60 kierrätysvapaata ilmaiskierrosta!
- Talleta 1€
- Saat heti 60 ilmaiskierrosta Reactoonz 100 -peliin!
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Poikkeuksellinen tilanne: F1-kuljettaja ei käyttänyt tiimiradiota ollenkaan kisan aikana
- Aston Martinilta isoja uutisia: Adrian Newey sivuun – Audin pomo hyppää tilalle
- IL: Suomalainen rallin suurlupaus katosi kisoista – syynä kysta
- Kimi Räikkösen ex-pomolta hulvaton paljastus – Jäämiehen pilailu meni täydestä
- Ferrari-tähti tyrmää sääntökritiikin – ”Hauskaa ja makeeta kisaamista”
- Draamaa F1-radalla – näin Sergio Pérez ja Valtteri Bottas kommentoivat asiaa
- MM-rallin jättiyllätys sai Kalle Rovanperän herkistymään
- F1-maailmassa liikkuu hurja huhu – nyt Toto Wolf laukoi suorat sanat
- IL: Suomalaiskuski aikoo voittaa Max Verstappenin: ”Hän tuo paljon lisähuomiota”
- Kuva: Valtteri Bottas yksityiskoneessa F1-supertähtien kanssa – yksi kuitenkin puuttui
- Valtteri Bottas saavutti Cadillacille merkittävän virstanpylvään
- Kenian MM-ralli: Takamoto Katsutalle uran avausvoitto – Sami Pajarille huippusijoitus
- Valtteri Bottakselle onnistuminen – näin suomalainen kommentoi tallikaverinsa aivopierua
- F1-tähdet ottivat yhteen Kiinan varikolla: Tunteet kuohahtivat myös lehdistötilaisuudessa – katso video
- Kiinan aika-ajoissa tehtiin F1-historiaa – Valtteri Bottakselta täystyrmäys tallitoverinsa suuntaan
- IS: Tällaiset Sami Pajarin ja Enni Mälkösen välit ovat nyt – tästä syystä yhteistyö päättyi
- Lewis Hamiltonilta sisäpiirin paljastus Mercedeksen moottorista – ”Minä tiedän miten he toimivat”
- F1-tähti kovissa kivuissa Kiinan GP:ssä – joutui lopulta keskeyttämään ajamisen
- IL: Suomalaiskuski aikoo voittaa Max Verstappenin: ”Hän tuo paljon lisähuomiota”
- McLarenille katastrofi – molemmat kuskit ulos jo ennen starttia