Tämän takia mahtitallien kuljettajia hylättiin – taustalla yksinkertaisten tekijöiden summa
Yhdysvaltain GP:n jälkipyykki osoittautui kahden tallin osalta likaiseksi, kun Mercedeksen Lewis Hamilton sekä Ferrarin Charles Leclerc hylättiin.
Näin ollen kaksi suurtallia teki identtiset virheet autojensa säätöjen kohdalla, kun molempien pohjapanssarit todettiin FIA:n tarkastajien toimesta liian kuluneiksi. Hamilton menetti kakkospaikkansa ja Leclerc kuudennen sijansa.
Molemmat tiimit hyväksyivät rangaistuksensa mutisematta ja tiedossa oli heti Austinin pomppuisen radan sekä sprinttiformaatin olleen suurimpana syypäänä pohjan liialliselle kulumalle. Tallit yrittävät aina säätää autonsa mahdollisimman lähelle maata, sillä tällä tavalla kilpurit tuottavat eniten downforcea.
Sprinttiformaatista johtuen perjantaina ajettiin vain yksi tunnin mittainen harjoitussessio, jonka jälkeen aika-ajojen alussa säädöt luotiin lukkoon. Näin ollen hienosäätämiselle ei ollut enää mahdollisuuksia ja osa tiimeistä otti ajokorkeuden kanssa enemmän riskiä kuin toiset. Esimerkiksi Alfa Romeon Valtteri Bottas kertoi heidän ottaneen konservatiivisen lähestymistavan viikonloppuun, joka eittämättä söi C43-kilpurin suorituskykyä.
– Radan pomppuisuus oli iso tekijä meidän vauhdissa, sillä jouduimme ajattamaan autojamme normaalia korkeammalla ajokorkeudella, joka söi downforcea. Sen myötä emme pystyneet ottamaan kaikkea irti uusista päivityksistämme, kertoi Bottas RaceFansin mukaan.

Kuva: Getty Images
Aston Martinin tallipäällikkö Mike Krack kertoi rajoitetun testausmäärän aiheuttaneen myös heille ylimääräisiä harmaita hiuksia.
– Sitä ei vain tiedä ja se on ongelma, sillä siihen tarvitaan paljon kierroksia, sanoo Krack.
– Tarvitset vetoja DRS:llä ja ilman sitä, kuten myös painavalla sekä kevyellä tankilla. Ne kaikki täytyy tarkistaa ja käydä läpi, mutta ilman kierroksia ei jää hirveästi vaihtoehtoja.
– Samaan aikaan kuljettajat kertovat kyydin olevan pomppuisempaa kuin koskaan. Näistä lähtökohdista lähdet aika-ajoon, jolloin on lukittava päätökset, avasi Aston Martinin tallipomo tilannetta.
Sunnuntaina osakilpailussa nähtiinkin juuri Aston Martinin sekä Haasin toimesta erikoiset temput, kun molemmat tallit päättivät hylätä lähtöruutunsa ja lähteä varikolta. Tämä avasi tiimille mahdollisuuden tehdä tarvittavat hienosäädöt ja viilata autojaan enemmän optimiasetuksiin pääkilpailua varten.
Ferrarilla ja Mercedeksellä kävi sikäli onni onnettomuudessa, ettei tarkastukseen joutuneet heidän molemmat autonsa, sillä suurella todennäköisyydellä tuloksena olisi ollut myös Carlos Sainzille sekä George Russellille hylsyt, vaikkakaan isommat henkilökohtaiset säätöerot eivät ole poissuljettuja. Sainz nousi Hamiltonin diskauksen myötä kolmanneksi ja Russell hyötyi kaksi sijaa, ollen lopulta viides.
Hylättyjen kuskien lisäksi tarkastukseen päätyivät vain kilpailun voittaneen Max Verstappenin sekä lopulta toiseksi nostetun Lando Norrisin autot. Suosittu RaceFans-sivusto nostaakin omassa artikkelissaan relevantin kysymyksen esiin: Monta autoa olisi läpäissyt tarkastuksen, jos kaikki 17 maaliintulijaa oltaisiin käyty läpi?
Seuraava osakilpailu kaasutellaan jo ensi viikonloppuna Meksikossa.
- Maailmanmestari Kimi Antonelli kieltäytyy ykkösnumerosta – paljasti yllättävän syyn
- Toyota vahvisti jättiuutisen – Kalle Rovanperä ja Ott Tänak palaavat MM-sarjaan!
- George Russellin toiminta johti sakkoihin – Toto Wolff avasi tapahtumia
- Esteban Oconin tilanne kärjistyi – nyt neuvotellaan sopimuksen purkamisesta
- Lehti: Kimi Antonellin maailmanmestaruus toi jättipotin – näin paljon hän tienaa
- Ferrarin sisällä kuohuu – Lewis Hamilton latasi suorat sanat Charles Leclercistä
- IS: Kalle Rovanperä palaa rallin MM-sarjaan – tällainen sopimus on
- Valtteri Bottas joutui rajuun onnettomuuteen – kommentoi nyt tapahtunutta
- Meksikon GP 2026 – F1: Tulokset ja pisteet
- Kimi Antonellista F1-historian nuorin mestari – Valtteri Bottas kiidätettiin jatkotutkimuksiin jättikolarin seurauksena
- Valtteri Bottakselle 50 lähtöruudun rangaistus Meksikossa
- IS: Kalle Rovanperä palaa rallin MM-sarjaan – tällainen sopimus on
- Kalle Rovanperä ja Sami Pajari testasivat Toyotan uutta ralliautoa – korimalli herättää huomiota
- Lähde: Hyllytetyn F1-kuskin tilanteesta uutta tietoa – taustalla fyysinen yhteenotto tallipomon kanssa
- Ella Häkkinen, 15, päätti ensimmäisen formulakautensa mestarina
- Kimi Antonellista F1-historian nuorin mestari – Valtteri Bottas kiidätettiin jatkotutkimuksiin jättikolarin seurauksena
- F1-faneille hyviä uutisia: Viaplay näyttää kisalähetyksiä maksutta marraskuussa
- Kimi Antonelli sairastui – myös Valtteri Bottas sivuun
- Daniel Ricciardo avautuu F1-uran päättäneestä nöyryytyksestä
- Lähde: F1-lupauksen sopimusneuvottelut vaikeuksissa – palkkavaatimus liikaa tallille