EK21: Jyväskylässä ratkaisun makua – näistä asemista lähdetään Power Stagelle

Jyväskylän MM-ralli on edennyt sunnuntaina jo vaiheeseen, jossa jäljellä on enää viimeinen erikoiskoe.
Himos-Jämsällä on jälleen tuttuun tyyliin lisäpisteilä tarjolla viidelle nopeimmalle kuljettajalle. Sunnuntaina tulosluettelo on pysynyt muuttumattomana lauantain jälkeen ja ilmassa onkin jo tuntuvasti ratkaisun makua.
Hyundain Teemu Suninen ei ole onnistunut saavuttamaan Toyotan Takamoto Katsutaa taistelussa kolmannesta sijasta. Vaikuttaakin vahvasti siltä, ettei ykkösluokassa tänä vuonna suomalaisia samppanjasuihkuja nähdä. Ero japanilaiseen on ennen päätöspätkää kuuden sekunnin luokkaa ja ilman Katsutan virhettä ei Sunisella mahdollisuuksia nousuun ole.
Kärkipaikkaa pitää edelleen hallussaan eilisestä saakka rallia mielin määrin hallinnut Elfyn Evans. Toyota-kuskin johto on jo lähes 40 sekunnin luokkaa ja walesilainen on matkalla kohti dominoivaa voittoa. Toisena kaasuttelee edelleen Hyundai-kuski Thierry Neuville.
Jari-Matti Latvala on pitänyt laitteensa ladulla Jyväskylässä ja onnistunut nauttimaan ajamisesta täysin rinnoin. Viides sija on napsahtamassa plakkariin, mikäli vielä viimeinen pätkä taittuu tuurilaiselta kunnialla.
WRC2:n puolella Sami Pajari on kaasuttelemassa voittoon, vaikka Oliver Solberg tulosluettelossa edellä paineleekin, mutta Solberg ei aja luokkapisteistä.
Rallin päättävä Power Stage -erikoiskoe käynnistyy kello 13:15. Kilpailun kokonaistilanne alla.
Suomen MM-rallin tilanne, EK 21/22
- Elfyn Evans, Toyota
- Thierry Neuville, Hyundai +38,2
- Takamoto Katsuta, Toyota +1:32,4
- Teemu Suninen & Mikko Markkula, Hyundai +1:38,7
- Jari-Matti Latvala & Juho Hänninen, Toyota +4:00,8
- Oliver Solberg, Skoda (WRC2) +9:13,5
- Sami Pajari & Enni Mälkönen, Skoda (WRC2) +9:37,0
- Adrien Fourmaux, Fors (WRC2) +10:14,4
- Nikolai Gryazin, Skoda (WRC2) +10:51,4
- Andreas Mikkelsen, Skoda (WRC2) +11:14,3
TUOHIRULLASTA KIERRÄTYSVAPAITA ILMAISKIERROKSIA TAI JOPA 5000€
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Tuohet tilille minuutissa
- Suomalaisen mutkaton nettikasino
- Christian Horner hyvästeli Red Bullin – murtui kyyneliin
- Christian Hornerin potkut käynnisti tuolileikin Red Bullilla – sisartalliin suomalaisfaneille tuttu räyhääjä
- Potkut! Red Bullin tallipäällikkö Christian Hornerille lähtöpassit
- FIA-pomolta paljastus – F1-sarjassa kyhätään isoa moottorimuutosta: ”Emme tarvitse sähköä”
- Analyysi: Oscar Piastri ei ansainnut rangaistustaan
- Max Verstappen luovuttaa mestaruustaistossa – ”Ihan sama”
- Huimaa draamaa Britannian GP:ssä – 15-vuotta odottanut F1-suosikki ajoi Sauberilla palkintokorokkeelle
- ”Olen sanaton” – Max Verstappenilta uskomaton suoritus Britannian aika-ajoissa
- Harjoituksissa tötöilleelle F1-tulokkaalle jättirangaistus
- Valtteri Bottas neuvottelee kahden F1-tallin kanssa – suomalainen paljasti formula-unelman takarajan