Kalle Rovanperä mielettömän haasteen edessä – ”Yllätyksiä jää reitille”
Kreikan MM-ralliin on luvassa rajut olosuhteet runsaiden rankkasateiden johdosta.
Järjestäjät joutuivat jo tekemään kovia päätöksiä aiemmin tällä viikolla, kun pätkien nuotituskin piti keskeyttää, eikä torstai-aamuna päästy ajamaan edes tuttuun tyyliin testierikoiskoetta. Sen lisäksi kilpailun reittiä on jouduttu lyhentämään.
Rallisankareille onkin luvassa melkoinen haaste, kun nuotitukset on tehty erittäin rajuissa olosuhteissa. Olosuhteiden toivottavasti parantuessa ei täydessä mutakelissä tehty nuotti enää toimi. Sen tietää myös MM-sarjan kärkimies Kalle Rovanperä, joka joutuu perjantaina ensimmäisenä reitille liukastelemaan.
– Melko mielenkiintoiseltahan se näyttää. Nuottiin ei tietysti ole enää sataprosenttista luottoa, mutta tilanne on vielä pahempi, kun erikoiskokeet kuivuvat. Silloin mutaa ja yllätyksiä jää varmuudella reitille, kommentoi Rovanperä Ilta-Sanomien mukaan.
Suomalainen on ensimmäisenä reitillä ja vastassa on suomalaisen mukaan kaikenlaisia mahdollisia vaikeuksia.
– Reikiä tiessä ja isot korkeuserot. Ne saattavat olla todella vaarallisia yllätyksiä, jatkaa Rovanperä.
Kreikan MM-rallista on tuskin tulossa mikään erityinen nautinto, eikä paikan päällä päästä patsastelemaan perinteisessä lomasäässä. Toki suomalaisen kannalta ylimääräinen haaste lienee myös mahdollisuus, sillä Rovanperä on ajanut aiemmin mahtavia ralleja sateisissa ja hankalissa olosuhteissa.
– Normaalissa sateessa sen pitäisi olla minulle parempi, mutta on iso haaste päästä erikoiskokeet ilman virheitä ja ongelmia läpi. Se on vähän uhkapeliä kaikille, veisteli hallitseva mestari.
Toyota-tähti johtaa tällä hetkellä MM-sarjaa 25 pisteellä ennen tallikaveri Elfyn Evansia. Kreikan MM-rallin on tarkoitus käynnistyä torstai-iltana kello 19:05 Suomen aikaa lyhyellä yleisöerikoiskokeella.
LUE MYÖS:
Vuoden kovin tarjous: talleta 1€ ja saat 60 kierrätysvapaata ilmaiskierrosta!
- Talleta 1€
- Saat heti 60 ilmaiskierrosta Reactoonz 100 -peliin!
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- McLaren uskoo tehneensä läpimurron Kiinan GP:n katastrofin jälkeen
- Poikkeuksellinen tilanne: F1-kuljettaja ei käyttänyt tiimiradiota ollenkaan kisan aikana
- Aston Martinilta isoja uutisia: Adrian Newey sivuun – Audin pomo hyppää tilalle
- IL: Suomalainen rallin suurlupaus katosi kisoista – syynä kysta
- Kimi Räikkösen ex-pomolta hulvaton paljastus – Jäämiehen pilailu meni täydestä
- Ferrari-tähti tyrmää sääntökritiikin – ”Hauskaa ja makeeta kisaamista”
- Draamaa F1-radalla – näin Sergio Pérez ja Valtteri Bottas kommentoivat asiaa
- MM-rallin jättiyllätys sai Kalle Rovanperän herkistymään
- F1-maailmassa liikkuu hurja huhu – nyt Toto Wolf laukoi suorat sanat
- IL: Suomalaiskuski aikoo voittaa Max Verstappenin: ”Hän tuo paljon lisähuomiota”
- Valtteri Bottas saavutti Cadillacille merkittävän virstanpylvään
- Kenian MM-ralli: Takamoto Katsutalle uran avausvoitto – Sami Pajarille huippusijoitus
- Valtteri Bottakselle onnistuminen – näin suomalainen kommentoi tallikaverinsa aivopierua
- F1-tähdet ottivat yhteen Kiinan varikolla: Tunteet kuohahtivat myös lehdistötilaisuudessa – katso video
- Kiinan aika-ajoissa tehtiin F1-historiaa – Valtteri Bottakselta täystyrmäys tallitoverinsa suuntaan
- IS: Tällaiset Sami Pajarin ja Enni Mälkösen välit ovat nyt – tästä syystä yhteistyö päättyi
- Lewis Hamiltonilta sisäpiirin paljastus Mercedeksen moottorista – ”Minä tiedän miten he toimivat”
- F1-tähti kovissa kivuissa Kiinan GP:ssä – joutui lopulta keskeyttämään ajamisen
- IL: Suomalaiskuski aikoo voittaa Max Verstappenin: ”Hän tuo paljon lisähuomiota”
- McLarenille katastrofi – molemmat kuskit ulos jo ennen starttia