EK16: Kisajärjestäjillä palikat sekaisin – Kalle Rovanperällä ei hädän päivää
Keski-Euroopan MM-rallissa oli ohjelmassa jo kilpailun kolmanneksi viimeinen erikoiskoe. Hieman yli 16 kilometrin mittaisen pätkän rallatteli nopeiten Toyotan Elfyn Evans.
Erikoiskokeen alkajaisiksi nähtiin jälleen erikoista sekoilua järjestäjien toimesta. Aluksi ilmoitettiin pätkän alkavan myöhässä ja nopeasti ilmoitettiin uusi alkamisaika, joka oli muutaman minuutin alkuperäistä myöhässä. Tässä kohtaa ensimmäisenä reitille lähdössä ollut Evans oli jo kertaalleen peruutellut uudestaan pidemmälle taaksepäin lämmitelläkseen autonsa renkaat ja jarrut valmiiksi erikoiskoetta varten.
Evans oli jälleen valmistautunut jo lähtemään, kunnes walesilaiselle viitottiin uudestaan, ettei lähtölupaa tule sittenkään. Sitten odoteltiin jälleen muutama minuutti, kunnes Evans pääsi lähtemään kylmillä renkailla ja jarruilla pätkille. Walesilaista tilanne vaikutti kuitenkin enemmän huvittavan kuin turhauttavan.
Toyotan Kalle Rovanperä kertoi sunnuntain avauspätkällä päivän agendana olevan nautiskella kilpailun viimeisistä erikoiskokeista. Varmasti ajaessa ja ilman ongelmia Rovanperä sekä kartanlukija Jonne Halttunen ovat matkalla kohti toista peräkkäistä maailmanmestaruutta.
– Yritetään keskittyä ja hoitaa homma ilman virheitä. Loppupäivästä odottaa suurempi palkinto, johon yritetään tähdätä, sanoi Rovanperä.
Rovanperä jatkaa kilpailussa tukevasti toisena ennen kahta viimeistä erikoiskoetta.
Hyundain Teemu Suninen on ollut pitkin viikonloppua vaikeuksissa, vaikka lähtökohdat olivatkin haastavat. Ensimmäistä asvalttiralliaan kuluvan kauden kalustolla ajava jokelalainen ei ole liialti päässyt nautiskelemaan Keski-Euroopan maisemista. Auto tuntuu venkoilevan vähän väliä joka paikassa.
– Ihan ok pätkä meiltä. Muutamia mutaisia paikkoja, jotka voi yllättää, joten pitää ottaa niissä varovaisesti, sanoi Suninen.
Suninen jatkaa kilpailuaan kuudentena ja ero viidentenä paatavaan Toyotan Takamoto Katsutaan on 9,8 sekuntia.
Kilpailussa on jäljellä enää kaksi erikoiskoetta. EK17 starttaa kello 11:33 Suomen aikaa. Tosin lähtöaika viivästynee EK16:n aikatauluongelmien myötä. Rallin kokonaistilanne alla.
Keski-Euroopan MM-rallin tilanne, EK 16/18
- Thierry Neuville, Hyundai
- Kalle Rovanperä & Jonne Halttunen, Toyota +37,8
- Ott Tänak, M-Sport Ford +1:46,7
- Sébastien Ogier, Toyota +2:10,8
- Takamoto Katsuta, Toyota +2:45,9
- Teemu Suninen & Mikko Markkula, Hyundai +2:55,7
- Grégoire Munster, M-Sport Ford +4:06,4
- Pierre-Louis Loubet, M-Sport Ford +9:40,4
LUE MYÖS:
Vuoden kovin tarjous: talleta 1€ ja saat 60 kierrätysvapaata ilmaiskierrosta!
- Talleta 1€
- Saat heti 60 ilmaiskierrosta Reactoonz 100 -peliin!
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Kalle Rovanperä jättää koko kauden väliin – tiimi reagoi välittömästi
- Kalle Rovanperältä shokki-ilmoitus: ”Siirryn sivuun kisoista ja Super Formulasta”
- McLaren uskoo tehneensä läpimurron Kiinan GP:n katastrofin jälkeen
- Poikkeuksellinen tilanne: F1-kuljettaja ei käyttänyt tiimiradiota ollenkaan kisan aikana
- Aston Martinilta isoja uutisia: Adrian Newey sivuun – Audin pomo hyppää tilalle
- IL: Suomalainen rallin suurlupaus katosi kisoista – syynä kysta
- Kimi Räikkösen ex-pomolta hulvaton paljastus – Jäämiehen pilailu meni täydestä
- Ferrari-tähti tyrmää sääntökritiikin – ”Hauskaa ja makeeta kisaamista”
- Draamaa F1-radalla – näin Sergio Pérez ja Valtteri Bottas kommentoivat asiaa
- MM-rallin jättiyllätys sai Kalle Rovanperän herkistymään
- Valtteri Bottakselle onnistuminen – näin suomalainen kommentoi tallikaverinsa aivopierua
- F1-tähdet ottivat yhteen Kiinan varikolla: Tunteet kuohahtivat myös lehdistötilaisuudessa – katso video
- IS: Tällaiset Sami Pajarin ja Enni Mälkösen välit ovat nyt – tästä syystä yhteistyö päättyi
- Kenian MM-ralli: Takamoto Katsutalle uran avausvoitto – Sami Pajarille huippusijoitus
- F1-tähti kovissa kivuissa Kiinan GP:ssä – joutui lopulta keskeyttämään ajamisen
- Lewis Hamiltonilta sisäpiirin paljastus Mercedeksen moottorista – ”Minä tiedän miten he toimivat”
- IL: Suomalaiskuski aikoo voittaa Max Verstappenin: ”Hän tuo paljon lisähuomiota”
- McLarenille katastrofi – molemmat kuskit ulos jo ennen starttia
- Palkintopallilla hulvaton moka – Kimi Räikkönen Kiinan GP:n voittajaksi
- Poikkeuksellinen tilanne: F1-kuljettaja ei käyttänyt tiimiradiota ollenkaan kisan aikana