F1-rääväsuu pelästyi tallin taktisesta vedosta: ”Sain melkein sydänkohtauksen”
AlphaTaurin F1-kuljettaja Yuki Tsunoda vitsaili sunnuntaisen USA:n GP:n jälkeen tallin taktisesta vedosta, joka aiheutti ohjaamossa ylimääräisiä sydämentykytyksiä.
Japanilainen luuli autossaan olleen jotain vikaa, kun hänet kutsuttiin toiseksi viimeisellä kierroksella varikolle ajaessaan turvallisesti viimeisellä pistesijalla.
Räväköistä radiokommenteistaan tunnettu Tsunoda kuitenkin tajusi hetkeä myöhemmin, että tarkoituksena on vain metsästää kisan nopeimmasta kierroksesta saatavaa lisäpistettä. Tsunodalle aukesi mahdollisuus ylimääräiseen stoppiin, kun takana tullut Williamsin Alex Albon oli tarpeeksi kaukana viiden sekunnin aikarangaistus niskassaan.
Tsunodalla oli vain yksi kierros aikaa revittää ripein aika tauluun, jonka hän lopulta onnistuikin lataamaan. Samalla Lewis Hamiltonin sekä Charles Leclercin diskauksien myötä japanilainen tuplasi koko tallinsa pistepotin kuluvalta kaudelta.
– Sain melkein sydänkohtauksen, kun minun piti tulla varikolle, sillä luulin aluksi jossain olevan jotain vialla, kertoo Tsunoda Autosportille.
– Sitten kuulin meidän vain yrittävän nopeinta kierrosta, joten olin helpottunut, mutta kuitenkin pienet paineet niskassani. Onnistuimme kuitenkin sen saamaan, joten se menikin ihan hyvin, summasi japanilaiskuski.
Siinä missä kärkitallien kuskeille vastaavat tilanteet saattavat olla perus kauraa, oli Tsunodan kohdalla vastaava tilanne ensimmäinen laatuaan.
– Nautin siitä todella etenkin kaiken sen renkaiden säästelyn jälkeen. Yhtäkkiä täytyy mennä täysin aika-ajofiilikseen, joten se oli melko jännittävää, mutta samalla erittäin nautinnollista pidon määrän ja kevyen auton ansiosta, fiilisteli Tsunoda.
Tsunoda nappasi lopulta mukavat viisi MM-pistettä Austinista oltuaan lopullisissa tuloksissa kahdeksas ja lisäpiste kainalossaan. Pisteet olivat italialaistiimille elintärkeitä häntäpään taistelussa Haasia sekä Alfa Romeota vastaan. AlphaTauri pitää edelleen perää, mutta ero edellä olevaan Haasiin on enää vain kaksi pistettä ja Alfa Romeoon kuusi.
Kausi jatkuu jo ensi viikonloppuna Meksikossa. Ensi viikonlopun aikataulun ja lähetysajat näet tästä.
LUE MYÖS:
Vuoden kovin tarjous: talleta 1€ ja saat 60 kierrätysvapaata ilmaiskierrosta!
- Talleta 1€
- Saat heti 60 ilmaiskierrosta Reactoonz 100 -peliin!
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Kroatian MM-ralli 2026: Ohjelma, erikoiskokeet, televisiointi ja osallistujat
- Max Verstappen ylivoimaan – Jesse Krohn kuudentena
- Toyota-pomo avautui: tästä syystä Kalle Rovanperä jättää koko kauden väliin
- Kalle Rovanperä jättää koko kauden väliin – tiimi reagoi välittömästi
- Kalle Rovanperältä shokki-ilmoitus: ”Siirryn sivuun kisoista ja Super Formulasta”
- McLaren uskoo tehneensä läpimurron Kiinan GP:n katastrofin jälkeen
- Poikkeuksellinen tilanne: F1-kuljettaja ei käyttänyt tiimiradiota ollenkaan kisan aikana
- Aston Martinilta isoja uutisia: Adrian Newey sivuun – Audin pomo hyppää tilalle
- IL: Suomalainen rallin suurlupaus katosi kisoista – syynä kysta
- Kimi Räikkösen ex-pomolta hulvaton paljastus – Jäämiehen pilailu meni täydestä
- IS: Tällaiset Sami Pajarin ja Enni Mälkösen välit ovat nyt – tästä syystä yhteistyö päättyi
- Valtteri Bottakselle onnistuminen – näin suomalainen kommentoi tallikaverinsa aivopierua
- Kalle Rovanperä jättää koko kauden väliin – tiimi reagoi välittömästi
- IL: Suomalaiskuski aikoo voittaa Max Verstappenin: ”Hän tuo paljon lisähuomiota”
- Toyota-pomo avautui: tästä syystä Kalle Rovanperä jättää koko kauden väliin
- Kalle Rovanperältä shokki-ilmoitus: ”Siirryn sivuun kisoista ja Super Formulasta”
- Poikkeuksellinen tilanne: F1-kuljettaja ei käyttänyt tiimiradiota ollenkaan kisan aikana
- McLaren uskoo tehneensä läpimurron Kiinan GP:n katastrofin jälkeen
- IL: Suomalainen rallin suurlupaus katosi kisoista – syynä kysta
- Draamaa F1-radalla – näin Sergio Pérez ja Valtteri Bottas kommentoivat asiaa