Max Verstappen lähdössä Red Bullilta? Näin vastaa kohupomo Christian Horner
Red Bullin tallipäällikkö Christian Horner kertoo olevansa varma siitä, että Max Verstappen pysyy jatkossakin energiajuomatallin miehenä.
Horner ja täten myös Red Bull -talli on pyörinyt otsikoissa kaikkeen muuhun paitsi suorituksiin radalla liittyen, vaikka tiimi nappasi viime viikonloppuna kaksoisvoiton Bahrainissa.
Viime viikon saldona ovat esimerkiksi vuodetut kohututkinnan yksityisviestit, sanaharkka Jos Verstappenin kanssa sekä siitä seuranneet huhut Max Verstappenin loikasta Mercedekselle. Red Bull -tallin perustamisesta saakka tallipäällikkönä toiminut Horner yrittää keskittyä pelkästään kuluvan viikonlopun Saudi-Arabian osakilpailuun ja koitti samalla toppuutella huhuja Total Motorsportille.
– Olen varma, että hän jatkaa, sillä hänellä on mahtava tiimi ympärillään. Hän uskoo talliin ja olemme saavuttaneet mahtavia asioita yhdessä. Hän on sitoutunut vuoden 2028 loppuun asti pitävään sopimukseensa, vakuuttelee Horner.
– Olen tottakai tietoinen kommenteista, joita on lauottu. Kävimme myöhemmin keskustelun kilpailun (Bahrainin) jälkeen ja kaikki keskittyvät tulevaisuuteen, sanoi Horner.
Red Bull -päällikön viime viikot ovat olleet melkoista tulipalojen sammuttelua ja vielä menee tovi, että media rahoittuu huhumyllyjen keskellä. Horner yritti kuitenkin painottaa tiimin sisällä asian olevan käyty läpi ja talli keskittyy puolustamaan molempia mestaruuksiaan täydellä höngällä.
Saudi-Arabian GP-viikonloppu alkoi Red Bullilta siitä mihin Bahrainissa jäätiin, kun Verstappen kellotti avausharjoitusten nopeimman ajan.
LUE LISÄÄ
👉 Vuoden kovin tarjous: 1€ = 60 ilmaiskierrosta ilman kierrätystä!
- Talleta 1€
- Saat heti 60 ilmaiskierrosta!
- Ei kierrätysvaatimusta!
- 8-vuotias Rianna Räikkönen räväytti – moottoriurheilun jättiläinen huomasi heti
- Rallit.fi: Kalle Rovanperä piti lupauksensa – jotain vielä isompaa luvassa
- Max Verstappen menettää legendaarisen kisainsinöörinsä kilpailijatallille – hollantilaisen Red Bull -ura lähestyy loppua?
- Nyt se paljastui: tässä on Janni Hussin korvaaja!
- F3-kausi 2026: Tuukka Taponen, kisat ja televisiointi
- Janni Hussille riitti: laukoi suorat sanat kriitikolle
- Red Bull -pomo myöntää karun tosiasian – viime vuoden päätös maksaa kovaa hintaa
- Esapekka Lappi: iso päätös ensi kauden suhteen!
- EM-ralli 2026: TV, kisakalenteri, suomalaiset
- Valtteri Bottas: Tässä on Cadillacin suurin heikkous tällä hetkellä
- F1-konkarin sopimus tuo mieleen Kimi Räikkösen kohtalokkaan Lotus-diilin – tästä on kyse
- Esapekka Lappi: iso päätös ensi kauden suhteen!
- Tommi Mäkinen: yllätyspaluu!
- Valtteri Bottas: Tässä on Cadillacin suurin heikkous tällä hetkellä
- Valtteri Bottas: tässä on F1:n lahjakkain kuski
- Janni Hussille riitti: laukoi suorat sanat kriitikolle
- F1-tähti lipsautti: Ferrarille suuri etu uudesta F1-säännöstä – talli uusi mestarisuosikki?
- F1-suosikki paljastaa: Entinen huippukuski ei lopettanut uraansa omasta päätöksestä
- Lewis Hamilton paljastaa, mitä Ferrarilla toisteltiin vaikealla kaudella
- Kalle Rovanperän tiimi vaikeuksissa – ”Ei aavistustakaan”