Sade sotki Kanadan GP:n harjoituksia – Valtteri Bottaksen tallikaveri tunaroi jälleen
Kanadan GP:n ensimmäiset harjoitukset on viety läpi ja kunnian kärkipaikalla sai paistatella McLaren-tallin Lando Norris.
Session alku viivästyi radan kastelleen rankkasateen myötä ja ajohommiin pääsyä jouduttiin odottamaan. Ratavirkailijat muun muassa imivät suurilla letkuilla isoimpia vesilätäköitä radalta, jotta autot pääsisivät matkaan.
Lewis Hamilton oli ensimmäinen rohkelikko, joka uskaltautui radalle, kun kellossa oli aikaa noin 37 minuuttia. Seitsenkertaisen mestarin perässä baanalle kaartoi suomalaiskuski Valtteri Bottas, joka Hamiltonista poiketen lähti kokeilemaan täydellä sadekelin renkaalla. Bottas totesi kuitenkin nopeasti, että välikelin pyörä on oikea seos ja tuli vaihtamaan.
Pikku hiljaa muutkin uskaltautuivat radalle kiertämään uuden pinnoitteen saanutta Montrealin rataa ja liukkautta riitti. Latu osoittautui liian haastavaksi Sauber-tallin Zhou Guanylle, joka kolhi autonsa kaiteisiin. Kiinalaiskuskin alkukausi on ollut vaikea ja virheitä on sattunut turhan paljon. Sessio jouduttiin keskeyttämään punaisilla lipuilla siksi aikaa, että Sauber saatiin siivottua tieltä pois.
Muutamat rohkelikot kävivät vielä viimeisillä minuuteilla kokeilemassa olosuhteita slikseillä, mutta rata ei ollut vielä aivan valmis kuivan kelin pyörille. Vallitsevat olosuhteet olivat harmin paikka Alpine-tallin varakuski Jack Doohanille, joka ei päässyt ajamaan käytännössä ollenkaan, sillä ranskalaistalli ei halunnut ottaa ylimääräisiä riskejä.
Perjantaina ajetaan vielä toinen harjoitus, joka käynnistyy puoliltaöin Suomen aikaa. Montrealiin on luvattu koko viikonlopuksi epävakaista säätä, joten ajomäärät tulevat olemaan arpapeliä. Avausharjoituksen nimellinen tuloslista alla.
Kanadan GP:n 1. harjoitukset
- Lando Norris, McLaren
- Carlos Sainz, Ferrari +0,328
- Charles Leclerc, Ferrari +0,871
- Lewis Hamilton, Mercedes +1,535
- Max Verstappen, Red Bull +2,067
- Oscar Piastri, McLaren +2,319
- Pierre Gasly, Alpine +3,149
- Valtteri Bottas, Sauber +3,235
- Sergio Perez, Red Bull +3,623
- George Russell, Mercedes +4,106
- Daniel Ricciardo, RB
- Yuki Tsunoda, RB
- Kevin Magnussen, Haas
- Nico Hülkenberg, Haas
- Fernando Alonso, Aston Martin
- Logan Sargeant, Williams
- Lance Stroll, Aston Martin
- Zhou Guanuy, Sauber (ei aikaa)
- Jack Doohan, Alpine (ei aikaa)
- Alex Albon, Williams (ei aikaa)
LUE LISÄÄ
Vuoden kovin tarjous: talleta 1€ ja saat 60 kierrätysvapaata ilmaiskierrosta!
- Talleta 1€
- Saat heti 60 ilmaiskierrosta Reactoonz 100 -peliin!
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Kimi Räikkösen ex-pomolta hulvaton paljastus – Jäämiehen pilailu meni täydestä
- Ferrari-tähti tyrmää sääntökritiikin – ”Hauskaa ja makeeta kisaamista”
- Draamaa F1-radalla – näin Sergio Pérez ja Valtteri Bottas kommentoivat asiaa
- MM-rallin jättiyllätys sai Kalle Rovanperän herkistymään
- F1-maailmassa liikkuu hurja huhu – nyt Toto Wolf laukoi suorat sanat
- IL: Suomalaiskuski aikoo voittaa Max Verstappenin: ”Hän tuo paljon lisähuomiota”
- Kuva: Valtteri Bottas yksityiskoneessa F1-supertähtien kanssa – yksi kuitenkin puuttui
- MM-ralli palaa Skotlantiin – edellisestä kisasta yli 30 vuotta
- SuomiF1 Podcast: F1-kuskin raju kohtelu nousi jälleen esiin – ”Sinä olet ongelma”
- Kipuihin Kiinan GP:n keskeyttänyt Fernando Alonso pitää huumoria yllä: ”Häviämme akkumestaruuskilpailun”
- Kenian MM-ralli: Takamoto Katsutalle uran avausvoitto – Sami Pajarille huippusijoitus
- Valtteri Bottas saavutti Cadillacille merkittävän virstanpylvään
- Valtteri Bottakselle onnistuminen – näin suomalainen kommentoi tallikaverinsa aivopierua
- F1-tähdet ottivat yhteen Kiinan varikolla: Tunteet kuohahtivat myös lehdistötilaisuudessa – katso video
- Kiinan aika-ajoissa tehtiin F1-historiaa – Valtteri Bottakselta täystyrmäys tallitoverinsa suuntaan
- IS: Tällaiset Sami Pajarin ja Enni Mälkösen välit ovat nyt – tästä syystä yhteistyö päättyi
- Lewis Hamiltonilta sisäpiirin paljastus Mercedeksen moottorista – ”Minä tiedän miten he toimivat”
- Ferrari-tähti riehui raivosta sprintin aika-ajoissa – tästä oli kyse
- F1-tähti kovissa kivuissa Kiinan GP:ssä – joutui lopulta keskeyttämään ajamisen
- IL: Suomalaiskuski aikoo voittaa Max Verstappenin: ”Hän tuo paljon lisähuomiota”



